Kirjani suuressa paastossa

07/03/2017

Kirjat

MINULLA ON OLLUT tapana aina suuren paaston aikana ottaa lukeakseni jokin kirja, joka mielestäni sopii paastoon – jota mielestäni voi mietiskelläkin, ja joka jollakin tapaa myös ikään kuin valmistaa katumuksen sakramenttiin.

Ensimmäisinä vuosinani ortodoksina luin tietysti useamman suuren paaston aikaan Alexander Schmemannin Suurta paastoa (1982, Ortodoksinen Veljestö), jotta edes vähän oppisin paastosta, sen merkityksestä, sen palvelusten sanomasta, ja mielestäni Schmemann siinä suhteessa toimi oikein hyvin, innoitti jopa minua hankkimaan itselleni teoksen Otteita suuren paaston jumalanpalveluksista, josta OKJ oli vuonna 1980 julkaissut Erkki Piiroisen toimittaman toisen painoksen. Sen avulla koin pääseväni vielä syvemmälle jumalanpalvelusteksteihin; kaikkiin palveluksiinhan minun ei ollut mahdollista päästä, kun lähin kirkko oli yli 80 kilometrin päässä ja rukoushuonekin 20 kilometrin päässä.

Vieläkin voisin suositella noita kirjoja hiljattain kirkkoon liitetyille, joskin Otteita suuren paaston jumalanpalveluksista lienee tällä hetkellä loppuunmyyty, ja siitä pitäisikin ottaa uusi, mutta täysin uudistettu painos vanhan kieliasun korjaamiseksi.

KUN MUNKKI SERAFIMIN Tie ylösnousemukseen ilmestyi (2006, Kirjapaja), tervehdin sitä riemulla, ja siitä tuli suuren paaston lukukirjani useammaksi vuodeksi. Olen lukenut sen perusteellisesti kynän kanssa moneen kertaan, ja teoksen suurena huikeana valona näen, että valtavan tietomäärän lisäksi jokainen lukukerta avaa siinä uusia näkyjä, ajateltavaa, joka ei ole aikaisemmin edes juolahtanut mieleen – ja silloin se on myös mietiskelyyn ja oman hengellisen tilansa tutkisteluun oivallinen kirja.

Tie ylösnousemukseen on täynnä alleviivauksiani, ja jokainen alleviivattu kohta sopisi tähän yhteyteen – mutta olen valinnut tuomiosunnuntain kohdalta seuraavan sitaatin:

”- – -Jumala toimii siis niin armollisesti, että se ei kerta kaikkiaan ole oikeudenmukaista inhimillisen oikeustajun kannalta.

”Toinen keskeinen periaate on, että jokainen tuomitaan yksilöllisesti: ei ainoastaan yksilönä vaan yksilöllisin kriteerein, oman henkilökohtaisen norminsa mukaan. Meidän ei kannata ajatella joutuvamme tuomituksi suhteessa toisiimme vaan paremminkin suhteessa omaan kutsumukseemme. Minua ei tuomita suhteessa siihen, mitä muut ovat tehneet, vaan suhteessa siihen, mitä minä olisin voinut tehdä. Minua ei tuomita sen mukaan, olenko tehnyt enemmän hyvää ja vähemmän pahaa kuin äiti Teresa, vaan sen mukaan, missä määrin olen laiminlyönyt tai toteuttanut oman kutsumukseni niiden lahjojen puitteissa, joita olen itse saanut. Tämä on samalla yksi syy siihen, miksi en saa itse tuomita niitä, jotka vaikuttavat jossain suhteessa itseäni heikommilta.” (ss.91-92)

Vain yksi ainoa pettymys tämän upean teoksen tiimoilta kaivaa mieltäni. Jostakin käsittämättömästä syystä sitä ei valittu Vuoden kristilliseksi kirjaksi, vaikka tuolloiseen tasoon nähden se oli ylivoimainen. Myöhemmin kömmähdys korjautui, kun Munkki Serafimin Vapaus (2007, Kirjapaja) valittiin seuraavana vuonna Vuoden kristilliseksi kirjaksi…

Jos Tie Ylösnousemukseen on jollekulle vielä tuntematon, suosittelen sen hankkimista niin pian kuin mahdollista.

OLIN OSTANUT VALAMON kirjakerhosta Sergei Hackelin teoksen Kallisarvoinen helmi (2003, Ortodoksinen veljestö), joka siis kertoo Äiti Maria Skobtsovan (josta myöhemmin tuli kirkkomme kanonisoitu pyhä Maria Pariisilainen) elämänkerran pienimuotoisesti. Olin heti innoissani aloittanut kirjan lukemisen, mutta monta sivua en ollut ennättänyt lukea, kun eteen tuli karmiva käännösvirhe (lyhytnäköinen po. likinäköinen). Siltä istumalta en kirjan lukemista jatkanut.

Kerroin asiasta rippi-isälleni, joka antoi paastonajan kuuliaisuustehtäväksi minulle tuon kirjan lukemisen, koska se hänen mielestään oli erittäin tärkeä kirja ja koska minun olisi syytä oppia olemaan myös vähemmän kriittinen tietyissä tapauksissa. Pakkopulla-kirjan otin uudestaan kirjahyllystä. Ja katso: kirja tempasi (muutamasta muustakin käännösvirheestä huolimatta) minut täysin mukaansa.

Myöhemmin tajusin, että olin tainnut lukea kirjan aivan liian nopeasti.

Sillä eihän se ole elämänkerta siinä mielessä, että se kertoisi elämäkertakirjurin tapaan vain ulkoiset tapahtumat Liza Skobtsovan elämästä, (äiti Marian siviilinimi ennen nunnaksi vihkimistä); ei, kirjasessa on runsaasti esimerkiksi katkelmia äiti Marian kirjeistä, haastatteluista ja keskusteluista. Niissä ilmenee selkeästi äiti Marian ”oppi” ja ”ohjelmanjulistus”.

Äiti Marian kannanotot antavat oivallisia teemoja ja sisältöjä mietiskelyä varten, ja niiden avulla voi myös tarkkailla itseään. Minusta niihin voi paneutua myös valmistautuessaan katumuksen sakramenttiin.

MINULLA ON KOKOMOINEN kasa otettuna esille kirjoja, joista olin ajatellut valita suuren paaston ajaksi luettavaa. Minun vähäistä paastoani on pidättäytyminen dekkareista ja melkein kaikesta muustakin kauno- ja tietokirjallisuudesta.

Kirjapinossa oli myös Filokalian viimeinen, viides osa, jossa on muun muassa Sisar Kristodulin kirjoittamat lyhyet elämäkerrat, oikeastaan hagiografiat, monista Filokalian isistä. Minua koskettaa eniten Pyhä Simeon Uusteologi. Ensimmäinen kosketukseni pyhään Simeoniin on tietysti ollut ehtoolliseen valmistavien rukousten joukossa oleva aamulla luettava rukous, jonka riemullisimmaksi kohdaksi olen aina kokenut nämä lauseet:

”- – -tiedän myös, että Jumalani valtava pitkämielisyys ja rajaton ihmisrakkaus voittaa suuret syntini ja paljot rikokseni. Laupeuden öljyllä sinä puhdistat ne, jotka hartaasti katuvat syntejään, sinä kirkastat heidät ja suot heille valon, auliisti teet heidät osallisiksi jumaluudestasi. Sitä eivät ymmärrä enkelit eivätkä ihmiset, mutta sinä lähestyt syntisiä aivan kuin todellisia ystäviäsi. Se antaa minulle rohkeutta, se antaa minulle ikään kuin siivet.” (Rukouskirja [ja] orologion, 2000, OKJ)

Mutta jotenkin vain käteni ensimmäisenä tarttui Kallisarvoiseen helmeen. Ja nyt, sitä uudelleen lukiessani hitaasti, hitaasti, tajusin, että ensimmäinen lukukerta oli tosiaankin ollut aivan liian pikainen.

Kun valvoin öitä illasta, aamusta tai valvon kokonaisen yön, luen äiti Marian tekstejä ja yritän nähdä, miltä ne näyttäisivät tässä ajan hetkessä:

 ”Vapaus kutsuu meitä toimimaan Kristuksen tähden houkkina (jurodstvovat), ristiriidassa vihollistemme ja jopa ystäviemme kanssa, kehittääksemme kirkon elämää juuri niin kuin sitä on kaikkein vaikeinta kehittää. Ja me elämme houkkina, koska tiedämme, miten vaikea tämä elämäntapa on, mutta myös koska tiedämme miten ehdottoman autuasta on tuntea Jumalan käsi työmme yllä.” (Äiti Maria Pariisilainen, 1937)

Hellevi Matihalti

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: