Kirkastavan ilon aika

27/01/2018

Saarnavuorossa

(Kuva/photo:OCA )

Pyhä ja suuri paasto ja sen valmistusviikot ovat kirkastavan ilon aikaa. Valmistussunnuntaiden kertomukset Luukkaan evankeliumista kertovat Sakkeuksesta, publikaanista ja fariseuksesta, tuhlaapojasta ja lopulta Matteuksen evankeliumi puhuu tuomiosta. Ne kaikki ovat ajattomia kuvauksia suorituskeskeisen, tunnekuolleen ihmisen paluusta elämään.

Kertomusten ydin on rakastavassa isässä, joka ottaa vastaan ja lämpimään syleilyynsä elämässään täysin epäonnistuneen lapsensa. Tämä julistus, kutsu uskon pitoihin, on myös kirkkoisä Johannes Krysostomoksen pääsiäissaarnan ytimessä ylösnousemusjuhlan aamuna. Kuinka ajankohtainen asia ja sanoma tähän sisältyykään. Nykyaikana puhutaan paljon isättömästä maailmasta, joka kokee loputonta isän ikävää. Ei julman, arvaamattoman isän, vaan lujan mutta lempeän, turvallisen, rakastavan isän.

Liturgistina tunnettu isä Alexander Schmemann (1921-1983) on sanonut, että Sakkeuksen sunnuntain (Luuk. 19:1-10) keskeisin teema on kaipaus. Sakkeus kaipasi tulla nähdyksi. Hän oli pienikokoinen, varreltaan vähäinen, ja oli ulkoisen olemuksensa vajavaisuuden aiheuttaman häpeän kääntänyt lähimmäisten hyväksikäytöksi. Syvällä sisimmässään hän kaipasi tulla nähdyksi, kaipasi armahdusta, rakastetuksi tulemista. Sakkeus nousi puuhun nähdäkseen Kristuksen, ja niin Vapahtaja saattoi sanoa hänelle: Sakkeus tule nopeasti alas. Niin Kristus saattoi vapahtaa, armahtaa, rakastaa, ja Sakkeus kykeni aitoihin uusiin rakkauden tekoihin lähimmäisiään kohtaan.

Fariseuksen usko (Luuk. 18:10-14) oli muuttunut suoritukseksi, ei avautumiseksi, lopultakin taakaksi, ei vapahdukseksi. Publikaani oli hänkin kelvoton, mutta kelvottomuudessaan hänessä oli tilaa pyhyyden kaipaukselle. Hän nöyrtyi Jumalan edessä, ja niin hänessä avautui toivon mahdollisuus. Yhä uudestaan aidon kilvoittelijan ainoaksi tarpeelliseksi rukoukseksi näyttääkin jäävän tämä sama vanha tuttu: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.

Tuhlaajapoikavertauksen (Luuk. 15:11-32) nuorempi veli ei löytänyt elämän onnea ja tarkoitusta maailman viihdekeskuksista, ei Bacchuksen eikä Venuksen alttareilta. Tämä todellisuus, epäonnistuminen ja tyhjyys, johtivat oman syyllisyyden ja syntisyyden avoimeen ja rehelliseen tunnustamiseen Jumalan ja ihmisten edessä. Se ei kuitenkaan johtanut tuhoutumiseen, vaan isän rakastavaan syleilyyn. Heti, viivytyksettä. Katumuksen portaita ovat nälkä, epätoivo ja yksinäisyys. Näiden kautta ihminen voi löytää pelastuksen. Ne auttavat kohtaamaan sisäisen ihmisyytemme, niitä tarvitsemme pelastuaksemme kovettuneesta ihmisyydestämme Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen ja todelliseen kohtaamiseen.

Eteemme piirtyy myös kuva tuomiosta (Matt. 25:31-46) . On hyödyllistä tarkastella kristinuskoa sen päämäärästä käsin. Tuo päämäärä on Jumalan rakkauden suuri voitto. Meiltä kysytään tuomion hetkellä miten käytit elämän lahjan, sen rakkauden lahjan, jonka sinulle annoin. Jumala ei tahdo ensisijaisesti että osoittaisimme uskonnollisia tunteita häntä kohtaan, vaan sitä, että uskomme osoittautuisi todeksi suhteessamme lähimmäisiin. Jumala tahtoo jokaisen ihmisen pelastuvan ja tulevan tuntemaan totuuden. Jumala rakastaa ja kaipaa meitä, odottaa meitä luokseen ja läsnäoloonsa.

Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Paavali (1914-1988) kirjoitti 1970-luvun alussa Aamun Koitto-lehdessä: ”Meille kaikille syntisille kuuluvat nuo sanat: Ylösnousemisen päivä. Ihmiset kirkastukaamme. Jos edes elämämme suunta olisi oikea – kohti kirkkautta – pois synnin pimeydestä, pois itsekkyyden, ylpeyden ja vallanhimon hengestä – niin silloin jo kokisimme jotakin tuosta kirkkaudesta. Rohkaiseehan meitä pyhä isä Johannes Krysostomos sanoen: Jalomielinen on Herra. Hän ottaa vastaan yhtä hyvin viimeisen kuin ensimmäisen. Hän antaa arvon toimitukselle ja aikomuksenkin hyväksyy. – Jospa meillä olisi edes tuo aikomus. Emmekö siis kaikki iloitsisi yhteisestä ilostamme.”

Kristuksen kirkko on maailmassa sitä varten, että syntiset, vajavaiset ja erehtyvät ihmiset voisivat tulla kirkkoon ja siinä puhdistua ja pyhittyä. Siksi kirkon sanoman tulee aina olla rakkauden, sovinnon ja anteeksiannon sanoma. Tämän vapauttavan sanoman kautta elämä voi uudistua. Näin kirkko viisaudessaan johdattaa meidät otolliseen sielun kevääseen.

Arkkimandriitta Andreas Larikka

, , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: