Ajatus päiväksi – isä Sofronin mietteitä

22/01/2018

Kirjat

Arkkimandriitta Sofroni Saharov: Hengestä ja elämästä. Hengellisiä mietelmiä. Suomentanut ja toimittanut: Pia Koskinen-Launonen. 2017. Pyhän Kosmas Aitolialaisen Veljestö.

KUN LUIN ARKKIMANDRIITTA Sofroni Saharovin teosta Rukouksesta (2007, Pyhän Kosmas Aitolialaisen veljestö), mieleeni painui erityisesti kirjan alkupuolelta ajatus, että ”Aito rukous – – – ylittää tasomme. – – – Jos minulla on – – – lahjakkuutta taiteelliseen luomistyöhön, menestykseni ruokkii turhamaisuutta, mikä estää löytämästä ´syvää sydäntä´, hengellisen rukouksen paikkaa.”

Vasta lukiessani Maxime Eggerin esipuhetta arkkimandriitta Sofronin [alku]teokseen Hengestä ja elämästä, käsittäessäni millaisella intohimolla hän itse oli kiinnittynyt maalaamiseen, ymmärrän tuon minuun vaikuttaneen ajatuksen syvimmän sisällön.

Isä Sofroni syntyi vuonna 1896 Moskovassa. Pariisissa hänen teoksiaan oli esillä kahdessa taidesalongissa, kun hän vuonna 1922 oli saapunut sinne. Mutta pitkällisen sisäisen taistelun jälkeen hän luopui taiteesta ja pyhitti elämänsä kokonaan Jumalalle. Hän mm. opiskeli Pyhän Sergein Teologisessa Instituutissa Pariisissa, mutta siirtyi sieltä kilvoittelemaan Athosvuorelle, koska teologiset opinnot eivät tyydyttäneet häntä. Athosvuorella hän löysi etsimänsä, kun sai ohjaajakseen vanhus Siluanin.

Vanhus Siluanin kuoleman jälkeen isä Sofroni vietti erakkoelämää, mutta vuonna 1947 hän sai uuden kutsumuksen, lähti Athosvuorelta ja palasi Pariisiin, josta siirtyi vuonna 1959 Englantiin ja perusti sinne Pyhän Johannes Kastajan luostarin. ”Se on merkittävä keskus, josta ortodoksisuus säteilee läntiseen maailmaan ja joka vahvasti todistaa ortodoksisuuden yleismaailmallisuutta”, kirjoittaa Maxime Egger Hengestä ja elämästä –teoksen esipuheessa.

 

Arkkimandriitta Sofroni Saharov (1896-1993)

HENGESTÄ JA ELÄMÄSTÄ POIKKEAA arkkimandriitta Sofronin aikaisemmin suomeksi julkaistuista teoksista niin kokonsa kuin luettavuutensa perusteella, minkä jokainen lukija välittömästi huomaa. Mutta kirja poikkeaa myös synnyltään muista vanhus Sofronin kirjoista, kuten suomenkielisen laitoksen esipuheen kirjoittaja, Pyhän Kosmas Aitolialaisen Veljestön hallituksen puheenjohtaja, Hannu Pöyhönen toteaa:

”- – – tämä mietelmistä koostuva kirja on poikkeus. Sen opetukset eivät kuitenkaan ole alun perin tarkoitetut mietelmiksi, vaan ne ovat poimintoja hänen Essexissä, Pyhän Johannes Kastajan luostarin munkeille ja nunnille pitämistään puheista.”

Ja aivan oikeutetusti Pöyhönen jatkaa:

”Juuri tällaisena kirja saattaakin olla erinomainen opas ja johdattaja vanhus Sofronin muihin teoksiin, joissa hänen hengellinen kokemuksensa ja perintönsä on esitetty järjestelmällisemmin ja kokonaisvaltaisemmin.”

Minun mielestäni nämä mietelmät ovat erinomaisia välineitä hiljentymisessä ja mietiskelyssä. Tätä kirjaa ei lueta alusta loppuun niin sanoakseni yhdeltä istumalta, näihin sanoihin sopii hyvin tämä vanhus Sofronin opetus:

”Hengellinen isäni on neuvonut minua lukemaan vain muutaman sivun päivässä – neljännestunnin, puoli tuntia, mutta valppaasti valmiina soveltamaan elämään sitä, mitä olin lukenut.”

Lyhyen tekstin kykenee kokemaan juuri näin.

 

ASIA, JOSTA ITSEKIN vajavaisesti olen yrittänyt kirjoittaa jokusen kerran, tulee esille myös isä Sofronin teksteissä:

”Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta koko ihmiskunta elää akedian [`välinpitämättömyys pelastusta kohtaan´] tilassa. Ihmiset ovat muuttuneet välinpitämättömiksi pelastustansa kohtaan. – – – Maailma elää epätoivossa. Ihmiset ovat itse tuominneet itsensä kuolemaan. Akediaa vastaan on painittava käsirysyssä.”

Isä Sofroni korostaa sitä, että ”tämän maailman viisaus ei voi muuttaa maailmaa.” Ihmisten ainoa pelastus on Kristuksen seuraaminen ja hänen rakastamisensa:

”Meidän tulee olla äärimmäisen herkkiä toisten tarpeille. Silloin meistä tulee yhtä, ja Jumalan siunaus on aina kanssamme. Yltäkylläisenä.”

Isä Sofroni painottaa askeesin merkitystä, mutta sanoo silti, että ”meidän täytyy omissa syvyyksissämme syntyä uudelleen.” Rukous, kokoaikainen jatkuva rukous on tärkeintä. ”Kaikki riippuu suhteestamme Jumalaan. – – – Jumala hylkää ne, jotka liiaksi luottavat omaan älyynsä. – – – Kuuliaisuuden mysteeri on yksi kaikkein arvokkaimmista todellisuuksista pelastuksen polulla.”

 

KOKO KIRJA ON täynnä ihmeellistä viisautta ja yksinkertaisia opetuksia – jotta sille tekisi oikeutta, ei saisi tavallani poimia vain muutamia esimerkkejä näistä kallisarvoisista ajatuksista. Otan kuitenkin vielä yhden esimerkin, aikaamme erinomaisen hyvin soveltuvaan ura-ajatteluun liittyvän opetuksen. Näin isä Sofroni urakehityksestä:

”Vapauttakaa henkenne kaikesta ura-ajattelusta. Hengellisessä elämässä ei ole uraa eikä karriääriä.” – ”Jos pelastuminen Kristuksessa on elämämme ainoa päämäärä, kaikesta mitä teemme tulee rukousta, liturgiaa.” – ”Tie pelastukseen avautuu, kun teemme työtä vailla intohimoja, rukouksessa.”

 

TEOKSEN ON SUOMENTANUT ja toimittanut Pia Koskinen-Launonen, ja hänen kielensä kulkee kauniisti ja oikein, mikä minusta on erittäin tärkeää – hän ei sekoita lyhytnäköisiä ja likinäköisiä, tuo ääriesimerkki, joka minut kerran pitkäksi aikaa karkotti hyvän kirjan ääreltä!

Koskinen-Launonen on myös laatinut kirjaan hakemiston, joka ei alkuperäisteokseen kuulu, mutta joka ehdottomasti palvelee lukijaa.

Kaiken kaikkiaan kirja on kaunis sekä ulkoasultaan että sisällöltään, eikä sitä ammenna tyhjäksi, jos ajatuksiin tosissaan paneutuu.

Hellevi Matihalti

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: