Marjaana Virran grafiikkatyö Harri Nordellin teoksessa Hajo.
Okraa, kauhtuneita maanvärejä,
mustaa, ei muuta.
Vain puu, jonka kylkeen nojaa
pölyävillä siivillä päänsä peittänyt mies.
Kuin olisi havahtumassa
näystä tai paaden raskaudesta.
Vieressä kyy lipoo kielellään ilmaa.
Ja me jotka vuosisatoja myöhemmin,
rankan luovimisen jälkeen,
tutkimme taulua
saaristokirkon hämärässä,
luimme värähtelevän kirjoituksen.
Poikani, jos olisi todellinen armo,
ei olisi mitään.
Harri Nordellin runokokoelmasta Hajo
Lue myös Hellevi Matihaltin arvio Harri Nordellin runokokoelmasta (napsauta tekstiä)
simeonjahanna
14/12/2017
Joulukalenteri 2017