Salaperäisessä Venetsiassa

24/01/2018

Artikkeli

Giovanni Antonio Canalin eli Canaletton maalaus Il ponte di Rialto da sud (Rialton silta eteläpuolelta).
Maalaus arviolta vuodelta 1735. (Kuva/photo: Galleria Nazionale d’Arte Antica)

Venetsia. Italialainen kaupunki?  Tottakai, ilman muuta. Epäilemättä. Vuonna 1866 Venetsia irrottautui Itävallasta ja liittyi Italiaan. Mutta mitä muuta mahtuukaan laguunikaupungin ja sen lähiseudun historiaan!

Vaikutteita on yhä Itävallan ajasta, ruokakulttuuria myöten, puolin ja toisin, vaikkei kulttuuri valtakunnan rajoja tunnustakaan. Paitsi Wienissä, strudeleita syödään myös Venetsiassa. Mainio oranssinsävyinen aperitiivi Spritzer, italiaksi (vaiko venetsiaksi?) lo spritz pitää sisällään lorauksen kuivaa valkoviiniä, tilkan mietoa Aperol-katkeroa, hiilihapotonta kivennäisvettä ja vihreän oliivin. Muitakin reseptejä toki on. Rubiininpunainen spritz tehdään vahvemmasta Camparista, ja käytettävä viini voi olla myös pirskahtelevaa proseccoa ja vesikin kuplivaa. Oliivin voi vaihtaa pieneen sitruunaviipaleeseen tai palaseen sitruunankuorta.

 * * *

Antiokiassa ja Aleksandriassa vaikuttanut pappi Areios (256 – 336) tulkitsi eräisiin Raamatun kohtiin (Joh. 14: 28 ja Kol. 1: 15 – 17) pohjaten kristillisen kolminaisuusopin platonilaisen filosofian suuntaisesti, ja Areioksen teologia alkoi hajaannuttaa kristikuntaa. Areioksen näkemys tuomittiin Nikean kirkolliskokouksessa 325, muttei se opin kannatusta hävittänyt. Kokouskaan ei ollut anateemassaan yksimielinen. Keisari Konstantinos Suuri tahtoi tehdä sovun ja määräsi, että areiolaiset on otettava takaisin kirkon yhteyteen. Vuonna 336 oli tarkoitus järjestää kokous anateeman purkamisesta, mutta Areios kuoli päivä ennen kokousta. Areiolaisia pakeni pohjoiseen germaanien alueelle, ja monet germaaniheimot omaksuivat heiltä kristinuskon areiolaisessa muodossa.

 

Pohjoisesta alkoi puolestaan kansainvaellusten aikana vyöryä väkeä etelämmäs, muun muassa lango- eli longobardeja. Sana tarkoittaa pitkäpartaa, koska he käyttivät tekopartoja; 400-luvulla longobardit olivat jo Tonavan pohjoispuolella ja seuraavalla vuosisadalla perustivat valtakuntansa Pohjois-Italiaan, joka Toscanaa myöten joutui areiolaista kristinuskoa tunnustaneiden longobardien valtaan. Ajan myötä longobardit omaksuivat – luonnollisesti valtapoliittisista syistä – katolisen uskonnon. Longobardit kutsuivat valtakuntaansa Italiaksi, ja heidän kuninkaansa arvonimi oli Rex totius Italiae (Koko Italian kuningas). Nykyinen Pohjois-Italian alue Lombardia kantaa nimessään yhä longobardi-sanaa.

 

Kun longobardit ja muutkin kansat alkoivat tunkeutua pohjoisesta Adrianmeren pohjukkaan Veneton eli Venetsian seudun alueelle, sieltä lähti pakoon väestöä, joka asettui laguunin soisille saarille; näin kerrotaan saariasutuksen saaneen alkunsa. Itä-Rooman eli Bysantin hallinnollisena keskuksena Italian niemimaalla oli Ravennan eksarkaatti. Eksarkki eli maaherra hallitsi Ravennassa, mutta hajallaan olevat Bysantin alueet oli jaettu herttuakuntiin, joten esimerkiksi Veneto oli oma herttuakuntansa. Longobardit hävittivät Ravennan eksarkaatin vuonna 751 surmaten eksarkin.  Mutta niin hävisi longobardienkin valtio saman vuosisadan lopulla Kaarle Suuren liittäessä sen frankkien valtakuntaan. Venetsiaa ympäröivä alue oli jäänyt Bysantin hallitsemaksi saarekkeeksi longobardivaltakunnan keskelle. Venetsia oli pitkään Bysantin alainen, joskin jossain määrin autonominen. Se merkitsi Venetsian kaupunkivaltion alkua; kun Bysantti heikkeni, Venetsia vahvistui. 1200-luvulla Venetsiasta tulikin itsenäinen tasavalta, joka ulottui Adrianmeren yli Dalmatiaan ja Kreetaan. Tämä näkyy muun muassa kreetalaisessa ikonitaiteessa läntisenä vaikutuksena.

 * * *

Fondamenta dei Greci -kuja ja Rio dei Greci -kanava, jonka varrella on Venetsian ortodoksinen kirkko. Risti häipyy sumuun. Siinä voi nähdä kristillistä vertauskuvallisuutta.
(Kuva/photo: Esko Karppanen)

Bysantin kukistuttua ja Konstantinopolin joutuessa turkkilaisten hallintaan kreikkalaisia muutti Venetsiaan. Näin syntyi seudun kreikkalais-ortodoksinen yhteisö. Italian ortodoksisen kirkon arkkipiispanistuin sijaitsee Venetsiassa. Venetsian ortodoksinen kirkko on Pyhän Georgioksen katedraali, San Giorgio dei Greci. Vieressä on pieni Bysanttilaisen taiteen museo ja Kreikan kulttuuri-instituutti, Istituto ellenico. Instituutti on siis italiaksi istituto, kielessä vallitsevan assimilaatioperiaatteen mukaisesti, aivan kuten astma on italiaksi asma, niin kuin joissain suomen murteissakin. Kirkko on 1500-luvulta, ja palvelukset toimitetaan kreikaksi. Myös papisto ja seurakuntalaiset ovat kreikkalaisia.

Merivesi syleilee kanavilla palatseiksi (palazzo) kutsuttujen kerrostalojen perustuksia.
(Kuva/photo: Esko Karppanen)

Kirkon ohi virtaa Kreikkalaisten kanava, Rio dei Greci. Kanava on venetsian murteella rio, sama sana, joka espanjassa tarkoittaa jokea. Kaikki Venetsian kanavat ovat rioja; vain suuret saariryhmien väliset ilmaistaan sanalla canale, niin kuin Canal Grande ja Canale della Giudecca. Rio dei Grecin viertä menee kuja Fondamenta dei Greci. Fondamenta tarkoittaa kanavan tai yleensä veden vierustalla olevaa jalankulkukatua; perustusta merkitsevän latinan fundamentumin siitä tunnistamme, vaikkemme fundamentalisteja olekaan. Kirjoitin tosiaan jalankulkukatu, sillä kävelykadusta puhuminen tuntuisi oudolta, koska Venetsiassa kaikki kujat tms. ovat jalankulkijoille. Paitsi ettei kaupungissa ole autoliikennettä, ei siellä voi pyöräilläkään. Monet kujat (calle, sekin sama sana kuin espanjassa) ovat ensinnäkin niin kapeita, että joillain niillä on jalankulkijankin ohittaminen ahdasta, eikä pyöräily onnistuisi senkään vuoksi, että kaupungin 118 saaren välillä on 400 kaarisiltaa, joissa on puolisenkymmentä matalaa rappusta ylös ja suunnilleen saman verran alas. Tavarankuljetuskärryjäkin joudutaan siltarappusissa työntämään ikään kuin vivuten porras kerrallaan.

Italian kreikkalais-ortodoksit kuuluvat Ekumeeniseen patriarkaattiin. Patriarkka Bartolomeoksen Venetsian-vierailusta kertova juliste San Marcon basilikan edustalla pylväässä.
(Kuva/photo: Esko Karppanen)

Bysanttilaista taidetta on sille omistetun museon lisäksi Galleria Accademiassa. Venetsiassa on myös Pyhän Johannes Krysostomoksen kirkko, idyllinen pieni pyhäkkö. Tämän katolisen kirkon ohi menevä mitä vilkkain kuja on Salizada San Giovanni Grisostomo. Kirkon Madonnan, Pyhän Neitsyt Marian valkea patsas kuvaa Jumalanäidin pikemmin keski-ikäisenä kuin nuorena naisena.

Historiallinen Venetsia on jaettu kuuteen alueeseen (sestiere): Santa Croce, Dorsoduro, San Polo, San Marco, Castello ja Cannaregio. Osoitteet ilmaistaan näiden alueiden mukaan, ja kun jokainen ovi kadulla saa oman numeron, osoitenumerot kohoavat tuhansiin. Esimerkiksi Pyhän Georgioksen katedraalin, San Giorgio dei Grecin osoite on Castello 3422  ja Pyhän Johannes Krysostomoksen kirkon, San Giovanni Grisostomon osoite Cannaregio 5889. Oikean osoitteen löytäminen saattaa joskus olla vaikeaa, koska kujat menevät usein jyrkästi mutkitellen; Venetsia on paikoin hyvin sokkeloinen. Miksei sitten käytetä kujien nimityksiä? Osittain siksi, että samannimisia kujia on useita, esimerkiksi Pitkäkuja (Calle Lunga) -nimisiä on ainakin kolme. Kujien nimiä voi käyttää virallisten osoitteiden apuna. Kuten sestierienkin nimitykset osoittavat, nimistö on katoliseen tapaan vahvasti kristillistä: San Polo tarkoittaa Pyhää apostoli Paavalia ja Santa Croce Pyhää Ristiä.

 

Orientaaliortodoksisuuskin on Venetsiassa edustettuna. San Lazzaron pikkuruisella saarella Venetsian pääsaarten eteläpuolella pitkän pitkästä Lidon saaresta länteen on armenialais-ortodoksisen kirkon luostari San Lazzaro degli Armeni kirkkoineen ja arvokkaine kirjastoineen. Saarelle pääsee vierailemaan vesibussilla, mutta yöpymismahdollisuutta siellä ei ole. Saari on ollut katolisten benediktiinien luostarikäytössä jo 800-luvulla;  1700-luvulla Venetsia lahjoitti saaren armenialaiselle seurakunnalle.

 

Esko Karppanen

 

Kirjoittaja on asunut ja työskennellyt Venetsiassa 1991 – 1994.

 

 

Kirjallisuutta:

Arianism. –  https://en.wikipedia.org

Arkkimandriitta Arseni: Ortodoksinen sanasto. 1999.

Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia. 2011.

[s. n.] From Byzantium to El Greco. 1987.

Fuchs, J. W: Antiikin sanakirja. Suom. Marja Itkonen-Kaila. 1972.

af Hällström, Gunnar ym: Johdatus varhaisen kirkon teologiaan. 2006.

[s. n.] La Comunità dei Greci Ortodossi a Venezia. www.panellines.it

Peratoner, Alberto: Dall’Ararat a San Lazzaro. Una culla di spiritualità e cultura armena nella laguna di Venezia. 2006.

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: