Kohti ristiä ja ylösnousemusta

10/03/2018

Saarnavuorossa

(Kuva/Photo: OCA )

”Mistä alkaisin valittaa kurjan elämäni tekoja? Miten nyt aloittaisin valitusvirteni?” –

”Älköön kukaan parkuko synnintekojansa, sillä anteeksiantamus on noussut haudasta.”

Ensimmäinen tekstinäyte on ankaraa oman syntisyyden valittamista, toinen täynnä anteeksiantamusta ja armoa. Kumpikin teksti on ortodoksisen kirkon julistusta. Ensimmäinen on Andreas Kreetalaisen katumuskanonista ja toinen Johannes Krysostomoksen pääsiäissaarnasta. Tekstit eivät ole ristiriidassa, ne vain on laadittu kirkkovuoden eri vaiheisiin.

 

Andreaksen teksti kuuluu pyhäksi ja suureksi paastoksi kutsutun matkan alkuun ja Johanneksen puolestaan sen päätökseen ja huipennukseen, pääsiäiseen.

Paasto on todella matka, jolla on tietyt etappinsa. Paaston alussa meitä ohjataan syvään katumukseen, suremaan kurjia tekojamme. Kuitenkin siinä katumuksessa aina vedotaan Jumalan armoon ja rakkauteen. Ihminen voi olla kurjaakin kurjempi, mutta Jumala on armollinen. Oikeaa katumusta voi olla vain, jos on tiedossa ja saavutettavissa jotain parempaa, esimerkkinä tuhlaajapoikavertauksen isän koti.

Matkalla tulee olla päämäärä sekä kartta ja opasteet päämäärään. Parasta olisi, jos matkalla olisi vielä matkatoveri, joka on sen reitin kulkenut ja siten tuntee tien.

Näin on myös paaston laita. Ennen päämäärään pääsyä on eri etappeja.

Viime sunnuntaina vietimme Ristinkumartamisen sunnuntaita. Paaston puolivälissä meille osoitettiin matkamme tavoite, risti ja ylösnousemus. Seuraavana sunnuntaina muistelemme 500-600 -lukujen vaihteessa elänyttä pyhää Johannes Siinailaista, jonka lisäniminä olivat myös Skolastikos ja Klimakos. Konkreettisia muistomerkkejä hänestä ovat hänen teoksensa ”Portaat”, josta nimi Klimakos tulee sekä Siinailla oleva Pyhän Katariinan luostari.

Pyhä Johannes Siinailainen
(Kuva/photo: OCA )

Johannesta pidetään suorastaan profeetallisen hahmona ja opettajana, joka on jättänyt kirkolle vahvan hengellisen perinnön. Hänen kilvoitteluohjeensa on tarkoitettu ensisijaiseti munkeille, mutta kyllä niistä maailmassakin elävä saa hengen ravintoa. Papistoakin hän opastaa. Hänen mukaansa pappi tarvitsee työssään ennen kaikkea rakkauden lahjaa, sillä ”hyvän paimenen ilmaisee rakkaus, sillä rakkauden tähden Paimen antoi ristiinnaulita itsensä.”

Samaan asiaan viittaa myös apostoli Paavali – ilman rakkautta sanat ovat vain tyhjää helinää. Viron metropoliitta Stefanos opetti eräässä luennossaan hieman eri näkökulmasta. Me korostamme – sinänsä oikein – teologista asiantuntemusta, johtamiskoulutusta ja -taitoa sekä hallinnollista tietämystä. Esipaimen Stefanoksen mielestä papiksi vihittävällä tulee olla ennen kaikkea sydäntä.

Kai sydäntä voi pitää rakkauden synonyymina? Sen tutkimiseen tarvitaan toisenlaista lahjaa ja kykyä kun CV:n ja opintotodistusten kohdalla. Rakkaudelle ja sydämen avaruudelle ei taida olla mittaria, sitä pitää osata tulkita. Jos sydäntä ja rakkautta ei ole, ei niistä muista hyvistä ominaisuuksista ole juurikaan iloa. Sydän avaa oven muille hyville ominaisuuksille.

 

Teoksessaan ”Portaat”, alkuperäiseltä nimeltään ”Hengellisen lain taulut” Johannes esittää kolmenkymmenen porrasaskelman muodossa hengellisen elämän ja kasvun eri vaiheet. Portaita pitkin pyritään ylemmäksi. Jotkut näkevät portaat myös luottamuksen kuvana, sillä portaita noustessamme luotamme siihen, että seuraavakin askelma kantaa. Psalmiteksteissä pyydetään Jumalaa osoittamaan meille tie, jota meidän tulee kulkea. Niissä sanotaan myös, että Hän ohjaa syntiset tielle. Apostolien Teoissa varhaiskristittyjä kutsutaan ”sen tien kulkijoiksi”.

Kristittynä oleminen on siis kulkemista meille Raamatun ja kirkon tradition viitoittamaa tietä. Muuten, arabiankielinen islamilaista lakia tarkoittava sana sharia tarkoittaa tietä.

 

Sovintosunnuntain iltana ehtoopalveluksen lopussa lauletaan pääsiäisveisuja. Näin meille osoitetaan paastomatkamme päämäärä. Paaston puolivälissä meitä muistutetaan uudelleen rististä ja ylösnousemisesta. Paaston jälkipuoliskolla saamme oppaaksemme ja tien viitoittajaksi pyhän Johannes Siinailaisen. Matkatoveriksemme saamme äärimmäisestä alennuksesta pyhien joukkoon kilvoitelleen Maria Egyptiläisen, jota muistamme seuraavana sunnuntaina.

 

Paasto alkaa, etenee ja loppuu. Sen päätyttyä taas yleensä elämme niin kuin ennenkin – mutta ei pitäisi. Jos paaston vaikutus rajoittuu meissä vain muutaman viikon mittaisen jaksoon, mitä hengellistä hyötyä siitä on? Niin paaston, kilvoituksen kuin juhlankin pitää jättää meihin jokin jälki, muuttaa – vaikka edes vähän kerrallaan – meitä ihmisinä, sillä kristittyinä olemme sitoutuneet hengelliseen kasvuun.

Kasvun tekee mahdolliseksi nöyryys. Jos meissä on nöyryyttä, annamme sydämissämme tilaa niin Jumalalle kuin lähimmäisillemmekin.

Näin pyhä Johannes opettaa: ”Aurinko valaisee kaiken näkyvän, ja nöyryys vahvistaa kaiken, mikä tehdään ymmärtäväisesti. Kun ei ole valoa, on kaikki pimeää, ja kun ei ole nöyryyttä, ovat kaikki toimemme turhanaikaisia.”

 

Isä Iivo Suvanto

, , , , , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: