Kulttuurikeskus Sofian kymmenen vuotta

19/09/2017

Kolumni

(Kuva/photo: Hellevi Matihalti)

NIIN HAURAS, niin kokonaan Jumalan kädessä ihmisen elämä on – ja silti sitä tekee suunnitelmia viikkojen ja kuukausienkin päähän.

Kaikki oli valmista mennäksemme Kulttuurikeskus Sofiaan keskuksen 10-vuotisjuhlaan viime lauantaina. Melkein valmiiksi olin suunnitellut rakenteen, kuinka kirjoitan juhlasta, Sofian tulevaisuuden näkymistä ja sen kymmenvuotisesta historiasta laajan artikkelin, johon Aristarkos ottaa upeat kuvat.

Mutta niin ei käynyt. Sairaalaan ei ambulanssi minua tällä kertaa sentään vienyt; olenpahan joutunut ”tarkkailemaan tilannetta” viikonlopun yli, ja kun sunnuntai on juuri vaihtunut maanantaiksi, muistelen yksikseni Sofiaa sen alkuvaiheista lähtien.

 

SILLÄ HYVINKIN olen seurannut Kulttuurikeskus Sofian vaiheita sen vihkimisjuhlasta helmikuun ensimmäisenä päivänä 2008 tähän päivään saakka. Olen jopa ollut muutamassa seminaarissa, kerran itsekin luennoimassa, vaikkei nuorisokirjallisuus huikeaa osallistujamäärää kerännytkään. Takavuosilta muistan hyvin hykerryttävänä päiväseminaarin, jossa luennoivat Nikean metropoliitta Johannes ja kirjallisuudentutkija Ritva Haavikko Helvi Hämäläisestä. Nikean Johanneksella oli tapansa mukaan nippu hupaisia anekdootteja Finlandia-palkinnon saaneesta runoilijasta.

 

Mutta minulle mieliinpainuvin, runsaasti ajatuksia herättänyt oli ehdottomasti viime vuoden keväällä järjestetty Kuolemasta elämään –seminaarisarja lukuisine alustajineen, vaikka silloinkaan en päässyt osallistumaan kuin kahteen seminaariin.

Taide- ja ikoninäyttelyitä Sofian tiloissa on jatkuvasti. Ikoninäyttelyistä muistan koskettavimpana Hilkka Blåfieldin ikoninäyttelyn, koska silloin viimeisen kerran tapasin ”syöpäsisareni” Hilkan. Voi, teimme suunnitelmia silloinkin – tapaamme ajan kanssa, minä pääsen mukavasti Hilkan luo, ja päivämäärä sovitaan puhelimessa, kun Hilkka on toipunut näyttelyn avajaistilaisuudesta.

(Kuva/photo: Hellevi Matihalti)

MUISTELEN VIELÄ vihkiäisjuhlaa ja sen yhteydessä järjestettyä avajaisseminaaria, jossa ensimmäisen puheenvuoron käytti Tasavallan Presidentti Tarja Halonen. Hänen teesinsä kuului ”Mielipiteiden ja asenteiden on muututtava teoiksi”, ja hänen lämminhenkinen esitelmänsä oli kiinnostava. Mutta siinä seminaarissa minut tempasi täysin mukaansa tohtori Sari Baldaufin esitelmä, jossa hän lähti liikkeelle väittämästä, että individualismi ja yhteisöllisyys eivät ole vastakohtia. Kulttuurikeskus Sofian syvimmäksi tehtäväksi hän näki, että se on paikka, jossa arjesta voi käydä sielua hoitavassa toisessa todellisuudessa. Hän piti Kulttuurikeskuksen vaikutusmahdollisuuksia ikkunana tuohon toiseen todellisuuteen samalla tavoin, kuin ikoni on sitä.

Tuossa juhlassa pyhitettiin kaikki Kulttuurikeskuksen tilat. Sitä ennen oli Kulttuurikeskuksen Hagia Sofialle, jumalalliselle viisaudelle, pyhitetyssä kappelissa vedenpyhityksen toimittaneet arkkipiispa Leo ja luterilaisen kirkon silloinen arkkipiispa Jukka Paarma.

Ekumeenisuus leimaakin hyvin laajasti Kulttuurikeskus Sofian toimintaa.

 

KULTTUURIKESKUS SOFIAN ehdoton primus motor on aivan alusta alkaen ollut metropoliitta Ambrosius, ja koska suhtautuminen Ambrosiukseen jakautuu selkeästi kahteen ryhmään – niihin, jotka eivät häntä voi sietää, ja niihin, joille hän on täydellinen esikuva – myös suhtautuminen Kulttuurikeskukseen noudattelee samoja rintamalinjoja. En usko Ambrosiuksen tuosta välittävän minkään vertaa.

Olen haastatellut metropoliitta Ambrosiusta lukemattomia kertoja eri asiakokonaisuuksien merkeissä, ja useammassa yhteydessä, vuosien varrella on käsitelty myös Kulttuurikeskus Sofian merkitystä ja tulevaisuutta.

Toiminnan alussa muistan Ambrosiuksen painottaneen voimakkaasti, että kristillisyyteen kuuluu myös tiedon puoli. Hän sanoi tuolloin:

”Ajattelevat ihmiset lähtevät siitä, että usko on myös ymmärrystä ja tietoa. Sillä se ei yleensä ala, se alkaa hengellisellä kokemuksella ja janolla, mutta kun on tullut portista sisään, niin kyllä asiat pitää pystyä ymmärtämään, selittämään ja tietämään.” (Aamun Koitto 6-7/2007)

Tätä ymmärtämistä ja tietämistä Kulttuurikeskus Sofiassa on erilaisissa tilaisuuksissa jaettu runsaasti. Se on avoin paikka, jonne voi mennä eri tilaisuuksiin kuulemaan ja oppimaan. Metropoliitta Ambrosiuksen mukaan kritiikkiä voi esittää sitten – jos siihen on syytä.

”Jos se on asiatonta [kritiikkiä], se menee ohi, ja jos se on asiallista, se pitää ottaa vakavasti”, hän sanoi samassa Aamun Koiton haastattelussa.

(Kuva/photo: Hellevi Matihalti)

ANNAN METROPOLIITTA Ambrosiuksen vielä näiden omien muistojeni lopussa kuvailla unelmaansa siltä ajalta, kun keskus oli vielä ajatusten tasolla:

”Se oli tämmöinen henkinen ja hengellinen keskus, josta sosiologisesti voi käyttää nimitystä kulttuurikeskus. Parhaimmillaanhan kulttuuri on henkistä ja hengellistä etsintää ja löytämistä. Tietysti toivomuksena ja rukouksena oli, että tästä tulisi myös hengellinen kilvoittelukeskus. Se oli osa tätä kokonaisuutta.” (Analogi 4/2012)

 Hellevi Matihalti

 Simeon ja Hanna toivottaa Kulttuurikeskukselle monia armorikkaita vuosia

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: