Tapaamisia

(Kuva/photo: Hellevi Matihalti)

EN OLE AIKAISEMMIN Simeon ja Hanna –verkkolehdessä juurikaan sekoittanut toista persoonaani, Hellevi Salmista, kirjoittamiini teksteihin. Nyt täytyy kuitenkin tehdä niin, sillä tämän vuoden naistenpäivänä Suomen Kirjailijaliiton järjestämään keskustelutilaisuuteen Villa Kivessä osallistui juuri Hellevi Salminen.

Keskusteltiin kirjailijan asemasta näinä aikoina, ja koska läsnä oli melko paljon lasten- ja nuortenkirjailijoita, keskustelu suurelta osin koski juuri tätä genreä. Puhuttiin asioista, joita ehkä on syytä käsitellä myös Simeonin ja Hannan palstoilla, mutta tällä kertaa pitäydyn tapaamisissa.

Sillä oli ilo tavata monia kollegoita ja vaihtaa kuulumisia. Näiden joukossa oli muutama sellainen, jotka ovat tulleet tutuiksi Simeon ja Hanna –verkkolehden lukijoille.

JP Koskinen
(Kuva/photo: Hellevi Matihalti)

JP KOSKISEN TAPASIN marras-joulukuun vaihteessa vuonna 2014, ja tapaamisestamme kirjoitin jutun, jonka otsikoin ”JP Koskinen, Rasputin ja Mannerheim – kohtaamisia menneisyyden kanssa” (https://simeonjahanna.com/2014/12/02/jp-koskinen-rasputin-ja-mannerheim-kohtaamisia-menneisyyden-kanssa/). Tuolloin Juha-Pekan mielessä oli hänen kohta ilmestyvä kirjansa Kuinka sydän pysäytetään, josta sittemmin myös kirjoitin (https://simeonjahanna.com/2015/04/14/todellisuus-on-fiktiossa/), vaikka minä elin vielä Finlandia-ehdokkaan, Ystäväni Rasputinin, aikaa.

Minuun oli tehnyt tuolloin erittäin suuren vaikutuksen Finlandia-ehdokkaanakin (vuonna 2013) ollut Ystäväni Rasputin, koska mielestäni se on ensimmäinen teos, jossa Rasputin esitetään kokonaisena ihmisenä, ei yksistään pyhänä, ei yksistään pahana, vaan ihmisen eri puolet paljastaen.

JP Koskinen on niin tuottelias kirjailija, että minua hengästyttää, kun luen, mitä on ilmestymässä, mitä juuri ilmestynyt ja kuulen, mitä nyt on miehen ajatuksissa. Hän itse kertoo työn sujuvan hyvin hurjasta tahdista huolimatta ja arvelee sen johtuvan siitä, että kirjoittaa hyvin monenlaisia kirjoja. Se on aivan totta: hän on julkaissut historiallisia romaaneja, rikosromaaneja, tietokirjoja, lastenkirjoja sekä novelleja.

Aivan äskettäin ilmestyi tämän matemaatikon historiallinen romaani Kalevanpoikien kronikka (WSOY). Pitelen kirjaa käsissäni ja mietin takakannessa esitettyä kysymystä: Entä jos Kalevala sijoittuisi 1100-luvulle?

Sirpa Kähkönen
(Kuva/photo: Hellevi Matihalti)

SIRPA KÄHKÖSEN OLIN kirjallisesti tuntenut jo hänen nuorisoromaaneistaan alkaen, tykästynyt tosissani Kuopio-sarjaan, mutta oikein isku sydämen tienoille oli Graniittimies, joka oli ilmestynyt vuonna 2014 (Otava). Käsiini se tuli kuitenkin vasta seuraavana vuonna, ja se on ollut yksi niitä harvinaisia lukukokemuksia, joita ei kovin usein kohdalle satu. Kirjoitin omista tuntemuksistani tämän kirjan äärellä Simeon ja Hanna –verkkolehteen 25.4.2015 otsikolla Utopiaa ei ole (https://simeonjahanna.com/2015/04/25/utopiaa-ei-ole/), samoin kuin vuonna 2016 ilmestyneestä teoksesta Tankkien kesä otsikolla Elokuu 1968 (https://simeonjahanna.com/2016/10/29/elokuu-1968/). Tankkien kesässä oli hyvin paljon sellaista, mikä minulle tuntui lähes itse koetulta, ja erityisen koskettavaa siinä on Kähkösen loistava lapsikuvaus samoin kuin vanhenevan ihmisen vähittäinen luopuminen kaikesta ennen niin tärkeästä..

Viime syksynä, kun suunnittelimme Simeoniin ja Hannaan Jouluinen-sarjaa, käännyin myös Sirpa Kähkösen puoleen, ja hän lupautui kirjoittamaan jouluun liittyviä ajatuksia verkkolehteemme. Niin sitten kävikin, että hänen kirjoituksensa Jouluna kun on hiljaista https://simeonjahanna.com/2017/12/26/jouluna-kun-on-hiljaista/), joka julkaistiin 26.12.2017, sai eniten kiitosta ja Facebook-tykkäyksiä osakseen

Sirpa Kähkönen on ollut monessa mukana. Helmikuussa 2014 hänet valittiin Suomen PENin puheenjohtajaksi kolmivuotiskaudelle, ja 25.11.2017 Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajaksi. Nämä eivät ole hänen ainoita luottamustoimiaan, mutta lisäksi hän vierailee erilaisissa tapahtumissa, kirjastojen järjestämissä tilaisuuksissa jne.

Tämän vuoden helmi-maaliskuussa on Hakaniemen teltassa ainoalaatuinen poikkitaiteellinen tapahtuma. Sirpa Kähkösen kirjoittama Vihan kevät – Helsinki 1918 sai kantaesityksensä siellä 1.2. Näytelmä koostuu itsenäisistä episodeista, jotka esitetään eri huoneissa. Lavasteena toimii Japo Knuutilan ja Jan Kailan installaatiokokonaisuus. Olen saanut sen käsityksen, että valitettavasti kaikki esitykset on jo loppuunmyyty.

Joten kaikkien näiden työkiireiden takia, kertoi Sirpa Kähkönen, uutta romaania ei aivan lähiaikoina ole tulossa.KUTEN LÄHES AINA minä olin Villa Kivessäkin mennyt kahvikuppeineni istumaan tyhjään pöytään, vaikka viereisessä pöydässä istui JP Koskinen.

KUTEN LÄHES AINA minä olin Villa Kivessäkin mennyt kahvikuppeineni istumaan tyhjään pöytään, vaikka viereisessä pöydässä istui JP Koskinen.

Ja sitten yhtäkkiä pöytäni viereen tulee nuori nainen, vedän nopeasti hänelle tuolia esiin ja hän kysyy, onko se varattu. Sitten hän esittelee itsensä: Katja Seutu.

Ilahdun suunnattomasti, mutta en heti saa mieleeni edes Mirkka Rekolan nimeä puhumattakaan, että kirjan nimeä – Katja Seutu on nimittäin kotimaisen kirjallisuuden dosentti, erikoisalanaan suomalainen sotienjälkeinen modernismi, ja hänen viimeisin tutkimuksensa käsittelee Mirkka Rekolan runoutta. Teoksen nimi on Tyhjä pöytä on tilattu. Kuinka sopiva tilanteeseen.

Tunnustan, että kirja on ollut minulla kaksi vuotta, olen sen ”kynän kanssa” lukenut, aikonut kirjoittaakin siitä. Ajattelin jopa sellaista, että kirjoittaisin kahdesta tutkimuksesta ja vertaisin niitä toisiinsa. Tuo toinen tutkimus on Leena Mäkitalon väitöskirja Anna-Maija Raittilan runouden kristillisyydestä ja nimeltään Rajan ylityksiä.

Tunnustan Katja Seudulle saman tien, että Tyhjä pöytä oli ollut minulle ehkä liian vaikea.

Viihdyn hyvin Katja Seudun seurassa ja päätän kotona paneutua uudestaan hänen tutkimukseensa: minulle usein käy niin, että kun tapaan tekijän, hiukan tutustun häneen, hänen tekstinsä muuttuu toisenlaiseksi – saan siitä ikään kuin otteen, kun sillä on myös ääni. Hyvinkin saattaa siis olla, että koittaa päivä, jolloin Katja Seutukin tulee tutuksi Simeonin ja Hannan lukijoille!

Ihan vain muiden kirjoittamaa Katja Seutu ei ole tutkinut, on kirjoittanut itsekin. Runoja. Sanasato Oy on julkaissut hänen runokokoelmansa Minä olen hänen asuinsijansa – mutta luulen, että kokoelmia on useampia – niin kuin sitten onkin: syksyllä 2017 ilmestyi hänen toinen runokokoelmansa  Kuusilla mittaan aikaa (WSOY).

Luulen, että hänen mielensä on nytkin enemmän runoon kuin tutkimukseen.

Hellevi Matihalti

Korjattu 13.3. Lisätty toinen runokokoelma.

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: