Karppanen: Hän on pilkannut Jumalaa

07/12/2017

Karppanen

sikamessias. Harro Koskisen teos.
(Kuva/photo: Pinterest.com )

”On se, kun verorahoilla tuetaan jumalanpilkkaa”, sadatteli Jorma.

”Missä sitä tuetaan?” kummasteli Kustaava.

 

”Siellä missä pannaan taidenäyttelyyn jumalanpilkasta tuomittu teos”, vastasi Jorma arvoituksellisesti.

 

”Ai, sinä puhut Harro Koskisen Sikamessiaasta”, hoksasi Kustaava.

 

”Eikö sun mielestä siinä oo mitään paheksuttavaa?” kysyi Leo.

”No ei”, sanoi Kustaava hieman väsyneesti.

 

”Mutta se on tuomittu oikeusistuimessa”, huudahti Leo.

”Ja jumalanpilkasta!” vahvisti Jorma.

 

”Kuulkaas poijat”, sanoi Kustaava, ”jos tuon tason argumentoinnille lähdetään, ollaan pian Rooman valtakunnassa. Siellä noin vuonna 39 jKr. tuomittiin eräs messiaana itseään pitänyt kansankiihottaja ristinkuolemaan. Ja mitäs ylipappi Kaifas sanoikaan: ’Hän on pilkannut jumalaa. Mitä me enää todistajia tarvitsemme’.”

 

”Se on eri juttu”, sanoi Leo, ja niin oli sanomaisillaan Jormakin muttei ehtinyt, kun nopeatempoisempi Leo vei sanat suusta.

 

”Oletteko huomanneet, että Koskisen teoksen nimeen kätkeytyy eräs sanaleikki?” kysyi Kustaava.

”Mikä leikki? Ristiinnaulitun kuvalla ei leikitä”, töksäytti Jorma.

 

”Sellainen leikki, että kun taivutamme sanaa Messias, joka on heprean ja arabian vastine kreikan sanalle Kristos, taipuneet muodot tulevat melkein samaksi kuin sika-sanan taipuneet muodot: siasta, messiaasta, messiasta; sialle, messiaalle.

 

Jorma katseli silmät pyöreinä.

 

”Pentti Saarikoski puolestaan leikki sika-sanan ja sija-sanan likeisyydellä romaanissaan Ovat muistojemme lehdet kuolleet (1964). Siinä kaverukset puhuvat Yösioista, koska hummailevat öisin. Eeva-Liisa Manneria nauratti sukkeluus kovasti, mutta hänen ystävänsä, äidinkielen (!) yliopettaja Anna-Liisa Mäenpää oli tosikko, eikä nähnyt asiassa mitään nauramista”, valisti Kustaava, joka eläkkeelläkään ei päässyt opettajanroolistaan, eikä halunnutkaan päästä.

 

”Yösija liittyy myös Messiaan syntymiseen jouluna”, hoksasi Leo.

”Aivan oikein”, hymyili Kustaava ja jatkoi:

”Ja jos vielä palataan tuohon jumalanpilkkaamiseen, niin Mannerin kovasti arvostama Hannu Salama sai hänkin jumalanpilkkasyytteen nerokkaasta romaanistaan Juhannustanssit (1964).

 

”Mikä se siinä oli se pilkkajuttu?” kyseli Jorma, joka ei lukenut juuri muuta kuin urheilusivuja, varsinkaan nuorempana.

 

”No se pilasaarna”, selitti Kustaava ja lisäsi:

 

”Salama jatkoi tarkoituksellisesti suomalaisen romaanin pilasaarnaperinnettä. Maria Jotunin romaanissa Arkielämää (1909) niin sanottu pappi Nyman sanoo saarnaavansa sanoja niin kuin valkeita metsikanoja ja veisaavansa virsiä niin kuin mustia seinähirsiä. Jotunilla on kivinen esikuva. Itse Aleksis, jonka Seitsemästä veljeksestä Lauri saarnaa pilaillen.  Hiltusen pilasaarna Salamalla on rohkeampi, seksiäkin sisältävä. Mutta on aikakin hieman toinen.”

 

”Liitätkö sinä Harro Koskisen messiassiankin tähän perinteeseen?” kysyi Leo, jota Kustaavan ajatukset alkoivat viehättää, niin paljon että alkoi puhua sikamessiaan sijasta messiassiasta.

Kustaava vastasi: ”Tavallaan, mutta Koskisen teoksen voi nähdä uskontojen ulkokohtaisten ruokasäännösten, joulun kaupallisuuden ja mässäilyn sekä kaiken tekopyhyyden kritiikkinä.  Ja se koskee ihmiseen. Niin kovaa, että kun hän ei sitä kestä, hän syyttää kritiikin esittäjää jumalanpilkasta. Niin se ylipappi Kaifaskin teki. Ja se muurari ja maallikkosaarnaaja Laari, joka teki Koskisen teoksesta rikosilmoituksen, kun Helsingin silloinen viisas ja humaani piispa Aarre Lauha ei ollut reagoinut asiaan mitenkään.”

 

Esko Karppanen

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: