Joulukalenteri: Perjantai 8.12.

08/12/2017

Joulukalenteri 2017

(Ikonikuva/photo: OCA )

”Tuomion torvi oli kajahtanut, maa alkoi liikahdella ja pullistella ja tuhansia kuolleita työntyi ylös maasta, vielä aivan savisina, ne nousivat kuin sienet sateen jälkeen. Auringossa he jähmettyivät, heidän luunsa kovettuivat ja lihaksensa muodostuivat uudelleen, silmät syntyivät uudelleen kuoppiensa pohjalle, pudonneet hampaat palasivat suuhun ja henki paisutti heidän rintaansa. Ja hengästyneinä kaikki juoksivat riveihin, toiset Kristuksen oikealle, toiset vasemmalle puolelle. Kristuksen valtaistuimena taivaan ja maan välillä oli sininen, kullalla kirjailtu pielus. Hänen jalkojensa juuressa oli polvillaan Kaikkeinpyhin Neitsyt, joka rukoili hartaasti.

Kristus kääntyi oikealle ja hymyili, ja silloin näkyi, kuinka paratiisin portti avautui yhdellä iskulla, se oli kokonaan smaragdeista, ja helakanpunaiset sinisiipiset enkelit tulivat syleilemään vanhurskaita ja laulaen johdattamaan heitä kukkivia polkuja pitkin Jumalan asuinsijoja kohti. Sitten Kristus kääntyi vasemmalle kulmakarvojaan rypistäen, ja valitushuuto kohosi taivasta kohti lukemattomien sarvekkaiden ja karvaisten pahojen henkien rynnätessä tulisilla atraimillaan seivästämään syntisiä kuin mustekaloja kiidättääkseen heidät helvettiin.

Kaikkeinpyhin Neitsyt kuuli huudon ja kääntyi syntisten puoleen sydän täynnä sääliä.

”Lapseni”, hän huusi, ”älkää itkekö. Poikani on oikeamielinen, mutta hän on myös armelias, älkää lainkaan pelätkö!”

Kristus hymyili.

”Lapseni”, hän sanoi, ”halusin pelästyttää teitä. Menkää, Jumalan sydämessä on sijaa niin vanhurskaille kuin syntisille, astukaa kaikki paratiisiin!”

Paholaiset pysähtyivät yllättyneinä, atrimet putosivat heidän käsistään ja he alkoivat vuorostaan valittaa:

”Entä me, Herra”, he ulvoivat, ”entä me, mitä meistä tulee?”

Kristus katsoi niitä täynnä sääliä, ja kas, hänen niitä katsoessaan niiltä katosivat karvat ja sarvet, niiden kasvot muuttuivat lempeiksi, ja niiden olkapäistä työntyivät esiin pehmeät, vielä ryppyiset siivet.

”Astukaa tekin Jumalan asuntoihin”, Kristus sanoi. ”Viimeinen tuomio ei merkitse oikeutta vaan armahdusta.”

Hänen puhuessaan alkoi sataa hienoa vihmaa, joka häivytti pois näkyvistä Kristuksen, vanhurskaat ja tuomitut, helvetin ja paratiisin. Isä Jannaros heräsi parahtaen.

– Herra! hän mutisi tehden ristinmerkin. Millaisia ovia meissä avautuukaan nukkuessamme! Millaiset siivet meille kasvaa! Hyvä Jumala, jos sinä pidät lukua unistammekin, me olemme hukassa!

Katkelma Niko Kazantzakisin romaanista Veljesviha. Suomentanut Kyllikki Villa.

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: