Rovasti Niilo Karjomaa 90 vuotta tänään

30/04/2017

Artikkeli

Isä Niilo kuvassa oikealla. Kuva on otettu 2004 Helenan vanhainkodin kirkon temppelijuhlasta. (Kuva: Hellevi Matihalti)

Yhdeksänkymmenen vuoden ajan rovasti Niilo Karjomaa on viettänyt syntymäpäiväjuhlaansa silloin, kun muut juhlivat vappua, ja tänään on hänen 90-vuotisjuhlapäivänsä. Merkkipäivän kunniaksi Simeon ja Hanna julkaisee isä Niilon ajatuksia ajasta ja siinä tapahtuvista muutoksista.

Olen saanut useita kertoja keskustella isä Niilon kanssa – olen joko haastatellut häntä tai aivan ilokseni kyläillyt hänen ja hänen puolisonsa Marian luona. Keskustelun kohteet ovat olleet moninaisia, sillä isä Niilo on seurannut ajan tapahtumia hyvin. Myös lukeminen on kuulunut hänelle mieluisiin harrastuksiin, viime vuosina pääasiassa teologinen kirjallisuus, johon hän ei ole paneutunut vain suomen kielellä.

Isä Niilo muisteli kerran pappisseminaariaikojaan ja mietti, etteivät nykynuoret sopeutuisi sellaisiin olosuhteisiin, eivät viihtyisi, koska rajoituksia ja vaatimuksia oli hyvin paljon. Noista muistoista siirryimme tuolla kertaa puhumaan monistakin muutoksista, mitä ajassa ja ihmisissä on tapahtunut.

Kun hän oli nuori, elettiin vielä sodan varjossa, ja se pakotti myös nuoret suhtautumaan vakavasti elämään ja pohtimaan tosissaan erilaisia elämänkysymyksiä.

Kirkon opetus – vahva pohja

”Kaikki elämänarvot ovat nykyään aivan toisenlaiset”, isä Niilo pohti. ”Silloin kirkon opetuksen vaikutuskin oli huomattavampi, ja seminaarilaisilta edellytettiin kirkon opetuksen mukaista elämää. Nyt olen huomannut, että tämän ajan ihmisten on hyvin vaikea tulla mukaan kirkon sisäiseen elämänrytmiin. Ei ole mielletty kirkon opetuksen sisäistä olemusta, eikä sen opetuksen sisältöä nähdä niinkään velvoittavana.”

”Elämänmeno oli aikaisemmin tasaisempaa ja painottui siihen, mitä kristinoppikoulussa oli opetettu. Siellä opetus perustui uskontunnustukseen, rukouksiin ja kymmeneen käskyyn. Nuoret oppivat mieltämään näitten opetusten tärkeyden omassa jokapäiväisessä elämässään”, hän kertoi.

”Kyllähän nykyäänkin yritetään saada ihmiset oppimaan kirkon usko, Jeesuksen opetusten sisältö, Vanhan ja Uuden testamentin opetukset – mutta siihen on kehittynyt sellainen nyanssi, että niinhän siellä sanotaan, mutta kaiken sen noudattaminen elämässä – onko se nyt niin tärkeää. Ja tämä on juuri se hetki, jossa uskon ja tämän yhteiskunnallisen elämän törmäys tapahtuu.”

”Ja jos siinä hetkessä ihminen ei elä todeksi kirkon opetusta, voi käydä niin, ettei ihmisen kasvamisen peruslähtökohta saa vakaata pohjaa. Kun ei ole vakaata pohjaa, suhtaudutaan kaikkeen tietyllä varauksella. Aina on olemassa se mutta.”

”Parempi olisi lähteä siitä, että näin se on ja näin pitää opetuksen olla. Mutta koska ihminen on raadollinen, lankeemuksen ja synnin alainen, tulee varmasti hetkiä, jolloin rikkoo tätä opetusta vastaan. Mutta Jumala on armahtavainen katuvalle, ja katumuksen kautta jälleen palaudutaan samalle polulle, josta on välillä jouduttu väärälle tielle. Tässä mielessä nuorilla ihmisillä – miksei vanhemmillakin, mutta erityisesti nuorilla – on vaikeuksia mieltää kirkon opetus kokonaisvaltaisesti elämää koskevaksi.”

Isä Niilo kuvassa oikealla.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Muutos mukana koko ajan

Kysyin isä Niilolta, onko muutos tapahtunut hitaasti vai onko hänen mielestään ollut joitakin äkkinäisiä käännekohtia. Hän näkee muutoksen kulkeneen koko kirkon historian ajan mukana.

”Juuri siksihän kirkossa kokoontuvat synodit, jotka pyrkivät tarkastelemaan tiettynä aikakautena ihmisten elämää kirkon näkökannalta. Siltä pohjalta on laadittu kanoneja, joiden pitäisi olla ohjenuorana sen ajan ihmisille”, isä Niilo selittää.

”Ihmiselämän kasvamisen kulkua on seurattu kirkonkin piirissä jatkuvasti. Historian vaiheet erilaisine filosofisine järjestelmineen ovat myös vaikuttaneet, miten ihminen on oppinut suhtautumaan tiettyihin asioihin. Valistuksen aika toi murroskauden, joka ei sivuuttanut liioin kirkon elämää. Niin idän kuin lännen kirkkojen taholla jouduttiin pohtimaan, miten näihin uudistuksen ajan näkemyksiin on vastattava.”

”Kyllä se on tämä sama tilanne ollut koko ajan, milloin lähempänä, milloin kauempana mutta kuitenkin aina se on pyrkimässä vaikuttamaan ihmiseen. Siksi ihmisen kasvamisella on ollut omat vaikeutensa.”

Hän sanoi kaikella uskoa koskevalla olevan myös yhtymäkohdat yleiseen, yhteiskunnalliseen elämään.

”Tässä tulee mieleen kirkon opettajat, Basileios Suuri, Gregorios Teologi ja Johannes Krysostomos, ja vaikkapa Maksimos Tunnustaja heidän lisäkseen. Hehän koko ajan oikein alleviivasivat sitä, että yhteiskunnallista järjestelmää ja yhteiskunnan filosofista opetusta ei pidä hylkiä, vaan sitä pitää opiskella ja sieltä tuoda esiin se, mitä voidaan käyttää hyväksi myös kirkon elämässä. Niin kuin hekin tekivät. Muutenhan, jos tällä tavalla ei menettele, tulee varsin yksipuolinen näkemys asioihin, ja silloin voi sanoa, että todellisen elämän ymmärtäminen puutuu.”

Isä Niilo ja puolisonsa Maria.
(Kuva/Photo: Hellevi Matihalti)

Isä Niilon elämäkerta lyhyesti

Kun isä Niilon pappisvihkimyksestä tuli kuluneeksi 60 vuotta 21. tammikuuta vuonna 2015, Simeon ja Hanna julkaisi artikkelin hänestä, ja lainaan lopuksi tuosta artikkelista isä Niilon elämäkerrallisia tietoja:

Isä Niilo on syntynyt Suojärvellä toukokuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1927. Hän valmistui pappisseminaarista vuonna 1948, jatkoi vuosina 1950-1954 opintojaan Pyhän Sergein ortodoksisen teologian instituutissa Pariisissa, jossa suoritti Licencié en Theologie –tutkinnon vuonna 1954, ja lukuvuonna 1957-1958 hän suoritti samassa opinahjossa Maitre en Theologie –tutkinnon, joka oli edellytyksenä sille, että saattoi jatkaa väitöskirjatutkimusta. Väitöskirja olikin nuoren teologin mielessä voimakkaana – mutta työtehtävät ja monet luottamustoimet veivät ajan niin tyystin, että ajatus siitä oli pantava sivuun. Noista luottamustoimista mainittakoon kirkolliskokouksen jäsenyys vv. 1970-80, jolloin esillä oli kaksikin merkittävää asiaa: autokefalia-kysymys sekä kolmannen hiippakunnan perustaminen Suomen ortodoksiseen kirkkoon.

Lisäksi isä Niilo oli Suomen ekumeenisen neuvoston jäsen yli 30 vuotta, ja muiden yhteyksien ja jäsenyyksien kautta hän joutui silloin matkustamaan runsaasti eri puolilla Eurooppaa, jopa Euroopan ulkopuolellakin.

Isä Niilo palveli Helsingin toisena pappina vuodet 1955-66 ja Kuopion kirkkoherrana vuodet 1966-76. Sen jälkeen hän siirtyi pappisseminaarin opettajaksi, ja jäi eläkkeelle seminaarin rehtorin virasta vuonna 1988. Hän muistelee, että jokaiseen työhön hänet on tavallaan ”houkuteltu”: Helsinkiin kehotti hakemaan piispa Aleksanteri, joka oli ollut Annantehtaan kirkkoherrana toimiessaan jo isä Niilon kastepappi ja pysynyt hyvänä ystävänä vuosikaudet. Arkkipiispa Paavali puolestaan kehotteli isä Niiloa tulemaan Kuopioon – ja lopulta pappisseminaarin eläkkeellä oleva rehtori Johannes Suhola viimein sai hänet siirtymään pappisseminaariin opettajaksi.

Isä Niilon puoliso on Maria Wolkoff. Samoihin aikoihin, kun isä Niilon pappisvihkimyksestä tuli kuluneeksi 60 vuotta, pariskunta sai viettää myös timanttihäitään.

 

Hellevi Matihalti

,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: