Piispaehdokkaita

03/03/2017

Kolumni

 

Piispan toimittamissa jumalanpalveluksissa käytetään mattoa, johon on kuvattu lentävä kotka ja sen alapuolelle kaupunki. Matot asetetaan altari- ja uhripöydän eteen ja muuallekin missä piispa palveluksen aikana kulloinkin seisoo. (Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

Piispan toimittamissa jumalanpalveluksissa käytetään mattoa, johon on kuvattu lentävä kotka ja sen alapuolelle kaupunki. Matot asetetaan altari- ja uhripöydän eteen ja muuallekin missä piispa palveluksen aikana kulloinkin seisoo.
(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

KUN HELSINGIN HIIPPAKUNNAN piispa ilmoitti jäävänsä eläkkeelle vuoden 2017 loppupuolella, alkoi tuota pikaa innokas julkinen keskustelu uudesta piispasta. Hyviä ehdokkaita löydettiin, pyydettiin ehdokkaaksi, ja monet pyydetyistä suostuivat. Lisäehdokkailla spekuloidaan yhä, julkisesti tietysti, ja jo ehdokkaiksi suostuneita haastatellaan mediassa, pohdiskellaan kolumneissa heidän hyviä ja huonoja puoliaan. Piispaehdokkaista kirjoitetaan myös huomioon ottaen se seikka, kuinka kirkkokansa valittuun suhtautuisi. Onpa mietitty, että nimenomaan Helsingin uuden piispan valinta saattaa jakaa kirkon kahtia.

Mutta uutta piispaa ei valita vain Helsinkiin. Oulun piispa lähentelee eläkeikää, ja hänen seuraajastaan keskustellaan ainakin nettimediassa aivan avoimesti. Toinen toistaan parempia ehdokkaita tuntuu olevan tarjolla Ouluunkin, joten asiasta ei tarvitse vaieta. Pohditaan, keskustellaan – ja sitten lopulta hiippakunta valitsee itselleen uuden piispan. Siis hiippakunta valitsee oman piispansa.

Näin se toimii demokraattisessa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.

Näin se ei toimi demokraattisessa Suomen ortodoksisessa kirkossa.

MIKÄ MÄTTÄÄ?

Myös Helsingin ortodoksisen hiippakunnan piispa ilmoitti jo viime kirkolliskokouksessa jäävänsä eläkkeelle vuoden 2017 aikana.

Suomen ortodoksisessa kirkossa ei mikään media ole vihjaissutkaan seuraajan suhteen. Kukaan ei ole julkisesti esittänyt yhtään ehdokasta, joka olisi aiheuttanut kiivasta keskustelua puolesta ja vastaan julkisuudessa – tai vastaehdokkaan pohdiskelua.

Sellainen ei perinteisesti ole kuulunut kirkkomme toimintatapaan.

Meidän kirkossamme piispanvaaliin mennään sammutetuin lyhdyin. Silti väitetään, että Suomen ortodoksinen kirkko on demokraattinen.

Oikeasti tässä yhteydessä ei voi käyttää edes sanaa näennäisdemokraattinen.

 

OULUN ORTODOKSISEN HIIPPAKUNNAN piispa ei suinkaan ole lähdössä eläkkeelle – ei Oulun hiippakuntaan suinkaan uutta metropoliittaa olla valitsemassa parin vuoden kuluttua edellisestä vaalista. Tässäkin tapauksessa oli kysymys tietysti evankelis-luterilaisesta kirkosta – ja sen avoimuudesta.

Mutta kun kohdalle sattui, niin otinpa sen konkreettiseksi esimerkiksi Suomen ortodoksisen kirkon viimeisimmästä piispanvaalista.

Kun taannoin Oulun hiippakunnan piispaa valittaessa kirkolliskokoukseen mentiin, ei kenelläkään tuolloin kerrotun mukaan ollut harmainta aavistusta uudesta piispasta – paitsi se, mitä huhuna korviini oli kantautunut: Kuka tahansa muu, mutta ei Arseni eikä Larikka. Toinenkin huhu kulki Korsoon saakka ennen kirkolliskokouksen alkua, ja sen mukaan joku ehdottaisi uudeksi piispaksi Vaasan ortodoksisen seurakunnan silloista kirkkoherraa.

No, ei valittu Arsenia eikä Larikkaa. Se siis piti paikkansa. Paikkansa piti myös toinen huhu.

Silti valinta oli niin yllättävä, että kun kirkkomme tiedottajalta pyysin heti valinnan jälkeen uuden metropoliitan CV:tä, en sitä saanut.

Tämä on ortodoksista demokratiaa.

Minusta olisi ollut äärimmäisen hienoa ja ennen kaikkea oikeasti demokraattista, jos ehdokkaista olisi keskusteltu julkisesti ennakkoon.

 

NÄIN KÄYNEE MYÖS Helsingin ortodoksisen hiippakunnan uutta piispaa valittaessa todennäköisesti ensi kirkolliskokouksessa ensi marraskuussa. Tosin nytkin korviini on kantautunut huhuja ja eletään vasta maaliskuuta.

Huhuina olen siis kuullut, että Helsingin uudeksi metropoliitaksi tulisi Valamon luostarin igumeni, arkkimandriitta Sergei. Toisaalta olen kuullut niin ikään huhun, että perinteisen käytännön mukaan Oulun hiippakunnan piispa metropoliitta Elia valittaisiin Helsingin hiippakunnan piispaksi. Lienee tapahtunut usein aikaisemminkin juuri näin – Oulusta siirtyi nykyinen arkkipiispa Helsingin metropoliitaksi, ja Ouluun valittiin Joensuun piispa Ambrosius. Kun Leo puolestaan valittiin Johanneksen jälkeen arkkipiispaksi, Oulun metropoliitta siirtyi Helsinkiin ja uudeksi piispaksi Ouluun valittiin silloinen Joensuun piispa Panteleimon.

Muistelen kuulleeni arkkipiispan valinnan kohdalla olleen jonkinlaista kuhinaa ja junttausmeininkiäkin, samoin uutta Helsingin metropoliittaa valittaessa vähän kiehui ainakin Helsingissä, mutta asiat sujuivat niin kuin oli ennalta aavistettu ja mihin oli myös totuttu.

 

IHMETTELEN SIIS SITÄ, miksi Suomen ortodoksisessa kirkossa asioista ei voida keskustella julkisessa mediassa.

Siksiköhän, että tiedotus ja media käsitetään ortodoksisessa kirkossa aivan eri tavalla kuin luterilaisessa kirkossa?

Esimerkiksi Helsingin ortodoksisen seurakunnan tiedotusstrategiaksi vahvistetaan muun muassa nämä seikat:

”…viestintä tukee seurakunnan johtamista ja toimintaa, lisää henkilöstön motivoitumista, sitoutumista ja yhteisöllisyyttä, edistää seurakuntalaisten tiedonsaanti- ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä vahvistaa seurakunnan myönteistä julkisuuskuvaa osana Suomen ortodoksista kirkkoa.”

”Perusviesteillä välitetään tunnistettava mielikuva, jonka seurakunta haluaa synnyttää sidosryhmissään.”

”Myönteisen julkisuuskuvan vahvistaminen tunnistetaan osana sisältöstrategiaa. Mainejohtamiseen kiinnitetään erityistä huomiota.”

 

Luterilaisen Kirkko ja Kaupunki –lehden päätoimittaja Seppo Simola taas kirjoitti lehden numerossa 46/2016:

”Kirkko ja kaupungin tarkoitus ei ole antaa hyvää kuvaa kirkosta. Sen tarkoitus on antaa oikea ja rehellinen kuva. Vain niin tehden se voi olla ylpeä journalismistaan. Viime kädessä uskottavan median tekeminen antaa aimo annoksen uskottavuutta myös sitä rahoittavalle taustayhteisölle.”

Enkä puutu nyt siihen, miten helppoa salassa on kääntää huhut tosiksi ja suljettujen ovien takana sanoa sellaista, minkä sanominen julkisuudessa saattaisi olla perin uskallettua.

 

Hellevi Matihalti

, , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: