”On niitä vuosien saatossa muutettu noita meijänni kalenterin nimiä”, huomautti Jorma.

 

”Niin on”, myönteli Kustaava.
”Ai, sinähi oot huomannu”, jatkoi Jorma.

 

”Joo, toki. Ja paitsi nimiä, on muutettu nimien paikkojakin”, lisäsi Kustaava.

 

”Liekö tuota siitä haittaa”, arveli Jorma.

 

”On siitä mun mielestä”, sanoi Kustaava ja täsmensi: ”Jos nimen paikka pyhimyksille perustuvassa nimipäiväkalenterissa vaihdetaan, siinähän vaihtuu taivaallinen esirukoilija saman tien.”
”Niinpä tosiaan”, joutui Jorma myöntämään.

 

”Eli on se teologinenkin kysymys eikä vain filologinen. Ja tästähän seuraa se teoreettinen ongelma, että onko ne aiemmat rukoukset menneet hukkaan. Eivät tietenkään, mutta miksi vaihtaa esimerkiksi skandinaavinen tai suomalainen nimi heprealaisen pyhimysnimen kohdalta kreikkalaiselle, jos skandinaavis-suomalainen nimi ei perustu kumpaankaan. Siis että satunnaista yhteistä on vain äänneasussa. Isäni nimi oli Eskild, joka on skandinaavinen nimi. Sen suomalainen vastine on Esko, joka vielä 1980-luvulla oli ortodoksisessa kalenterissamme profeetta Hesekielin päivänä mutta sitten keikautettiin Hesykioksen päivälle”, pohti Kustaava.
Jorma mietti, mitähän se filologinen tarkoittaa, muttei kehdannut kysyä. Jos olisi kysynyt, Kustaava olisi ilomielin selittänyt filologian olevan kielentutkimusta ja kertonut vielä kreikan logos-sanan monista merkityksistä.
Mutta Kustaava halusi lisätä:

”Ja kauniita, vanhoja karjalaiseen kulttuuriin kuuluvia nimiä on poistettu, vaikka niillä on kreikkalainen alkuperä ja niiden kantajilla kuuluisa taivaallinen esirukoilija ja suojelija, ja tämän nimi kuitenkin kalenterissamme on säilytetty. Sen sijaan suoraan siitä muodostettu suomalais-karjalainen nimi poistettu.”

 

”Onpa kumma”, sanoi Jorma.
”On se”, vahvisti Kustaava.

 

”Käytit äsken ilmasua pyhimys”, huomautti Jorma ja kysyi: ”Eikös sitä pijetä jotenkin huonosti sopivana?”

 

”Minusta siinä ei ole mitään sopimatonta; se on johdettu hyvin sopivasta sanasta pyhä”, painotti Kustaava ja täsmensi: ”Kerran joku väitti pyhimystä sisällöltään negatiiviseksi ja vertasi sitä sellaisiin johdoksiin kuin ilkimys ja törkimys. Ne ovatkin negatiiivisia mutteivät –mys-johtimen vuoksi vaan siksi, että ne on johdettu negatiivista ominaisuutta ilmaisevista sanoista ilkeä ja törkeä.
”Ai jaa”, rykäisi Jorma, ja Kustaava jatkoi:

 

”Niin, kyllä minä senkin tiedän, että jotkut pitävät pyhimystä tekopyhän vastineena. Mutta niin ei ole. Mitä tahansa sanaa voi käyttää ironisessa merkityksessä. Vaikkapa sanaa hurskas tarkoittamaan tekopyhää hurskastelijaa.”

Esko Karppanen