Rauha teille!

Näillä sanoilla ylösnoussut Herra tervehti pääsiäisenä opetuslapsiaan jotka pelkureina pälyilivät toisiaan lukitun oven takana. Ylösnousemuksen ihme oli mykistänyt heidät.

Enkelikuoro laulullaan kertoi Betlehemissä paimenille miten Jeesuksen syntymä välitti Jumalan kunniaa sekä rauhaa maan päälle.

 Rauha tulee ylhäältä. Se on Jumalan lahja. Jumala itse tuli Kristuksessa ihmiseksi ainutlaatuisella tavalla filantropiasta, rakkaudesta meitä ihmisiä kohtaan.

Siksi rauhasta ei pidä puhua. Se tulee tehdä. Jo Vanha testamenttikin monella tavoin kertoo 1000 vuoden odotuksesta. Messiasta odotettiin, jotta hän toisi rauhan ja sitä kautta sovinnon. Jumala piti lupauksensa. Hän teki rauhan. Kristus tuli olemaan ”Rauhanruhtinas” (Jes. 9:5).

Maailmanhistoria kertoo lukemattomista rauhansopimuksista. Silti mitään pysyvää rauhaa ei koskaan tule, kun ihmisiä olemme. Tosin sodat muuttavat muotoaan. Maailmansotien sijaan yhä enemmän näkyy terroritekoja ja paikallisia kahakoita.

Nykymedian aikakaudella erityisesti somessa vihapuhe, valheuutiset ja epädemokraattisten maiden kyberhyökkäykset ovat surullista. Toisaalta tämä on yksi etappi, kun harjoittelemme siirtymistä ”yhden totuuden vallasta” moniäänisyyteen. Uskon, että monikulttuurisuus kansallisuuden, kielen ja ajattelumuotojen sekä elintapojen suhteen vähitellen hahmottuu koko kulttuurin rikkaudeksi.

Toisinaan Suomessakin tässä prosessissa tulee nykyään vastaan vihamielisyyttä kirkkoja – jopa uskontoa – kohtaan. Tämän kestämme kun meillä on vahva identiteetti ja osaamme katsoa tilannettamme myös ikuisuuden perspektiivistä.

Kirkon jäsenten tulisi tällöin olla erityisen valveutuneita. Meidän jokaisen on syytä osallistua some -keskusteluun. Ei istua katsomossa ja päivitellä mitä joku sanoo. On todella tärkeää, että torjumme asiatonta keskustelua ja kritiikkiä, lonkalta heittoja ja pahansuopaisuutta. Myös ortodoksisessa kirkossa on erittäin pieni mutta äänekäs purnaajien joukko, jonka hyökkäyksille ei saa yksipuolisesti antaa tilaa. Meidän tulee nähdä vaivaa ja perustella näkökulmiamme vahvoilla asia-argumenteilla eikä odotella jäämistä muutaman kiihkomielisen hampaisiin.

Tämä kaikki on rauhan tekemistä. Samalla se on yhteistä osallisuutta kirkon hengellisestä eetoksesta ja sen välittämistä sinne missä on toivottomuutta tai osattomuutta.

Rauha sydämessä, mielenrauha ja rakkaus ovat lähtökohtana rauhalle yhteisöissä lähellä ja kaukana. Joskus totuuden puhujalla ei ole ”kotimaata”. Mutta Kristuksen tuoma totuus ja kirkkaus ei himmene, kun seurakunnan jäseninä välitämme sitä ympärillämme. Sitä teemme myös silloin kun rukoilemme meitä vihaavien puolesta.

Kulkiessaan ristille Jeesus sanoi seuraajilleen: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa” (Joh. 14:27). Osallisuus Kristuksesta on osallisuutta rauhasta, sovinnosta ja armahtavaisuudesta silloinkin kun ympäröivä yhteiskunta kenties jotain muuta meiltä odottaa. Tässä on meidän toivomme ja tulevaisuutemme.

 

Joulunrauhaa ja siunausta uudelle vuodelle!

Helsingin metropoliitta Ambrosius