Sivallus: EI RIITÄ KOLMEKYMMENTÄ HOPEARAHAA, EI ALKUUNKAAN!

31/03/2018

sivallus

(Kuva/photo: lifesitenews.com )

Vastarannankiisken aamutee oli lipsahtaa keuhkojen puolelle, kun Ylen uutispalvelussa loisti kiirastorstaiaamun ensimmäisenä uutisena ilmoitus siitä, että paikalliskirkkomme suurin seurakunta on – jälleen – hävinnyt oikeudenkäynnin pappiaan vastaan. Päätös oli sen makuinen, että tokkopa tässäkään käräjöinnissä on vielä kuultu viimeistä sanaa.

Näillä palstoilla on toistuvasti ollut uutisia siitä, että Helsingin seurakunnassa kuohuu ja tälle kuohunnalle on ollut tunnusomaista asioiden käsittely lakituvassa. Jo muutama vuosi on kulunut kirkkoherra Veikko Purmosen asioihin liittyneestä oikeudenkäynnistä. Pastori Lars Ahlbäckin työsuhdeasioita puitiin talvella eikä päätöksen muste ollut vielä ehtinyt kunnolla kuivua, kun jo väännettiin pastori Mitro Revon irtisanomisasiaa, jossa siis käräjäoikeuden päätös tuli tänään suuren torstain liturgian aikoihin julki.

Vastarannankiiskellä ei asioiden etäisyyden ja henkilöiden vierauden vuoksi ole mitään edellytyksiä, kykyä eikä syytä puuttua itse asioihin. Enemmän kiinnostaa se, miltä tällainen näyttää ja kuulostaa sellaisen tarkkailijan silmissä ja korvissa, joka seuraa asioita ei-kirkollisen median välityksellä ynnä se, mistä kaikesta tällainen asiaintila saattaisi kertoa.

JOHTAMISEN KRIISI on ilmeinen, jos käräjäoikeus voi todeta, etteivät asiat ole edenneet lakien ja asetusten mukaisessa järjestyksessä. Esimiehen tehtävä on huolehtia siitä, että voimassaolevia sääntöjä noudatetaan ja että asiat tulevat dokumentoiduiksi niin, että ne voidaan myös jälkikäteen osoittaa tapahtuneiksi. Esimiehen tehtävä on huolehtia, että minkäänlaista työpaikkakiusaamista ei pääse tapahtumaan. Sellaisessa tilanteessa, jossa kiusaaja on mahdollisesti esimies itse, tämä velvollisuus siirtyy tietenkin hänen esimiehelleen eli piispalle. Ainakin teoriassa helppoa ja selvää kuin pläkki. Valitettavasti johtamis-, empatia- tai rinnallakulkemiskyky eivät paina piispaa valittaessa mitään, tärkeimmät kriteerit ovat ihan muualla. Ja se näkyy joskus valitettavasti vähän liikaakin.

HALLINNON KRIISISTÄ on kyse, kun rahaa mätetään sadoin tuhansin euroin hedelmättömään kärhämöintiin, tehdään muka ”hallintomenoihin” varauksia, jotka faktisesti menevät juristien loputtomiin palkkioihin. Tämä ilman minkäänlaista näkyvää kritiikkiä neuvoston toimiessa ainakin näennäisesti kirkkoherran kumileimasimena.

HENGELLISESTÄ KRIISISTÄ on kyse, kun ihmiset saavat Kristuksen kirkosta kuvan riitaisana paikkana, jossa korkeintaan esitetään jumalanpalveluksissa sovinnollisuutta ja mätkiminen jatkuu hyvällä tuurilla vasta kirkosta poistuttua, useimmiten kuitenkin mahdollisimman pian heti loppusiunauksen jälkeen.

TULEVAISUUDEN KRIISI on käsillä, koska tällaiset tapaukset karkoittavat helposti varsinkin herkän nuorisomme kirkollisesta yhteydestä. Somessa on monessa yhteydessä tuotu julki huolestuneisuutta myös siitä, millaisen kuvan tämä antaa kirkosta työpaikkana ja miten tämä vaikuttaa pitkällä tähtäimellä alalle pyrkivien määrään ja laatuun.

Tätä kirjoitettaessa elämme suurta torstaita, pyhän Ehtoollisen asettamisen muistopäivää. Kristuksen ohella päivän ehdoton keskushenkilö on Juudas Iskariot, mies, joka kavalsi suuren opettajansa ja sai palkaksi kolmekymmentä hopearahaa.

Vastarannankiiski rupesi selvittelemään internetistä, millaisesta rahasummasta kolmessakymmenessä kolikossa oli kyse. Aika tavallinen arvio pyörii 200 – 300 Yhdysvaltain dollarin kohdalla, jotkut arvioivat summan tapahtuma-aikaisen sotilaan tai muuta raskasta perustason työtä tekevän miehen neljän kuukauden palkaksi, rohkeimmat jopa muutamaksi tuhanneksi taalaksi. Halvalla meni kuitenkin Kristus, jos taksaa verrataan Helsingin ortodoksisen seurakunnan oikeudenkäyntikuluihin.

Jotain konkreettista pitäisi kai tehdä. Mitä?

 

Vastarannankiiski

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: