Tämä on valittu ja pyhä päivä, ainoa sapattien kuningas ja herra, juhlien juhla ja riemujen riemu. Tänä päivänä kiittä­käämme Kristusta iankaikkista! 

(Pääsiäisen kanonin 8. veisu)

 

Pääsiäinen – Herramme ja Vapahtajamme kuolleista ylösnouseminen – ja samalla kaikkeen inhimilliseen elämään läpitunkeva juhla – on koko kristillisen elämän sydän.  Se on ylösnousemuksen ”kahdeksas päivä” ja Vapahtajamme, Herra Jeesus Kristus it­se.  Pääsiäisen jumalanpalvelukset ovat koko liturgisen kirkkovuoden ydin. Pääsi­äispäivänä alkaa Pentekostarion, 50 päivän ajanjakso, ja sitä tuo sana tarkoit­taakin. Tämä aika kulkee kirkossamme myös nimellä Juhlatriodion  lainana kirk­koslaavinkielestä (TriodTsevetnaja).   Kaksikymmentä vuotta sitten ilmestyi suomen­kielellä Pentekostarion niminen jumalan­palveluskirja, joka sisältää aineistoa pää­siäisen jälkeiselle 50+7 päivälle. Teos toimii pääsiäiskauden hengellisen sano­man syventäjänä.

Vanhassa testamentissa Jumala käski viettää kolmea juhlaa Hänen kunniak­seen: pääsiäistä, helluntaita ja lehtimajan­juhlaa. Helluntai oli voimakkaasti sidok­sissa pääsiäiseen. Sitähän vietettiin Vanhan testamentin aikana 50:ntenä päi­vänä pääsiäisen jälkeen Jumalan anta­man lain kunniaksi. Kristillisessä kirkossa helluntaista tuli hengellisen, uutta elämää luovan lain, Pyhän Hengen juhla. Pääsi­äisen ja helluntain välinen aika tuli kris­tinuskossa Pyhän Hengen näkyvän läsnä­olon, kirkon olemuksen symboliksi. Aika pääsäisestä, Herramme kuolleista ylös­nousemisen juhlasta, helluntaihin, Pyhän Hengen läsnäolon jatkuvaan kokemiseen, johdattaa meidät joka vuosi kirkon syntyjuurille, Pyhän Hengen johdatuksen ja varjeluksen keskipisteeseen.

Kiittäkää Jumalaa seurakunnan ko­kouksissa, kiittäkää Herraa te, jotka olette Israelin lähteestä (Ps 68:27).  Tämä pääsiäisyön liturgian saattolauselma siir­tää meidät keskeiseen pääsiäiskauden teemaan: veteen, kasteveteen tai Elävään veteen, Jumalan elävöittävään sanaan. Niinpä tämä vesi-teema onkin kietoutunut koko Pentekostarionin jumalanpalvelus­kauteen. Vietämme kirkasta viikkoa, Tuomaan sunnuntaita, Mirhankantajien sunnuntaita, Halvautuneen sunnuntaita, pääsiäiskauden keskijuhlaa jne. Vesi-tee­ma alkaa edellä mainitusta saattolausel­masta. Se kutsuu meidät juomaan uutta juomaa, ihmeellisesti vuodatettua, ei he­delmättömästä kalliosta, vaan Kristuksen haudasta, josta on kuolemattomuuden lähde virrannut… (Pääsiäisen kanoni).

Löydämme itsemme Betesdan altaalla, Jaakobin lähteellä ja Siiloan lammikolla. Juhlakauden aikana me kuulemme kirkon opetuksen ”elävästä vedestä”, jota juo­den emme janoa koskaan, sillä otamme vastaan itsensä Vapahtajan, joka on elä­vä vesi ja iankaikkisuuden lähde. Hänen sanansa opettavat meitä ymmärtämään, millä tavalla Hän itse on elävä vesi. Kasteessa (kastevedessä) me pukeudumme Kris­tukseen, elämän maljaan, josta kirkon jäseninä saamme jatkuvasti juoda.

Paaston 40 päivän aika oli varhaiskir­kon kasteoppilaille kirkon oppiin ja us­koon opastamisen aikaa. Pentekostario­nin 50 päivän aika taas muodostui kasteen merkityksen ja kirkon jäsenyyden opiskelun kaudeksi. Kauden sunnuntai­den evankeliumitekstit tuovat varhaiskir­kon opetuksen esille näistä asioista. Vain kirkon jäsenyydessä pysyen oli mahdollis­ta toteuttaa uskon liitto Jumalan kanssa.

Mielenkiintoisena ja syvällisenä lainana varhaiskirkon pentekostarioniin on tullut Vanhan testamentin syksyisen lehtimajan juhlan teemaan liit­tyvä, symbolisena tapahtumana vietettävä pääsiäisen keskijuhla. Juhlan tultua keskiväliin juota minun janoava sieluni hurskauden vedellä, sillä Sinä, oi Vapah­taja, olet kaikille huutanut: Joka janoaa, hän tulkoon luokseni ja juokoon. Oi elä­män lähde, Kristus Jumala, kunnia ol­koon sinulle… Tulkaa ja ammentakaa kuolemattomuuden vettä… Näin laulam­me keskijuhlan troparissa ja kontakissa. Kirkon isät opettavat, että tämä juhla on asetettu jumalallisen armon osoitukseksi, mikä armo virtaa sekä pääsiäisestä että helluntaista. Meidät kutsutaan joka vuosi varhaiskirkon kastettujen tavoin ottamaan vastaan ”hurskauden vesi” ja astumaan sen kautta ”Jumalan lap­seuteen”.

Vesi Raamatun teemana on todella merkittävä. Vain elämällä olosuhteissa, joissa ei ole vettä, tajuaa veden arvon ja merkityksen. Vesi on valtava voima sekä orgaanisessa että epäorgaanisessa luon­nossa. Se pitää elämää yllä, mutta valta­vina tulvina se tuhoaa kaiken alleen. Keskijuhlan hymnit on omistettu Vapah­tajalle elämän lähteenä. Juhlan evanke­liumissa muistutetaan tästä: Juhlan suu­rena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juo­koon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisim­mästään kumpuavat elävän veden virrat’ niin kuin kirjoituksissa sanotaan. Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan (Joh 7:37-39).

Keskijuhla on myös Jumalan Viisauden juhlaa. Tämä näkyy myös juhlan teksteis­sä. Oi Sinä suuri ja pyhin Pääsiäiskaritsa Kristus! Oi Viisaus, Jumalan Sana ja Voi­ma! Suo meidän tulla täydellisemmin o­sallisiksi Sinusta valtakuntasi illattomana päivänä (Pää-siäisen kanoni). Pentekostarionin tekstien kirjoittajaisi­en työn kautta me kykenemme astumaan uskon mysteeriin sisälle. Heidän avullaan meidän sokeutuneet silmämme avautuvat käsittämään jumalallisen valais­tumisen ja valkeuden kuten helluntaina laulamme: Me näimme totisen valkeuden, otimme vastaan taivaallisen Hengen, löy­simme totisen uskon, kumarramme ja­kaantumatonta Kolminaisuutta, sillä Hän on meidät pelastanut (Helluntain stikiira).

Helluntain liturgia kutsuu meidät uu­distamaan kasteen liittomme Jumalan kanssa laulaessamme Galatalaiskirjeen sanoin: Niin monta kuin teitä on Kristuk­seen kastettu, te olette Kristukseen pu­keutuneet. Halleluja. Helluntaina me muistelemme Jeesuksen Kristuksen työn päätökseen saattamista ja messiaanisen ajan koittamista Kristuksen kirkossa Py­hän Hengen alastulemisen myötä. Hel­luntai ei ole historiallisen tapahtuman muistelua tai taaksepäin katsomista. Se on tosiasian juhlimista, mikä meille on todellisuutta tässä ja nyt. Me olemme kuolleet ja nousseet kuolleista Messias-Kuninkaan kanssa, me myös olemme vas­taan ottaneet hänen Pyhimmän Henken­sä. Meistä on tullut Pyhän Hengen temp­peleitä. Jumalan Henki asuu meissä (Room 8; 1. Kor 2-3; 2. Kor 3; Gal 5; Ef 2-3). Omalla jäsenyydellämme kirkossa olemme myös vastaan ottaneet Pyhän Hengen lahjan sinetin voitelun sakramentissa. Kristillisen helluntain tapahtumat ovat tapahtuneet ja tapahtuvat yhä meitä ja meidän pelastustamme var­ten.

 

                                                    isä Olavi Merras