Minkä te teette yhdelle minun vähimmistä veljistäni

29/03/2018

Taide ja kulttuuri

 

(Kuva/photo: pinterest.com)

Aki Kaurismäestä on jo kirjoitettu kaikki – ei sentään tulevaisuutta hänelle, enkä minäkään sitä aio. Kaurismäen elokuvatkin on arvosteltu lukemattomia kertoja eikä vain kotomaassamme. Kaurismäki lienee yhäkin tunnetuin suomalainen elokuvaohjaaja koko maailman mittakaavassa.

Olen yrittänyt mahdollisuuksien mukaan nähdä Kaurismäen elokuvat ”uusina” elokuvateatterissa, mutta Toivon tuolla puolen –elokuvan kohdalla se ei ollut mahdollista: yritän kovin sopeutua kroonisen sairauteni aikarajoituksiin. Eilen illalla (27.3.) minusta vain yhtäkkiä tuntui, että juuri nyt minun on katsottava, millainen elokuva minun mielestäni on, mitä se minulle puhuu, koska joistakin muistini lokeroista pulpahti esiin ainakin yksi mutta todennäköisesti muutama muukin arvostelu, jotka esittivät varsin kielteisen arvion Kaurismäen uutuudesta – on minulla sellainenkin mielikuva, että joku kriitikko löi sen ihan lyttyyn. Mutta ulkomailla nuo kummalliset ulkomaalaiset jakoivat elokuvalle kyllä palkintoja, Berliinissä se sai parhaan ohjaajan palkinnon, ja kansainvälinen kriitikkoraati katsoi sen jopa vuoden parhaaksi elokuvaksi. Toki elokuva Suomessakin sai kiittäviä kritiikkejä.

Kohtaavat ”sattumalta”

Kaksi erillistä tapahtumaketjua yhdistyvät merkillisellä tavalla, niin kuin joskus käy elämässä ja joskus kirjoissa.

Kauppamatkustajana elantonsa ansainnut Waldemar Wikström (Sakari Kuosmanen) on kyllästynyt kiertämään tuotteiden kanssa ympäri maata, kun pikkukauppiasten ostot sen kun vähentyvät – sitä paitsi hän on aina haaveillut omasta ravintolasta. Kotona vaimo on alkoholin suurkuluttaja, ja niin Wikström luovuttaa yhtenä aamuna sekä asunnon avaimet että vihkisormuksen ja lähtee. Hän myy bisneksensä ja marssii saamine rahoineen uhkapelipaikkaan, jossa tekee huiman voiton, ja ostaa kuppilan, josta ei sitten kovin tuottoisaa tunnuta saavan oikein millään.

​Elokuvan kaksi erillistä tarinaa ovat yhtyneet: syyrialais​pakolainen Khaled ja ravintoloitsija Wikström ovat kohdanneet. Seisomassa ravintolan henkilökunta.
(Kuva/photo: Maila Hukkanen /Sputnik Oy)

Syyrialainen nuori Khaled (Sherwan Haji) on paennut Alepposta sisarensa Miriamin kanssa, kun koti on tuhoutunut pommituksissa, koko muu perhe kuollut. Pakomatkalla Miriam on kadonnut ja Khaled joutuu vahingossa Suomeen. Hän ei saa turvapaikkaoikeutta. Poliisien on määrä tulla noutamaan hänet aamusella lentokentälle, josta hänet palautetaan Turkkiin.

Mutta Khaled pakenee. Ja niin Wikströmin ja Khaledin tiet kohtaavat. Sattumalta tietysti.

Hyvät ihmiset

Enempää en sitten juonesta kerro, koska elokuva on nähtävissä Areenassa, ja soisin kyllä, että ne, jotka eivät sitä ole nähneet, katsoisivat sen.

Mutta kerron siitä, kuinka tämä elokuva vaikutti minuun. Rupesin sitä katsomaan siksi, että päiväni ei ollut ollut erityisen hyvä ja illan suussa en jaksanut juuri mitään. Ystävät viestittivät, että lepää.

Minä lepäsin – ja vaikka minun on vaikea istua yhtäjaksoisesti yli tunnin samassa asennossa, katsoin elokuvan alusta loppuun lähtemättä välillä kävelemään. Saatoin sentään vaihdella istuma-asentoani ja nousta välillä seisomaankin. Mutta niin täysin elova imaisi minut mukaansa.

Sehän on Le Havre, mutta Suomessa, tietenkin! Kiintoisa seikka, joita sietää pohtia: kuinka erilaisia elokuvat sittenkin ovat. Le Havre enemmänkin esitti, mitä tapahtui – Toivon tuolla puolen –elokuvassa piti joitakin kohtia kovastikin painottaa. Niin erilainen satamakaupunki-sarjan Ranskassa tapahtuva versio on, kuin Suomen Helsingissä. Ja molemmat ovat silti hyvin aitoja. Miksi näin? Sitäpä suomalaisten kannattaa miettiä!

Minä myös tulkitsin elokuvan, oikeastaan nämä molemmat elokuvat, kertomuksiksi hyvistä ihmisistä – vaikka sitä ei Le Havressä kertaakaan painotettu. Hyvät ihmiset auttavat konkreettisesti. Hyvät ihmiset antavat vähästäänkin. Hyvät ihmiset eivät tee numeroa itsestään, eivät esiinny tuon tuostakin televisiossa, ymmärtävät, että yksi ihminen voi auttaa vain yhtä ihmistä – sitä jonka Jumala hänen autettavakseen lähettää.

Kaikella on merkitys

Sitten ovat vielä nämä jokaisessa – tai ainakin melkein – elokuvassa niin tarkkaan ja huolellisesti rakennetut ympäristöt: liian roinan täydellinen välttäminen ja jokaisen esineen ehdottoman tärkeä tarinaan liittyvä merkitys. Kuvien hidastus, melkein still, joka aiheuttaa valtavan keskittymisen pakon.

Ja hellyys. Karhea suomalainen hellyys, jota niin Wikström kuin muut ravintolan työntekijät osoittavat Khaledia kohtaan. Se on ihmeellistä, koska ainakin minä hyvin selvästi koin sen, mutta en osaa selittää tarkkaan, missä ja miten se ilmeni.

Sekä koirat… Katsokaa tämän elokuvan pientä valkeaa koiraa aivan elokuvan lopussa! Koirat eivät ole itsetarkoitus, vaikka minun puolestani saisivat sitä ollakin, kunhan vain ovat mukana. Mutta Kaurismäki ei ajattele niin. Kaurismäki sanoo koirien kanssa kulkiessaan ymmärtävänsä itseään paremmin kuin ihmisten parissa (UM:n mediakatsaus 27.9.2011) Koirilla on elokuvissa aina oma roolinsa, ja ilman sitä roolia elokuvan kertomus ei olisi täydellinen.

Kuten musiikillakin, jota Kaurismäen elokuvissa yleensä aina on. Tässä elokuvassa kenties runsaammin kuin monessa muussa, ja lisäksi  mukana ovat suosikeistani Marstio, Jakoila ja Tuomari Nurmio. Minullahan on rock-kauteni, joka muuten opetti minulle myös toimittajan työn alkeet!

Kummallinen todiste

Niinpä en yhtään kaiken tämän jälkeen ujostele muistuttaa mieliin, mitä äiti Maria Normanbylainen kirjeessään kirjoitti, syöpähoidoissa sairaalassa hänkin tuolloin, vaikka kirjoista sen kirjoittikin. Luulen, että sitä voi soveltaa aivan hyvin myös elokuviin.

Hän kirjoitti:

”Ja ymmärrän, miten outoja olioita kirjat ovat, kun ne lähtevät maailmalle; niissä on eräänlaista elämää, kokonaan niiden omaa, ne näyttelevät, innoittavat pitkälle ohi kirjailijan mielikuvien, ja ilman häntä. Kummallinen todiste Pyhän Hengen työstä.” (Kirkas Pimeys. 1988. Kirjaneliö.)

Hellevi Matihalti

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: