Hän laskeutui vaivalloisesti pitkäkseen höyläpenkilleen.

Hän pyysi: muuta minut muuksi! Tee minusta soitin,

mieluiten sello jossa voin olla kotonani – tai

bassoviulu jossa voin laulaa sinun meresi suurta laulua!

Onko se liikaa pyydetty! Kävisikö poikkihuilu?

Hänestä tuntui että  jomottava selkä oikeni

jos makasi liikkumatta, kunhan ei kukaan tullut sisään,

muu kuin tämä voima jonka hän tunsi olevan aivan lähellä.

Se sisältyi höylälastujen tuoksuun ja väsymykseen.

Oli kuin joku olisi koskettanut häntä, joku

joka halusi vaivuttaa hänet vapahtavaan uneen.

 

Bo Carpelanin runokokoelmasta Diktamina, suomentanut Pentti Saaritsa.