Uskonnonopetus vastatuulessa – ketä kiinnostaa?

11/02/2017

Artikkeli

uskonnonopetus2007-011

Elokuussa 2016 luimme Uuden Suomen nettisivuilta Teppo Ovaskaisen kirjoituksen koulujen uskonnonopetuksesta ja muutamissa kouluissa lukukauden alkaessa käyttöön otetusta uudenlaisesta opetuksesta.

Artikkelissa mainitaan, että ”[y]ksittäiset helsinkiläiset peruskoulut kokeilevat nyt eri uskontokuntien ja elämänkatsomustiedon yhteisopetusta. Ainakin Pitäjänmäen peruskoulu sekä uusi Kalasataman peruskoulu opettavat syksystä lähtien eri uskontokuntiin kuuluvia oppilaita yhteistunneilla tavallisten uskonto- tai katsomuskohtaisten tuntien lisäksi.“

Ovaskainen on artikkeliinsa haastatellut Kalasataman ja Brahenpuiston yhdistyvien koulujen rehtoria Marjaana Mannista. Lainaamme artikkelin tekstiä:

”– Ajattelemme niin, että oppilaiden jakaminen eri ryhmiin uskontokuntaan kuulumisen mukaan ei edesauta suvaitsevaisuuden ja eri tavalla ajattelevan ihmisen ymmärtämistä. Sen vuoksi joka luokalla oppilaat ovat osan ajasta samassa ryhmässä. Osa opetusta on edelleen oman katsomuksen mukaisissa ryhmissä, joissa käsitellään oman uskonnon tai elämänkatsomustiedon aiheita, Kalasataman koulu perustelee.”

Muiltakin tahoilta uskonnonopetus ja eittämättä koko kristinusko on tänä aikana rankassa vastatuulessa. Ei vain vähäväkinen mutta sitäkin äänekkäämpi ja aktiivisempi Vapaa-ajattelijoiden liitto ry yksinään vastusta uskonnonopetusta ja uskontoa kaikissa mahdollisissa yhteyksissä päiväkodeista alkaen julkisilla paikoilla näkyviin kristillisiin symboleihin saakka – ja kaikkea mahdollista siltä väliltä. Yksi aivan kummastuttava esimerkki on, että Kristuksen syntymäjuhlaksi tarkoitetut joulukortit eivät juurikaan kuvaa sitä, minkä vuoksi joulua vietetään. Joulusta on tullut ensisijaisesti Joulupukin juhla.

(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

Kansanedustajien kiinnostus uskonnonopetukseen

Kun pohdimme näitä asioita eräänä elokuisena päivänä, päätimme tehdä laajan, nimenomaan uskonnonopetusta käsittelevän artikkelin Simeon ja Hanna –verkkolehteen. Päätimme tarkastella asiaa mahdollisimman monipuolisesti. Koska eduskunta säätää lait – myös uskonnonopetusta koskevat lait – päätimme kääntyä myös kansanedustajien puoleen.

Lähetimme elokuussa 2016 muutamia kysymyksiä kaikkien puolueiden edustajille (yksi kansanedustaja jokaisesta puolueesta) kirjoittaaksemme niiden pohjalta yhden osion artikkeliimme. Saimme vastaukset hyvin nopeasti kahdelta edustajalta, Reijo Hongistolta (PS) ja Päivi Räsäseltä (KD). Muiden puolueiden kansanedustajat eivät kysymyksiin vastanneet. Päättelimme siis, että heitä asia ei kiinnostanut tai heillä oli mielessään tärkeämpiä asioita kuin uskonnonopetus, varsinkin kun yhdessä kysymyksessä sivuttiin myös ortodoksista uskonnonopetusta.

Mutta kun ajattelemme koko Suomea, joka on huomattavasti enemmän kuin pääkaupunkiseutu, meidän on vaikea kuvitella, ettei uskonnonopetuksella olisi merkitystä äänestäjille. Meidän on mahdotonta ajatella, että esimerkiksi Pohjois-Suomen, Itä-Suomen tai Pohjanmaan äänestäjät suhtautuisivat välinpitämättömästi uskontoon ja siten myös uskonnonopetukseen – nuo alueet, joilta suuret herätysliikkeet aikoinaan ovat lähteneet ja ovat yhä voimissaan.

Uskonnonopetuksen merkitys nykyaikana?

Päätimme käsitellä saamamme kansanedustajien vastaukset Simeon ja Hanna –verkkolehdessä yhdessä, tukeutuen niihin kysymyksiin, jotka olimme heille esittäneet. Niin Reijo Hongisto kuin Päivi Räsänenkin suhtautuvat varsin moniin asioihin hyvinkin samankaltaisesti, mikä selittynee sillä, että uskonto ja erityisesti kristinusko ovat heille tärkeitä asioita. Hongiston kohdalla vaikuttanee myös se, että hän tulee alueelta, jossa uskonto yleensäkin on alueen ihmisille suuresta merkityksestä.

Näin ollen käytössämme ei ole ollut vastakkaisen näkemyksen edustajia, ja tietyllä tavalla se on valitettavaa, koska perustelut yhä neutraalimpaan uskonnonopetukseen eivät siten ole perusteltuina tässä artikkelissamme.

Kysyimme kansanedustajilta, onko uskonnonopetuksella heidän mielestään nykyaikana merkitystä vai voitaisiinko se jättää kouluista kokonaan pois. Sekä Räsänen että Hongisto, olivat sitä mieltä, että uskonnonopetuksen merkitys ja tarve on jopa kasvanut.

Kansanedustaja Päivi Räsänen (Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

Kansanedustaja Päivi Räsänen
(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

”Uskontojen merkitys on jatkuvasti kasvamassa Suomessa, Euroopassa ja sen lähialueilla. Myös kansainvälistyminen lisää uskontojen ja katsomusten ymmärtämisen tarvetta. Uskonnollinen lukutaito on yhä tärkeämpää. Oman uskonnon ja sen myötä oman taustan ja kulttuuriperinnön tuntemisen tarve on korostunut, sillä mitä paremmin nuoremme ymmärtävät oman kristillisen kulttuuriperintömme merkityksen, sitä parempi kyky heillä on ymmärtää muiden uskontojen edustajia sekä uskonnon vaikutusta yksilöiden ja yhteisöjen elämään”, Räsänen kommentoi.

Hongisto on samoilla linjoilla:

”Mielestäni uskonnonopetuksen merkitys ei ole vuosien, vuosisatojen eikä vuosituhansien saatossa vähentynyt – pikemminkin on käynyt päinvastoin. Uskonnonopetus on nykyaikaa, ei muinaisjäänne, sillä uskonnolla ja vakaumuksella on erittäin tärkeä merkitys yksityisen ihmisen elämässä. Uskonto ja usko ovat perusta jolle ihmisen on turvallista rakentaa elämäänsä.”

Kuitenkin monet uskonnonopetusta vastustavat tahot mm. Vapaa-ajattelijain liitto ry ovat sitä mieltä, että uskonnonopetuksen sijaan kaikille oppilaille olisi annettava opetusta elämänkatsomustiedossa. Vapaa-ajattelijoiden teettämästä tutkimuksesta mm. Kotimaa24 uutisoi jokin aika sitten näyttävästi, koska tutkimus osoitti selvästi, että

”Suuri enemmistö eli 76 prosenttia suomalaisista kannattaa elämänkatsomustiedon avaamista kaikille valittavaksi koulun katsomusaineeksi uskonnon rinnalle, kertoo Vapaa-ajattelijain liitto tiedotteessaan. Asia ilmeni Taloustutkimuksen viime viikolla tekemässä kyselyssä.

”Elämänkatsomustiedon avaamista kannattaa selvä enemmistö iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, ammatista, tulotasosta, perhetilanteesta ja puoluekannatuksesta riippumatta. Suurinta kannatus on nuorten ja kaupunkilaisten keskuudessa. Ajatusta kannatti 65-vuotiaiden keskuudessa 72 prosenttia vastanneista ja maaseudulla asuvista 73 prosenttia. Koulutustaustoista suurin kannatus, 88 prosenttia, oli ylioppilaiden ja lukiolaisten ryhmässä ja pienin, 71 prosenttia, ammattikoulutuksen ja opistotason ryhmässä.” (01.02.2017 12:15 – Antti Berg | Kotimaa)

Emme tosin ole selkeän tietoisia, oliko tarkoituksena vaihtaa uskonnonopetus elämänkatsomustietoon vai ottaa se lisäaineeksi opetusohjelmaan.

Uskonnonopetus ei onnistu neutraaleista lähtökohdista

Reijo Hongisto korosti jo edellisessä vastauksessaan oman uskonnon opetuksen merkitystä ja jatkaa:

”Uskonnon opetuksella ja sitä kautta eri uskontojen tuntemisella on merkitystä myös laajemmin, sillä nykyisen maailman hahmottamisessa ja erityisesti pahimpien konfliktien ymmärtämisessä auttaa, jos ymmärtää myös konfliktialueiden valtauskontoja. ´Uskonnonlukutaito´ auttaa analysoimaan konfliktien ja kriisien merkitystä ja niiden syntyä. Näin ymmärtää paremmin myös kansainvälistä politiikkaa.”

Kansanedustaja Reijo Hongisto hallintovaliokunnan kokouksessa. (Kuva/photo: Hongiston Facebook -sivusto)

Kansanedustaja Reijo Hongisto
(Kuva/photo: Hongiston Facebook -sivusto)

Tämä tietysti edellyttää ensin oman uskonnon tuntemista, kuten Päivi Räsänen vastauksessaan tuo esille:

”Uskonnonopetuksen tarve on kasvanut, sillä uskontojen merkitys on jatkuvasti kasvanut ja kasvamassa Suomessa, Euroopassa ja sen lähialueilla. Myös kansainvälistyminen lisää uskontojen ja katsomusten ymmärtämisen tarvetta. Uskonnollinen lukutaito on yhä tärkeämpää. Oman uskonnon ja sen myötä oman taustan ja kulttuuriperinnön tuntemisen tarve on korostunut, sillä mitä paremmin nuoremme ymmärtävät oman kristillisen kulttuuriperintömme merkityksen, sitä parempi kyky heillä on ymmärtää muiden uskontojen edustajia sekä uskonnon vaikutusta yksilöiden ja yhteisöjen elämään.”

Kaiken kaikkiaan Hongiston ja Räsäsen vastaukset linjaavat samanlaista näkemystä uskonnonopetuksen merkityksestä. Räsänen korostaa lisäksi suomalaisen uskonnonopetuksen tasoa:

”Uskontojen kohtaamisen näkökulmasta suomalainen uskonnonopetus on yllättävänkin moderni, pedagogisen kotiseutuperiaatteen mukainen malli: siinä muita uskontoja avaudutaan tutkimaan ja kohtaamaan oman perinteen kautta.”

Mutta hän korostaa myös:

”Uskonto ei ole neutraalia, eikä sen opettaminen siksi onnistu neutraaleista lähtökohdista käsin. Samoin kuin kielten opiskelu lähtee äidinkielestä laajeten muihin kieliin, myös uskonnollisen lukutaidon lähtökohtana on oman perinteen tuntemus.”

Ideaalitilanne uskonnonopetuksessa

Myös uskonnonopettajakysymys on erityisesti uskonnonopettajien keskuudessa puhuttanut paljon. Reijo Hongisto näkee ideaalitilanteena sen, että opettaja ja oppilaat tunnustaisivat samaa uskontoa.

”Näin saavutettaisiin paremmin se, että syntyisi aito vuorovaikutustilanne.”

Hän jatkaa vielä:

”En pidä kuitenkaan ehdottoman välttämättömänä, että opettajan on tunnustettava juuri sitä uskontoa, jota opettaa, mutta opettajan on joka tapauksessa omattava riittävät tiedot ja taidot kyseistä uskontoa opettaessaan. Opettajan on tunnettava asia jota opettaa.”

Hän pitää suorastaan outona opetustilannetta, jossa samassa ryhmässä on usean eri uskontokunnan jäseniä.

”Erityisen valitettavaa on, jos samassa ryhmässä on oppilaita, jotka kokevat jonkun toisen uskontokunnan jäsenet ´vääräuskoisiksi´. Mielestäni sellaista tilannetta ei saa päästää koulussa syntymään, että oppilaiden välille aiheutuu ristiriitaa eri uskonnoista. Pahimmillaan tämä ristiriita saattaisi ilmetä jopa suusanallisena nimittelynä ja vähättelynä ja tämä johtaisi helposti oppilaan syrjimiseen ja jopa kiusaamiseen.”

Hänen mukaansa tilanne on aivan toinen, jos puhutaan muiden aineiden opetuksesta, esimerkiksi matematiikasta:

”Silloin on luonnollista, että samassa opetusryhmässä voi olla useiden eri uskontokuntien edustajia.”

(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

Palaamme vielä Antti Bergin artikkeliin lainaamalla siitä kappaleen:

”Puoluekannatuksensa ilmaisseista valtaosa kannatti ajatusta kristillisdemokraattien tukijoita lukuun ottamatta. Elämänkatsomustiedon avaaminen sai eniten kannatusta vasemmistoliiton, vihreiden ja SDP:n tukijoiden joukossa.”

Kyselyn tuloksesta luonnollisesti iloitsi erityisesti Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri Esa Ylikoski.

”Aloitteen elämänkatsomustiedon avaamisesta on tehnyt viime kesäkuussa kansanedustaja Anna Kontula (vas). Aloite on tällä hetkellä sivistysvaliokunnassa, jossa se on odottanut käsittelyä viime syyskuusta lähtien.”

Tässä yhteydessä haluamme muistuttaa Simeon ja Hanna –verkkolehden 5.9.2014 julkaisemastaa eduskunnan silloisen puhemiehen Eero Heinäluoman (SDP) haastattelusta. Hänenkin kanssaan keskustelimme uskonnonopetuksesta. Lainaamme lopuksi katkelman tuosta haastattelusta.

Hänen mielestään kaikesta tästä pitäisi käydä laajempaa keskustelua.

”Sitä ei itse asiassa ole vielä aloitettukaan”, hän sanoo ja jatkaa:

”On erittäin tärkeää, että myös evankelisluterilainen kirkko samoin kuin ortodoksinenkin kirkko tuovat rohkeasti esille omat käsityksensä. Me todella toivomme sitä. Yhteiskunta ja päätöksentekohan on rakennettu niin, että siinä pitää puhua mielipiteidensä puolesta. Näissä vähemmistö- ja perusoikeuskysymyksissä kirkotkin ovat mielestäni vähän vetäytyneet ja olleet arkoja puhumaan käsityksistään. Rohkaisenkin kirkkoja puhumaan käsitystensä puolesta, ja sitten on poliittisten päätöksentekijäin asia pohtia, millainen synteesi eri käsitysten kesken on oikea.”

 

Hellevi Matihalti

Aristarkos Sirviö

, , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: