Kristuksen syntymän esijuhlasta alkaen

19/12/2017

ennakkotieto

(Kuva/photo: Hellevi Matihalti)

Ortodoksisen kirkon joulu ei ole vain jouluaatto, jolloin syödään ylettömän runsas jouluateria runsaine juomineen, ja jaetaan lahjat.

Nikean Johannes, emeritus arkkipiispamme, huomautti kerran joulunvietosta keskustellessamme, että oikeastaan pitäisi puhua Kristuksen syntymäjuhlasta. Samassa keskustelussa hän sanoi, että joulua pidetään yleensä luterilaisen kirkon suurimpana juhlana ja pääsiäistä ortodoksisen kirkon suurimpana juhlana.

”Mutta pääsiäistä ei olisi ilman Kristuksen syntymäjuhlaa, eikä sen viettämisellä olisi mitään merkitystä ilman Kristuksen ylösnousemista”, hän opetti. Olen kirjoittanut opetuksen muistivihkooni joskus kauan sitten.

Ortodoksisessa kirkossa vietetään joulupaastoa, joka alkoi jo 15.11. – itse asiassa parhaana pikkujouluaikana. Joulujuhlaa vietetään 25.12. – jouluaatto on vielä paastopäivä. Mutta Kristuksen syntymäjuhlan odotus alkaa kumminkin jo aikaisemmin – vietämme Kristuksen syntymän esijuhlaa jo 20.12. alkaen – ja juhlakausi jatkuu jouluaaton ja –päivän jälkeen Kristuksen syntymän jälkijuhlana.

Simeon ja Hanna –verkkolehti julkaisee juhlakauden jokaisena päivänä joulujuhlaan liittyvän kirjoituksen. Jouluun liittyviä ajatuksiaan kertovat niin luostareissa kilvoittelevat kuin maailmassa elävät, niin sanojen kuin musiikin välityksin, jokainen palasen omasta joulustaan.

Hellevi Matihalti

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: