Sisälle pimeyteen… Markuksen evankeliumin kärsimyskertomus

30/03/2018

Artikkeli

(Kuva/photo: ststefanos.org )

Lukiessamme evankeliumia yritämme usein lukea sieltä oman käsityksemme Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. Ehkä haluamme kovasti löytää toivoa ja mahdollisimman nopean voiton tästä epäinhimillisestä kärsimyksestä, ja näin emme jaksa huomioida sitä, että tarina kulkee pitkän pimeyden halki. Haluamme kuulla sanoman meille luvatusta voitosta emmekä juuri ajattele Jumalan antamaa tehtävää. Kun kiiruhdamme loppuun voitto mielessämme meiltä jää huomaamatta tekstin todellinen voitto: Jeesus pysyy kiinni kirjoitetussa Sanassa loppuun asti.  Hänellä on horjumaton luottamus Isän tahtoon ja sen toteutumiseen. Sadanpäämies – ja hänen mukanaan koko maailma – heräsi näkemään, että Jeesus oli kuuliainen laille ja näin lopulta nöyryytti keisarin sotajoukkoineen.

Kun Jeesus on Pilatuksen edessä, häneen eivät vaikuta kuulustelut eivätkä ruoskaniskut, hän ei välitä ristiinnaulitsemisestakaan. Hän välittää vain siitä, että hän toteuttaa Isänsä tahdon. Hän on immuuni kaikelle muulle. Kärsimyksessään, alentumisessaan, häpeässään hän ei koskaan hylkää uskoaan Isäänsä ja hänen tahtoonsa.

Me usein pyydämme kaikkea mahdollista elämäämme, mutta Jeesus ei koskaan pyydä muuta kuin sitä, että hän voisi toteuttaa Isän tahdon. Danielin kirjan hurskaat nuorukaiset ovat merkkinä kaiken yli käyvästä kuuliaisuudesta: ”Meidän Jumalamme voi kyllä pelastaa meidät tulisesta uunista, ja vaikka ei pelastaisikaan, niin saat olla varma, kuningas, että sinun jumaliasi me emme palvele.” (Dan.3:16-18)

Kun tuli kuudes hetki ja pimeys koitti yli koko maan, astuttiin kauan kestävään  kuoleman varjon maahan. Siellä ei inhimillisesti katsottuna ollut mitään toivoa, kaikki on menetetty. Yhdeksännellä hetkellä Jeesus huutaa: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit.” Me usein psykologisoimme tämän ajatellen, että Jeesus varmaan tunsi, että Jumala oli hänet hylännyt. Mutta tämä ei ole tekstin sanoma. Jeesus siteeraa psalmin 22 alkua osoittaakseen, mitä tuossa psalmissa sanotaan toivon panemisesta Jumalaan. Kun luemme koko psalmin, huomaamme, että se kertoo loppuun asti kestävästä luottamuksesta Jumalaan. Vaikka näyttäisikin siltä, että olet hylännyt minut, en silti menetä toivoani. Siitä tämä psalmi puhuu, ja tämän Jeesus haluaa osoittaa.

Silloin läsnäolijoista joku sanoo: ”Hän huutaa Eliaa.” Nuo sanat, jotka Jeesus lausui (Elohi, Elohi, lema sabaktani), saattoivat kuulostaa samalta kuin Elia, mutta tässä jälleen osoitetaan, että kuulijat eivät ymmärrä, mistä on kyse. Heillä on korvat, mutta he eivät kuule. Ehkä he luulevat, että Jeesus huutaa avuksi Elian tulisia vaunuja viemään hänet taivaaseen. Ihmiset odottavat vain ihmeitä: hei, katsokaa kohta saamme nähdä tuliset vaunut!  He ovat kuulleet Jumalan sanaa, heille on selitetty sitä, mutta he eivät ymmärrä, he odottavat vain ihmeitä. Sellaisia ovat ihmiset!

Joku kastoi sienen hapanviiniin antaakseen hänelle juoda ja sanoi: ”Katsotaanpa nyt, tuleeko Elia ottamaan hänet alas”.  Miksi Elia, joka toi Jumalan Sanan ihmisten keskelle, toimisi nyt tätä Sanaa vastaan, ja auttaisi Jeesuksen alas ristiltä?  Nämä ihmiset halusivat heille sopivan Messiaan, ei sellaista, jonka Jumala oli päättänyt antaa. Jeesuksen viimeiset saat olivat nekin Raamatusta. Viimeiseen asti hän puhui Sanaa kuulijoille, niin kuin hän oli tehnyt koko elämänsä ajan. Kun hän ei enää pystynyt puhumaan, hän oli lopussa.

”Ja temppelin väliverho repesi kahtia…” Tämä tarkoittaa, että Jerusalemin temppelin väliverho, joka  suojasi liiton arkkia laintauluineen, ei enää ollut tarpeen. Nyt luettiin Vanhaa testamenttia roomalaisille ja heidän kauttaan koko maailmalle.  Sillä eiväthän roomalaiset kansana olleet Kristuksen vihollisia, vain keisari oli Kristuksen vihollinen. Samoin vihollisia olivat Jerusalemin temppelin johtajat, mutta ei kansa. Nämä olivat vain hajaantunut lauma, jonka paimenta  oli lyöty.

Kun sadanpäällikkö,  joka seisoi Jeesusta vastapäätä, näki tämän kuoleman, hän sanoi: ”Tämä mies oli todella Jumalan Poika.”  Tässä on kaksi huomionarvoista seikkaa: Sadanpäämies kuuli Jeesuksen siteeraavan Psalmia 22, ja tämä sadan miehen eli legioonan komentaja kääntyi uskoon. Aikaisemmin Jeesuksen oli nähty taistelevan legioonaa pahoja henkiä vastaan ja voittaneen (5:9,15).

(Kuva/photo: askgramps.org)

Sadanpäällikkö oli Pontius Pilatuksen käskyvallan alainen, ja sellaisena myös keisarin alainen. Roomassa  keisaria kunnioitettiin ”jumalten poikana” . Pilatus oli tuominnut kuolemaan tämän miehen kapinasta keisaria vastaan, ja tätä miestä sadanpäällikkö nyt kutsuu ”Jumalan Pojaksi”. Hän näkee, ettei tämä mies ollut tehnyt muuta, kuin mitä Jumala oli käskenyt hänen tehdä. Jos olet sotilas ja keisarin käskyvallan alla, menet taisteluun ja kenraalisi sanoo: Jatka vain eteenpäin. Sinä jatkat, vaikka ympärilläsi olisi iso joukko miekkamiehiä uhkaamassa. Jos kenraali edelleen käskee: Etene! Sinä etenet ja etenet, kunnes kuolet. Sadanpäämiehelle tämä oli varsin selvää: Jeesus oli kulkenut eteenpäin Isän Jumalan käskyjen mukaan aina viimeiseen hetkeen asti. Oli helppo huomata, että tämä mies oli Jumalan Poika, koska hän oli joka askeleella tehnyt vain sen, minkä Jumala oli antanut hänelle tehtäväksi. Hän eli ja kuoli Jumalansa tahdon mukaan. Juuri näin sadanpäällikkö ja hänen sotilaansa elävät ja kuolevat.

Sadanpäällikkö ei ehkä tiennyt mitään temppelin väliverhosta, se ei kuulunut hänen alaansa, mutta sotilaan kuolema esimiehen käskyjen täyttämisessä oli hänelle tuttua. Siksi väliverhon repeäminen oli vain metafora, jolla osoitettiin tarinan kuulijoille sadanpäällikön kääntyminen Abrahamin huoneen opetukseen. Kaikkein pyhimmässä olivat liiton taulut, eli siis Jumalan Sana, jotka nyt tulivat kaikkien kansojen nähtäville. Tällä Sanalla taistelet keisaria vastaan, ei miekalla, ei kapinalla Barabbaan tavoin, ei Elian tulisilla vaunuilla, vaan Hesekielin vaunuilla (Hes.10), jotka kantavat mukanaan Jumalan Sanaa Jerusalemin temppelistä kansojen keskuuteen.

Tässä on tarinan huipennus: Kun näet sadanpäällikön, jota kunnioitetaan keisarin käskyjen toimeenpanijana, kumartavan miestä, jonka keisari oli teloituttanut, ja nimittävän häntä Jumalan Pojaksi, silloin keisarin valta on uhattuna, keisari on nujerrettu.

Merja Merras

 

Lähde: ephesusschool.org,  podcast: Into the darkness by Fr. Marc Boulos and Dr. Richard Benton

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: