Ikuinen muisto

01/07/2018

Saarnavuorossa

Nikea 001 (2)

Tänään on kulunut kahdeksan vuotta Karjalan ja koko Suomen arkkipiispan, Nikean metropoliitan Johanneksen kuolemasta. Simeon ja Hanna –verkkolehti muistaa metropoliitta Johannesta julkaisemalla hänen ajatuksiaan kuolemasta ja taivaasta.

Kirkko opettaa, että kuolema johtaa lepoon ja että Kristus on vapauttanut tuonelassakin olevat. Samalla kirkko rukoilee vainajalle iankaikkista muistoa. Poismennyttä ei saa unohtaa, vaan hänen tulee aina elää meidänkin muistoissamme. Jumalan muistossa hän elää ikuisesti.

Kuolema ei merkitse sitä, että poisnukkunut olisi lakannut olemasta veljemme ja ystävämme.

Kuolema ei ole mikään ehdoton loppupiste, ei täysin suljettu tie, ei kokonaan yhteyden estävä muuri. Rukous ylittää kuoleman rajan. Rakkaus ei voi pysähtyä kuoleman portille.

Kirkon perinne ei varsinaisesti kuvaile taivasta konkreettiselta sisällöltään. Taivas on kirkon perinteessä Jumalan maailma omine asujineen.

Jumalan taivas ylittää kaiken, mitä kykenemme ajattelemaan.

Taivas on täynnä Jumalan kunnioitusta ja nöyrää kumartamista Hänen valtaistuimensa edessä.

Kuolema ei tietenkään ole iloinen asia, mutta kristillisen perinteen ja realiteettien valossa tulisi voida nähdä, että kuolema on jokaisen osa. Se on aivan yhtä varma kuin syntymä. Tämä tuntuu olevan yllättävän vieras ajatus nykyihmiselle. Siksi meidän pitää palata vanhempaan, aidompaan, rehellisempään ja luonnollisempaan ajatukseen. Taivasta ajatellessamme meidän täytyy tyytyä siihen vähään, mitä pyhät kirjoitukset meille antavat. Raamatun keskeinen ajatus on, että ihmisen kuollessa henki palaa Jumalan tykö, josta se on tullutkin, ja ruumis palaa maahan.

Metropoliitta Johanneksen teoksesta Lähimmäiset. 2002. Ajatus Kirjat

 

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: