Ortodoksisuuden sunnuntaina

17/02/2018

Saarnavuorossa

(Ikonikuva/photo: orthodox.net)

Joh. 1:43–51

 

Olemme päässeet kilvoittelussamme suuren paaston ensimmäiseen sunnuntaihin, ortodoksisuuden sunnuntaihin. Seitsemännen ekumeenisen kirkolliskokouksen päätöksen mukaan se on omistettu ikonien riistäjistä saadun voiton muistoksi.

 

Vuonna 717 Leo Isaurilainen anasti itselleen vallan Konstantinopolissa. Yksi hänen ensimmäisistä teoistaan oli ikonien poistattaminen kirkoista. Tämä sen vuoksi, että hänen käsityksensä mukaan ikonit olivat idoleja, epäjumalia, joita kansa palvoi. Tämä johtui hänen tulkinnastaan kymmenestä käskystä ja pyhistä kirjoituksista.

 

Käskyissä sanotaan: ”Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla.” (2. Moos. 20:4). Uudelleen kolmannessa Mooseksen kirjassa sanotaan: ”Teillä ei saa olla epäjumalia. Älkää pystyttäkö jumalien kuvia tai patsaita. Älkää veistäkö maassanne kuvia kiviin älkääkä palvoko niitä, sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne.” (3. Moos. 26:1). Apostolien teoissa taas kirjoitetaan: ”Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus” (Ap.t. 17:29).

 

Vaikka nämä pyhien kirjoitusten jakeet antavat ymmärtää, ettei saisi olla kuvia, Jumala näyttää antavan päinvastaisia ohjeita temppeliä ja liitonarkkia tehtäessä. Toisessa Mooseksen kirjassa sanotaan: ”Tao kannen päälle kullasta kaksi kerubia, toinen kerubi kannen toiseen ja toinen toiseen päähän, niin että ne ovat kiinteästi kannen kummassakin päässä” (2. Moos. 25:18). Kuningasten kirjassa taas sanotaan: ”Oliivipuuoven kumpaankin puoliskoon hän leikkautti kerubeja, palmunlehviä ja kukkia, ja kerubit ja palmukuviot päällystettiin kullalla”(1. Kun. 6:32).

 

Seitsemäs ekumeeninen kirkolliskokous vuonna 787 selvitti tämän näennäisen ristiriidan Raamatussa. Kokouksen pyhät isät määrittelivät, että kuvien käyttö oli Raamatullista eikä siten ollut vastoin Jumalan lakia. Edelleen he päättivät, että koska Jumala oli ottanut ihmisen muodon Jeesuksen Kristuksen persoonassa, oli mahdollista kuvata Kristusta. Lopuksi he määrittelivät eron ikonien palvonnan ja kunnioittamisen välillä.

 

Palvonnan todettiin kuuluvan ainoastaan Jumalalle. Syvää kunnioitusta voidaan osoittaa kunnioituksen tai rakkauden eleenä henkilölle. Näin ikonin kunnioittaminen tai suutelu osoittaa kunnioitustamme tai rakkauttamme Kristukseen tai siihen pyhään, jota ikoni esittää. Kunnioituksena tai rakkauden osoituksena voidaan ajatella myös kun suutelemme rakkaamme valokuvaa. Tätä tarkoittaa kunnioitus.

 

Tämä päivä on omistettu vain seitsemännelle ekumeeniselle kirkolliskokoukselle, niin kuin kaikki ekumeeniset kirkolliskokoukset ovat, kukin omalta osaltaan, myös puolustaneet Kirkon opetusta erilaisissa kiistoissa. Kaksi ensimmäistä kokousta puolustivat Kirkon opetusta Jumalan kolmesta persoonasta ja muut viisi kokousta puolustivat opetusta Kristuksesta Jumalana ja ihmisenä. Päivän evankeliumissa annetaan Kristuksesta ikoninen kuva sanoilla. Erityisesti Kristuksen ikoninen kuva tulee määritellyksi seuraavissa sanoissa:

 

Rabbi – tunnustetaan Hänet Lain opettajaksi

Jumalan Poika – tunnustetaan Hänen jumaluutensa

Israelin Kuningas – tunnustetaan Hänet kaikkien uskovien hallitsijaksi

Ihmisen Poika – tunnustetaan Hänen inhimillisyytensä.

 

Päivän evankeliumissa, joka on apostoli Johannekselta, luemme apostolien kutsumisesta. Tässä kutsumisessa erityisesti kaksi lausetta osoittaa luottamusta, uskoa ja tekoja. Nämä lauseet ovat: ”Seuraa minua” ja ”tule, niin näet”.

 

Evankeliumissa me näemme Filippuksen ja Natanaelin uskovan Kristukseen. Näemme heidän etsivän Kristusta. Kun he kokevat Kristuksen läsnäolon, he uskovat. Usko on ajatusprosessi; se on itsensä vakuuttamista jostakin. Tässä tapauksessa Filippus ja Natanael tulivat vakuuttuneiksi siitä, että Jeesus on Kristus. Filippuksen tapauksessa se oli hetkessä tapahtunut vakuuttuminen. Filippus oli se, jolle Kleopas sanoi matkalla Emmaukseen Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen: ”Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?” (Luuk. 24:32).

Filippuksen sydän oli valmistautunut kirjoituksia tutkimalla ja oli valmis vastaanottamaan Kristuksen. Kun hän näki Jeesuksen, hän vastasi myönteisesti Jeesuksen kutsuun: ”Seuraa minua”.

 

Natanael puolestaan osoittaa toisenlaisen tyypin kääntymyksessä. Hänen täytyy olla vakuuttunut. Siksi Filippus sanoo hänelle: ”Tule, niin näet.” Kun hän saapuu Kristuksen luokse, hän aloittaa Jeesuksen kanssa keskustelun. Tämän keskustelun kautta hän vakuuttuu Jeesuksen olevan Kristus.

 

Näiden kääntymyksien kautta me näemme, kuinka tulemme Kristuksen luokse. Toiset ”vain tietävät” äkillisen hengellisen kokemuksen kautta, koska on aika antaa elämä Jumalan haltuun. Filippuksella oli hengellinen kokemus. Useimmat meistä tarvitsevat vakuuttumista antaaksemme elämämme Jumalan haltuun, kuten Natanael. Tämä asteittainen vakuuttumisen prosessi koskettaa hengellistä heräämistä.

 

Tärkeää ei ole se, miten me tulemme Jumalan tuntemiseen, tärkeää on se, että opimme tuntemaan Hänet. Ei ole väliä, onko se äkillinen hengellinen kokemus vai hengellisen heräämisen prosessi, joka tuo meidät Jumalan luo. Mitä sillä on väliä, mitä me teemme, kun ymmärrämme, että Jumalan pitää hallita elämäämme.

 

Toimintamme pitäisi johtaa katumukseen, mielen muutokseen ja elämäntapojen muutokseen.

 

Elämäntapojen muutoksen seurauksena meidän pitäisi käyttäytyä eri tavalla kuin ennen. Meidän pitäisi toimia harmoniassa Jumalan ja Hänen luomakuntansa kanssa. Tämän tuloksena meistä tulee seesteisiä elämässä ja uskossa. Uskomme on seesteinen, koska se on aito. Usko on Jumalan toiminnan näkemistä elämässämme ja käyttäytymistä sen mukaisesti.

 

Ainoa todellinen tavoite elämässämme on omistaa tällainen usko. Tämän kaltaisen uskon saavutamme, kuten apostoli Paavali kirjoittaa roomalaisille: “Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana” (Room. 10:17). Tämä kuuleminen, josta apostoli puhuu, on hengellistä kokemusta tai heräämistä, joka tuo meidät Jumalan luo.

Jumalan luokse pääsy uskon teon seurauksena on lahja Jumalalta. Apostoli Paavali kirjeessään efesolaisille vahvistaa tämän sanoessaan: ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja” (Ef. 2:8).

 

Apostoli Paavali myös muistuttaa meitä, että tämä Jumalan lahja ei ole pysyvä. Se on jotakin sellaista, jonka edestä on jatkuvasti tehtävä työtä, niin kuin hän sanoo kirjeessään Timoteokselle: ”Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen” ( 1.Tim. 6:12) tai toisessa paikassa: ”Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni” ( 2.Tim. 4:7).

 

Näin, veljet ja sisaret Kristuksessa, rukoilkaamme Herralta hengellistä kokemusta tai heräämistä, joka lähentäisi meitä Jumalaan, ja jotta näkisimme Kristuksen Jumal-ihmisenä, joka on Kuninkaamme ja Opettajamme, sekä saisimme uskon lahjan katumuksen ja elämän muutoksen myötä.

Isä Markus Kinkki

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: