Alkoholismista

13/03/2017

Kolumni

VIIME AIKOINA muun muassa sosiaaliessa mediassa on keskusteltu kirkkomme piirissä esiintyvästä alkoholismista. Alkoholista ja alkoholismista puhuttaessa mielipiteet läikkyvät helposti yli—puolelta toiselle. Monesti ihmisen humalahakuiseen juomiseen suhtaudutaan kirkon piirissä moralisoiden ja tuomiten. Toisaalta alkoholi haluttaisiin kieltää kokonaan ja päivitellään alkoholia käyttävän yksilön selkärangattomuutta sekä huonoa luonnetta. Jotkut puolestaan haluaisivat moiset moralistit vaientaa ja pitävät humalahakuisen juomisen päivittelyä tekopyhänä nipottamisena. Valitettavasti alkoholismista puhuvat paljon ihmiset, jotka eivät tiedä mistä puhuvat.

Ensinnäkin on ymmärrettävä, että alkoholissa itsessään ei ole mitään pahaa. Kaikki alkoholinkäyttö ei ole alkoholismia eikä alkoholia tule demonisoida.

Alkoholinkäytöstä puhuttaessa on osattava erottaa milloin puhutaan kuolemanvakavasta sairaudesta nimeltä alkoholismi ja milloin on kyseessä iloinen nautiskelu, mikä kuuluu ihmisluontoon ja elämään. Kuka nauttii hyvästä viinistä, kuka munkkipossusta ja makeasta. Alkoholismi on asteittain etenevä sairaus. Taudin kuvaan kuuluu, että ihminen on menettänyt kyvyn hallita juomistaan. Tällöin ihminen juo toistuvasti itsensä humalaan kun ei pitäisi ja toistuvista lupauksista sekä ongelmista huolimatta humalahakuinen juominen vain jatkuu. Jos kyseessä on alkoholismi -sairaus, kaikenlainen moralisointi on turhaa. Kyseessä on sairaus eikä heikko luonne. Haastavaa on, että alkoholistin on itse diagnosoitava itsensä alkoholistiksi—vasta sitten toipuminen voi alkaa.

 

VIIME SYKSYNÄ 2016 sain valmiiksi pro gradu -työni, missä käsittelen alkoholismia hengellisenä sairautena. Työni on pintaraapaisu vaikeaan ja monisyiseen aiheeseen, mutta keskeinen löydös on, että alkoholisti voi raitistua esimerkiksi toipuvien alkoholistien keskinäisen vertaistuen ja ortodoksisen hengellisyyden kombinaation avulla. Alkoholismi -sairauteen liittyy paljon mystiikkaa ja se herättää vahvoja tunteita. Toipumistilastot osoittavat, että ne alkoholistit, jotka ovat päässeet vertaistuen piiriin, saavat parhaiten kiinni pysyvästä raittiudesta. Ilman vertaistukea toivoa on vain harvoin, jos koskaan. Ortodoksisessa kirkossa pappeus on mysteeri. Koska papiston jäsenkin on vain ihminen, hänkin voi olla alkoholisti. Maailmalla on perustettu vertaistukiryhmiä muun muassa raitistuneille ortodoksimunkeille ja -nunnille. Luostarissa eläväkin voi sairastua alkoholismiin ja tarvitsee näin vertaistukea. Vahva usko yksinään ei takaa raittiutta.

On jopa vaarallista idealisoida papiston jäsen ja olettaa, että ortodoksisuus voisi luoda jonkinlaisen inhimillisiltä erheiltä suojaavan kalvon yksilön ympärille. Jos ihminen kompuroi, hänet tuomitaan.

Vaikka pappeus on pyhää, tätä palvelutehtävää hoitavat elävät, keskeneräiset ihmiset. Meihin papiston jäseniin kohdistetaan monesti paljon odotuksia ja toiveita, joita kenenkään ihmisen on mahdoton täyttää.

 

VIIMEISEN KAHDEKSAN vuoden aikana yrittäjänä olen törmännyt alkoholismiin myös työnantajan näkökulmasta. Iso kysymys on: voiko alkoholistin palkata vaativaan toimeen? Jos alkoholismi ei ole hoidossa, vastaus on selvä: ei voi. Mutta mikäli alkoholismi on hoidossa: toipuvan, vertaistukea saavan alkoholistin voi palkata toimeen kuin toimeen. Raittiuteen kiinni päässyt alkoholisti on yhteisölleen korvaamaton tuki. Kokemukseni ja näkemykseni on, että alkoholismi-sairaus ei estä ketään hoitamasta vaativaakin tointa.

Alkoholismia voisi verrata diabetekseen: ilman hoitoa sairaus tuhoaa ihmisen. Oikean hoidon avulla diabeetikko pystyy elämään hienoa elämää ja olemaan hyödyksi ympäristölleen. Kuka meistä tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan; millaisia vastoinkäymisiä ja sairauksia meistä itse kukin joutuu kokemaan? Mikään elämässä ei ole varmaa. Jokaisella on omat vajavuutensa.

 

KIRKOSSAMME ON paljon alkoholismia ja olen iloinen, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Alkoholiongelmaan on uskallettava puuttua. Iloitsen siitä, että Kirkkomme papiston jäsenet ovat eläviä, hengittäviä ihmisiä virheineen päivineen. Miten helposti ihmisen sairaudesta tulee ase, mitä tuomitsemisen hengessä käytetään sairastavaa vastaan. Jokainen meistä on inhimillinen, keskeneräinen, haavoittuvainen ja haavoittunut. Näin suuren paaston aikaan fokuksen tulisi olla omissa virheissä—ei toisten. Jokainen ansaitsee uuden mahdollisuuden; alkoholistikin on vain ihminen, oli sitten papiston jäsen tai ei. Jumalan armosta kaikki on mahdollista.

Johannes Lahtela

Kirjoittaja on diakoni ja toimitusjohtaja

 

Linkki pro gradu -työhön aiheesta alkoholismi hengellisenä sairautena:

http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20161137/urn_nbn_fi_uef-20161137.pdf

 

Tulevia seminaareja alkoholismista:

Valamon opistossa viikonloppuseminaari toukokuussa 2017:

http://www.valamo.fi/elämän-eri-aloilta/event/867-alkoholismi-hengellisenä-sairautena.html#kurssiohjelma

Kulttuurikeskus Sofiassa, Helsingissä toukokuussa 2017:

http://sofia.fi/alkoholismi-hengellisena-sairautena-seminaari-23-5-2017/

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: