Mitä kirkolliskokouksesta kuuluu Seinäjoelle saakka?

28/11/2017

Kolumni

Täällä Seinäjoella ei ole lunta enää kuin hippunen katoilla.
(Kuva/photo: Hellevi Matihalti)

VAIKKA SUOMEN ortodoksisen kirkon jäsenenemmistö asuukin eteläisessä Suomessa, melkoinen rypäs nimenomaan kehäkolmosen sisäpuolella, ei muu Suomikaan ole tyhjiö ortodoksisuuden mittarilla mitattuna. Esimerkiksi Seinäjoella on ortodokseja sen verran, että täällä on oma pyhäkkökin – Jumalanäidin suojeluksen rukoushuone. Seinäjoella minäkin seuraan nyt Valamossa kokoontuvan kirkolliskokouksen toimintaa ja sen tekemiä päätöksiä. Arkkipiispan istuimen siirtymien Helsinkiin on jo päätetty – vaikka se ei mikään uutinen sinänsä ollut, sen verran indikatiivissa asiasta on jo pitkään kirjoitettu.

Minua tietysti kiinnostaa eniten tiedottaminen – ja siitäpä nyt muutamia huomioita. Huomioni perustuvat siihen, mitä kirkon tiedotussivuilla on. Sehän on foorumi, jolta minun käsitykseni mukaan kaikki asiat, yhteyksiinsä liitettyinä, tällaisen kirkon maallikkojäsenenkin pitäisi helposti löytää.

Aivan niin ei ole. Kirkon sivut ovat kirkolliskokouksen osalta aika kuivaa kokouspöytäkirjasatoa. Tekniikka mahdollistaa kuitenkin jopa suoran lähetyksen täysistunnoista. Kun näin on, ja kun sitä jo vapaaehtoiset tiedottajat käyttävät hyväksi, mietin pitkään täällä Seinäjolla, miksi kirkko itse ei sitä käytä.

Sain kuulla vastauksenkin. Johtoporras ei sellaista avoimuutta katso kauniisti, ei silloinkaan, kun se tapahtuu arkkipiispan siunauksen alla.

 

LIENEE SITTEN niin, että samasta syystä yhä edelleenkään emme saa edes lukea niitä puheenvuoroja, joita kirkolliskokousedustajat käyttävät. Ei meillä kaikilla kiinnostuneilla, jotka asumme muualla Suomessa, ole varaa eikä mahdollisuuksia lähteä seuraamaan paikan päälle avoimia istuntoja

Tekniikka mahdollistaa senkin, että ainakin osa noista puheenvuoroista julkaistaisiin heti kirkon sivuilla. Siihen tarvitaan vain asiaa hoitavan henkilön pyyntö, että valmisteltuja puheenvuoroja esittävät kirkolliskokousedustajat toimittaisivat puheenvuoronsa sähköisessä muodossa vastaavalle tiedottajalle.

Mutta kirkon tiedotuksesta vastaavat henkilöt eivät pitäne asiaa tarpeellisena. Jonakin vuonna sain aiheesta eräältä kirkolliskokousedustajalta kommentin, miten niin muka varmaksi silloin tiesin, ettei noita puheita julkaistaisi kirkon sivuilla myöhemmin. Sanoin sitä päivää odottavani.

Paljon on vettä Seinäjoessa sen jälkeen virrannut, mutta muutosta ei ole tullut. Mietin siis edelleen, miksi näin?

 

MUTTA KIRKON sivuillahan kerrotaankin:

Kirkon viestinnästä vastaa kirkon vastaava tiedottaja. Hän huolehtii kirkon www-sivujen ja sosiaalisen median kanavien sisällöntuotannosta ja kehityksestä, kirkon mediatiedotteista ja sisäisestä viestinnästä. Lisäksi hän neuvoo seurakuntia viestintään liittyvissä asioissa. Vastaavan tiedottajan lisäksi kirkon viestintäpalveluissa työskentelee puolipäiväinen venäjänkielinen tiedottaja.”

Kun tämän lukee hyvin tarkkaan, huomaa toki, ettei tässä mitään puhutakaan viestinnästä kirkon jäsenille – puhutaan vain ”sisäisestä viestinnästä”.

Tavalliselle kirkossa käyvällä ortodoksille riittää se, että hän lukee kirkon mediatiedotteet.

Hellevi Matihalti

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: