Karjalan valistajien yhteinen juhla

03/11/2017

Saarnavuorossa

Karjalan valistajien juhlan viettoa Lohjalla.
(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

Luuk. 6:17-23 Autuuden lauseet, Gal. 5:22-6:2 Hengen hedelmät

 

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

 

Karjalan valistajien yhteisen juhlan evankeliumina luetaan kovin tutut autuuden lauseet. Autuuden lauseet kuulemme myös laulettuna lähes joka liturgiassa III antifonina. Sana ”autuaita” toistuu siis parikymmentä kertaa.

Kaikki tunnemme tutun sanonnan: ”Jokainen tulee uskollaan autuaaksi”. Olen sitä mieltä, että tämä sanonta kelpaa vain sille, joka ei oikeasti välitä uskon asioista. Sellaiselle, jolle on ihan sama, mihin uskoo. Monelle sellaiselle ihmiselle uskontunnustukseksi voisi kelvata yksi sana: Uskon.

Minulle se ei kelpaa.

Toisessa Mooseksen kirjassa Jumala käyttää itsestään nimeä ”Minä olen se mikä olen”, kreikaksi ”ho oon”. Sama nimi lukee Kristuksen sädekehässä, samat kirjaimet, ”ho oon”. Kristus on Jumala, Hän ON. Hän on Todellinen Olevainen, koska Hän oli kaiken olemisen luomisessa mukana, yhtenä Pyhästä Kolminaisuutena. Me laulamme liturgiassa uskontunnustuksen, jossa sanotaan näin: ”Uskon yhteen Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään … Uskon yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua … joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä…” Kaikki olevainen riippuu Hänessä kiinni.

Kristus sanoo: ”Totuus on tekevä teidät vapaiksi.” Siksi me kutsumme Kristusta Vapahtajaksi. Hän tuli tuomaan vapahduksen epätotuuksista. Totuus on jotain sellaista, joka ON, se on sitä, mitä se on. Tässä voimme nähdä yhteyden Jumalan itsestään käyttämään ilmaisuun. ”Minä olen se, mikä minä olen.” Jumala ei sano: ”Minä olen mikä vain, vaikkapa se, miksi haluat minut uskoa.” Ei! Hän sanoo: ”Minä olen se, mikä minä olen.” Näin me näemme, että Jumala on absoluuttinen, Hänen olemisensa ja Hänen olemisensa tapa ja muoto ei riipu mielipiteistä. Se on mitä se on. Hänen olemisensa on: Totuus.

Psalmi 1 julistaa meille: ”Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa” tai nykykäännöksen mukaan: ”Hyvä on sen osa, joka ei vaella jumalattomien tavoin.” Hyvä on sen osa. Tuota osaa kannattaa tavoitella. Jumalanpalveluksiin osallistuminen, rukous kotona, Raamatun ja muun kristillisen kirjallisuuden lukeminen sekä pyrkimys Jumalan käskyjen noudattamiseen pitävät meitä kiinni totuudessa ja siinä hyvässä osassa, josta Psalmi 1 puhuu.

Karjalan pyhät pyhittäjäisät ja -äidit monien muiden pyhien tavoin ovat osoittaneet, että pyhyyden saavuttaminen on mahdollista. Monenlaisesta heikkoudestamme huolimatta on mahdollista pyrkiä elämään vaeltamatta jumalattomien tavoin. Pyhä kirkkomme tukee meitä tässä. Jumalisten tavoin vaeltaminen on meidän kutsumuksemme. Kun juuri ennen ehtoolliseen osallistumista pappi kohottaa ehtoollisleivän ylös ja lausuu: ”Pyhät lahjat pyhille”, se on kutsu meille kaikille. Se kertoo meidän kutsumuksestamme pyhyyteen. Tuo kutsumus voi toteutua hengellisen kasvun kautta, kilvoituksen kautta. Siihen kuuluu erottamattomasti Hengen hedelmien tavoittelu. Epistolatekstissä pyhä apostoli Paavali puhuu galatalaisille ja myös meille Hengen hedelmistä. Niitä meidän onkin syytä etsiä ja pyrkiä vahvistamaan omassa vaelluksessamme: rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.

Noista Hengen hedelmistä suurin ja ensimmäinen on rakkaus. Jos meillä on keskinäinen rakkaus, siitä meidät tunnetaan Kristuksen opetuslapsiksi. Ilman sitä meitä ei tunnisteta vaan olemme kuin kaikki muutkin. Ilman rakkautta me epäonnistumme tehtävässämme Kristuksen valon heijastamisessa ihmisten edessä, niin että he ylistäisivät Isäämme, joka on taivaissa. Kristus sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä.” Ilman rakkautta me emme löydä Tietä, emme tule tuntemaan Totuutta, emmekä näin saavuta Elämää, sitä elämää, jonka Jumala omilleen lupaa. Jos me kasvamme rakkaudessa, me tulemme onnistumaan. Me tulemme tuntemaan totuuden, joka on yksi, joka on absoluuttinen eikä suhteellinen. Me tulemme saavuttamaan Elämän, me tulemme saamaan ilon. Pyhän Ambrosius Milanolaisen mukaan silloin me tulemme näkemään Jumalan, ”…ei peitettynä vaan kasvoista kasvoihin.” Silloin me saamme sen ilon, jonka pyhät ovat kokeneet jo ennen meitä. Heidän esikuvaansa seuraten ja heidän esirukouksiinsa turvautuen mekin pääsemme perille ja tulemme autuaiksi.

 

Pyhät Karjalan pyhittäjät ja valistajat, rukoilkaa Jumalaa meidän puolestamme!

Aamen.

 Isä Kalevi Kasala

, ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: