Seksuaalisuudesta, avioliitosta ja traditiosta

09/02/2017

Lukijalta

994182_890976317598837_5039370047506364416_n

Edellisessä Ortodoksiviestissä (08/16) ollut mielipidekirjoitus ”Perinteisiin tukeutuminen ja selkeät kannat” herätti minussa ihmetystä. Seksuaalisuutta ei nähdä ortodoksisessa teologiassa ”pyhänä Jumalan lahjana”, mutta ei myöskään syntinä. Ihmisluonnon alkuperäinen tila ennen syntiinlankeemusta ei sisältänyt seksuaalisuutta: ”Ennen sitä (syntiinlankeemusta) he [Adam ja Eeva] elivät Paratiisissa kuin enkelit, eivät kiihottuneet ’lihasta’, eivät olleet muidenkaan himojen vaikutuksessa, eivät antautuneet kehollisille tarpeille, vaan olivat luotuja täysin turmeltumattomiksi ja kuolemattomiksi, eivätkä tarvinneet edes vaatetta pukeutuakseen”. Lankeemuksen jälkeen ihmisluonnosta tuli kärsivä, sairastava ja kuoleva, joten lisääntyminen tuli välttämättömäksi asiaksi, jotta ihmisrotu ei pääsisi tuhoutumaan. (pyhä Johannes Krysostomos.)

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kirkko tuomitsisi avioliittoa (Joh. 2:1-12), vaan se katsotaan hyväksi asiaksi nykyisessä tilassa, jossa ihminen on. ”On hyvä asia olla sidottuna avioliitossa, –  –, pyrkiä enemmän kohti Jumalaa kuin seksuaalista kanssakäymistä” (pyhä Gregorios Teologi). Kirkon opetuksen mukainen avioliitto on tradition valossa yksi pelastuksen tiestä, jos siinä elävät pyrkivät toteuttamaan Jumalan opetusta (Joh. 14:15-21). Avioliiton sakramentin, kuten myös muidenkin kirkon sakramenttien ja toimitusten, tarkoituksena on saada apua Pyhältä Hengeltä, jotta ihminen rukouksen kautta voisi voimiensa mukaan puhdistautua synnistä eli itseään haavoittavista teoista ja ajatuksista sekä pyrkiä kohti Jumalaa ja pelastusta.

Ortodoksisen kirkon traditiossa homoseksuaalista parisuhdetta ei tunnusteta yhdeksi parisuhteen vaihtoehdoksi. Jos homoseksuaalisessa tai esimerkiksi pettämiseen perustuvassa parisuhteessa itseään tahattomasti tai tahallisesti haavoittava voisi ”kasvaa rakkaudessa, uskossa ja kulkea pyhityksen tietä”, niin miksi kirkko ei ole mahdollistanut erilaisia avioliiton vaihtoehtoja? Kirkon ongelmana ei ole siis hyväksyä vain ”oikeusseuraamuksiltaan avioliiton vertainen parisuhde”, vaan ylipäätään esimerkiksi homoseksuaalinen tai haureuteen perustuva suhde, koska se vaikeuttaa ihmissielun pelastuksen. Yhteiskunta, joka ei perustu Jumalan opetuksille, ja missä oikeus tai vapaus eivät perustu rakkauteen ihmissielua kohtaan, ei voi ”turvata yhteiskuntarauhaa”, vaan sen ”kehitys –  – johtaa loppujen lopuksi taantumaan; yhteiskunta päätyy raakuuteen; vapauden [muuttuessa hengelliseksi] hirmuvallaksi ja orjuudeksi.” (Ivan Aksakov).

Ortodoksisella kirkolla on hyvät kriteerit sille, miten tulkita Raamattua, traditiota ja elämää. Ortodoksinen traditio perustuu pitkälti useiden pyhien isien yhtenäiseen tulkintaan Raamatusta ja hengellisistä opetuksista. He ovat omalla pyhällä elämällään eri aikakausina, riippumatta toisistaan, päätyneet yhdenmukaiseen tulkintaan monessa eri uskonelämää koskevassa asiassa, jolloin uskomme, että opetus on Pyhästä Hengestä eli totuus (Joh. 16:5-16). Jos uskomme ei perustuisi traditioon emmekä pyrkisi elämään Kristuksen opetusten mukaisesti, yhtenäisenä Jumalan armossa, vapaudessa ja rakkaudessa, eheässä Kristuksen hengellisessä ruumiissa, riskinä olisi kirkon hajaantuminen tai alistuminen auktoriteetin arvovallalle. Emme halua, että hajaannumme kuten protestanttinen kirkko, joka valitettavasti unohtaen tradition korostaa yksilön rationaalista ”vapautta” Raamatun tulkinnassa, yhtenäisyyden kustannuksella. Emme toisaalta halua olla myöskään ”yhtenäinen” katolinen kirkko, jossa paavin sanaa tulkitaan auktoriteettina ja synnittömänä, riippumatta edellisten paavien sanomisista, jolloin katolisen kirkon jäsenet ovat menettäneet vapauden käsittää traditiota. ”Kirkko – ei ole mitään ilman täyttä, sisäistä uskonharmoniaa, joka perustuu ulkoiseen yksimielisyyteen kirkon ulkoisesta ilmaisusta (huolimatta paikallisista eroista palvelustavoissa)”. (Aleksei Hamikov.)

Kristus toivoo kaikkien pelastumista (Matt. 9:12-13), ja Hän on kirkkonsa kautta jättänyt meille opetuksen jota seurata, jotta pelastuminen ei jäisi vain viime hetken tapahtumaksi (Luuk. 23:40-43), vaan jossa kilvoituksen kautta ihminen voisi jo ennen kuolemaansa nähdä ”Jumalan valtakunnan” (Luuk. 9:27), joka on meissä ”sisäisesti” (Luuk. 17:21). Tätä viestiä mielestäni Ortodoksiviesti on tähän asti lukijoilleen välittänytkin eikä se ole mielestäni hyväksynyt kenenkään syrjintää tai ”sälyttänyt taakkaa seksuaalivähemmistöjen harteille” – päinvastoin, antanut myös heille oikeuden ilmaista mielipiteensä.

 

Toni Sofronjuk,

ortodoksi, Helsinki

, ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: