Enemmän kuin matkakuvia

17/02/2017

Kirjat

Arkkipiispa Leo: Auringolla/Päivüpaistos. 2016. KKS. Kirjan kannet.

Arkkipiispa Leo: Auringolla/Päivüpaistos. 2016. KKS

Auringolla – sen ollessa korkeimmalla, kuten kirjan alaotsikko kuuluu – on arkkipiispa Leon viides runokokoelma kahden vuoden sisällä. Julkaisuvauhdista voi päätellä, että kirjoittajalla on paljon sanottavaa ja hän haluaa sanansa nopeasti julki. Nopea julkaisutahti ei välttämättä ole aina kirjoittajalle hyväksi, ja kun vertaan tekijän ensimmäistä runokokoelmaa Mustelmat (2014), se tuntuu ajatellummalta ja pohditummalta kuin jälkimmäiset kokoelmat. Otaksun, että sitä varten on kerääntynyt materiaalia runsaammin – jotakin on voitu jättää pois. Sillä kirjoittaminen on valikointia.

Auringolla sen ollessa korkeimmalla –kokoelmassa on jotakin hyvin samankaltaista kuin teoksessa Tehtävä Roomassa, joka ilmestyi samana vuonna kuin esikoiskokoelma.  Roomassa Leo katseli niin Vatikaanin kuin ikuisen kaupunginkin tunnettuja paikkoja ja antoi katseensa lipua niissä, muodosti näkemänsä sanoiksi. Uusimman kokoelman runot ovat tekijänsä sanoin syntyneet enimmiltään, lapsirunoja lukuun ottamatta, hänen matkoillaan Portugalissa ja Japanissa. Kuitenkin niissä on selkeä ero, jota minun oli ensin vaikea hahmottaa.

SIKSI OLEN Leon uusinta runokokoelmaa lukenut pitkään, lukenut rinnakkain Tehtävä Roomassa –kokoelman kanssa, ja lukenut vielä kerran. Jos vertaus sallitaan, Tehtävä Roomassa on kuin kuvitusta silmän vangitsemiin näkymiin, kun taas Auringolla tekijä useimmissa runoissa pyrkii kurkottamaan kuvan taakse. Otan esimerkiksi runon Kauneuden kaipausta:

Kauneuden kaipausta / elämisen ylevyyttä / vihaa, tuskaa, rakkautta / fadolaulu ilmentää.

Toki tämän voi lukea pelkkänä toteamuksena, mutta Portugalissa syntyneiden runojen osiossa voi havaita fadoa koskettavien runojen suuren osuuden, ja siitä päättelen fadon tehneen valtavan suuren vaikutuksen kirjoittajaan – olipa se hänelle ennestään tuttua tai kohtasipa hän sen esitykset nyt ensimmäistä kertaa. Rohkenen myös arvella, että fadon sisäistäminen avasi kirjoittajalle suoran väylän omaan sisimpäänsä – vihaan, tuskaan, rakkauteen – ja siksi olisin toivonut hänen antavan näiden runojen kasvaa mielessään pidemmälle, kypsyä siihen täyteläisyyteen, mihin niillä olisi ollut mielestäni täysi mahdollisuus kasvaa. Kuten hän kirjoittaa runossa Portugalin keväänä:

– – – jotain avautui ehkä / ehkä murtautui esiin – —

JOS PARISSA edellisessä kokoelmassa olen ollut havaitsevinani kirjoittajan tuntevan eräänlaista pettymystä, väsymystäkin ja Selfiessä erityisesti kuolleen rakastetun kaipausta, Auringolla sen ollessa korkeimmalla luo kuvia myös kaipuusta vapauteen. Ei niin, että rakastetun kaipuu olisi kadonnut – hän on yhä vahvasti läsnä – mutta nyt ikävään on tullut osaksi myös kiitollisuus:

Fado / kaipauksen laulu / Portugalin yössä / kiitollista ikävää / valoisaa

Sen sijaan kaipaus vapauteen välähtää hyvin vihjeenomaisesti useissa runoissa, ja tavallaan sen tulee liittäneeksi aikaisempien teosten väsymykseen ja turhautumiseenkin.

Kaiken kaikkiaan minulle tuli mieleen, että hiomalla ja tiivistämällä tämän kokoelman runoista olisi saanut myös hienon aforismikokoelman.

JAPANISSA KIRJOITETUT, Japanin maisemien inspiroimat runot eivät koskettaneet minua samalla tavoin kuin syvät tunteet Portugalin keväässä.

Sen sijaan lopun lapsirunoissa Leo on tavoittanut herkkää lapsen havainnointia. Hän kuvaa viehättävästi lapsen viattomuutta ja luottamusta ja sen herättämää tunnetta aikuisessa:

Lapsen kasvoissa / maailma / yhdessä katseessa / kaikkeutena 

NIIN KUIN aikaisemmissakin runoteoksissa myös Auringolla sen ollessa korkeimmalla runot on julkaistu niin suomen kuin karjalankin kielellä. Niinpä tässä yhteydessä ei voi olla muistuttamatta siitä valtavan suuresta työstä, minkä arkkipiispa Leo on tehnyt karjalan kielen hyväksi. Karjalan kielen asema omana kielenä, ei suomen kielen murteena, tunnustettiin virallisesti vasta vuonna 2009, jolloin tasavallan presidentin asetuksella karjala määriteltiin yhdeksi Suomen ei-alueelliseksi vähemmistökieleksi. Voi varmasti sanoa, että tästä lankeaa erittäin suuri ansio nimenomaan arkkipiispa Leolle, ja siksi on erinomaista, että myös hänen runoteoksissaan ovat molemmat kielet samassa asemassa.

Hellevi Matihalti

 

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: