Kun aurinko tanssii, syreenit tuoksuvat ja linnunlaulu soi maan ja taivaan välillä

22/04/2017

Kirjat

Liisa Enwald – Esko Karppanen: Auringon tanssi, pimeän pidot. 2017. Robustos

ALAOTSIKKONSA mukaisesti teos sisältää kahden kirjoittajan, Liisa Enwaldin ja Esko Karppasen, esseitä [p]ääsiäisestä ja keväästä. Tekijät ovat julkaisseet aikaisemmin kaksi jouluun liittyvää esseekokoelmaa, joista vuonna 2015 ilmestynyt Sana- ja sävelrosollia on arvioitu myös Simeonissa ja Hannassa (Kohti ”joulun hiljaista riemua, 4.12.2015). Nyt siis eletään monessa ajassa ja monissa yhteyksissä pääsiäistä, jota eittämättä aina kuuluu kevääseen.

Niin kuin odotamme kevättä ja riemuitsemme sen tulosta, niin odotamme myös, ainakin ortodoksisessa kontekstissa, kirkkovuoden suurinta juhlaa, pääsiäistä, johon paastolla valmistaudumme.

 

MUTTA MIKSI ylipäätään lukea esseitä? Nehän yleensä käsittelevät kirjoja, musiikkia, elokuvaa… Eikö sitä voi ihan itsekseen lukea ja tulkita – miksi lukea jonkun muun ihmisen tulkintaa ja pohdintaa siitä, minkä itse on vahvasti – tai ei ollenkaan – kokenut hienoksi kirjaksi, runoksi tai näytelmäksi.

Minäpä kerron. Mutta tietysti vain oman subjektiivisen näkemykseni siitä, miksi yhä enemmän olen ruvennut rakastamaan essee-kirjallisuutta.

Kerron siis oman subjektiivisen näkemykseni – niin kuin lähes väistämättä kerron kirja-arvioissanikin oman näkemykseni ja tulkintani lukemastani kirjasta. Ja juuri siksi onkin kiintoisaa lukea erityisesti kirjallisuudentutkijain kirjoittamia esseitä, jos kyse on kirjallisuudesta.

Sillä tutkijalla on yleensä paljon enemmän tietoa kuin minulla, hän kykenee näkemään sanojen ja lauseiden taakse, kun minä parhaimmassa tapauksessa yritän täyttää rivien välit.

 

JOS KIRJOITTAISIN Enwaldin ja Karppasen Auringon tanssista ja pimeän pidoista poimien kaikki suurenmoiset löytöni, luulen, että kirjoittaisin tätä arviotani vielä viikon kuluttua. Sillä todellakin kirjassa on niin paljon minulle uutta tietoa tutuistakin kirjailijoista tai oikeammin heidän töistään, ja niin hienosti kirjoittajat osaavat yhdistellä ja taustoittaa käsittelemiensä teosten aiheita olkoonpa kyseessä muutama runo tai kirjailijan laajemmat teokset.

Siksi tyydyn kertomaan, miten etsin pääsiäistä tästä kirjasta – sillä keväällä, juuri pääsiäisenä, aurinkokin tanssii riemusta. Riemua ei sen sijaan löydä T.S.Eliotin ehkä tunnetuimmassa, ainakin siteeratuimmassa lauseessa runoelmasta Autio maa: ”Huhtikuu on kuukausista julmin”, jonka Esko Karppanenkin mainitsee esseessään Kauhea ja hurmaava kevät. Silti myös Eliot löytää syreenit – ja kuinka ollakaan, syreeni en ehdottomasti kreikkalaisen pääsiäisen kukka!

On mielenkiintoista lukea myös, miten monet yksinomaan kristillisinä pitämämme symbolit esiintyvät jo esikristillisellä ajalla – Karppanen mainitsee tällaisista esimerkkeinä pääsiäismunat, ja toisaalta yksinkertaiset palmujemme korvikkeet, kun Kristus ratsastaa Jerusalemiin: palmunlehtiä meillä pohjoisessa ei ole, meidän palmujamme ovat pajut pehmeine valkoisine ”kissoineen”. Nekin olivat siis käytössä jo esikristillisellä ajalla.

 

LIISA ENWALD tuo esiin laulujen ja virsien sanomaa, mutta hän kirjoittaa erittäin ansiokkaasti myös suomalaisen modernin runouden suurista kristinuskoon pohjaavista runoilijoista, Helvi Juvosesta ja Mirkka Rekolasta. On todella virkistävää lukea heidän runojaan tarkasteltuina nimenomaan tästä näkökulmasta, koska hyvinkin monissa, niin Juvosen kuin Rekolan, lyriikkaa käsittelevissä esseissä ja tutkimuksissa kristillisyys ikään kuin diskreetisti siirretään vähän sivumpaan tai sitä katsotaan hiukan muuntavien silmälasien läpi.

Hyvin koskettava on myös Enwaldin essee nurmeslaisesta kirjailijasta ja kuvataiteilijasta (Juudas ei ole poissa) Rauha Kejosesta. Lainaan siitä vain viimeisen lauseen, koska mielestäni siihen sisältyy kaikki:

”Ja juuri siinä, että koemme Jumalan vaikenevan, me kuulemme hänet.”

Tuo lause tuo mieleeni niin Pyhän Jeesuksen Teresan kuin Ristin Johanneksenkin kirjoitukset.

 

ESKO KARPPANEN käsittelee omissa esseissään laajimmin Eino Leinoa, jonka tuotantoon hän on perehtynyt syvällisesti. Näitä esseitä on mahdoton kuvata parilla lauseella tai kappaleellakaan, koska ne ovat sinänsä jo laajoja ja niiden tekstit eivät liene yhtä tuttuja kuin Leinon lyriikka. Kyse on nimittäin Leinon näytelmätuotannosta. Mutta Leinosta ja yleensäkin kirjallisuudesta kiinnostuneen kannattaa ehdottomasti lukea nämä Karppasen tarkat tutkimukset ja tulkinnat, koska sen lisäksi, että ne itsessään ovat hyvin kiintoisat, myös Karppasen kieli on erinomaista.

Karppasen osuuteen teoksessa kuuluu toki paljon muutakin, hän käsittelee muun muassa Aari Surakan lyriikkaa – ja osiossa Maukasta pääsiäistä lukija saa taas jokusen reseptinkin pääsiäisruokia varten!

Auringon tanssi, pimeän pidot ei ole erityisesti vain pääsiäiskirja; sen annista voi mainiosti nauttia pitkin kevättä – ja ihan minä vuodenaikana tahansa.

Hellevi Matihalti

, , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: