Radio-ohjelmasta kirjan kansien väliin?

23/08/2018

Kirjat

(Kuva/foto :Kirjapaja )

Risto Nordell: Riston Valinta. Parasta mahdollista musiikkia vuoden matkalle. 2018. Kirjapaja.

BEETHOVENIN MISSA SOLEMNIS, Kristoforoksen kalakeitto sekä Lyypekin joulumarkkinat ja Stollen. Lisään vielä basso continuon, haukipihvit ja lasillisen valkoviiniä pikku kahvilassa Rooman Trasteveressa. Jokohan voisi kysyä: mikä ei kuulu joukkoon?

Kysyä voi, mutta valinta on vaikea – oikeastaan mahdoton.

Kaikki yllälueteltu nimittäin kuuluu Riston Valintaan, ja lisäksi paljon muuta.

 

RISTON VALINTA ON Ylen Radio 1:n musiikkiohjelma, jota Risto Nordell on tehnyt vuosikaudet ja jolla on kuuntelijoita vain Facebookistakin päätellen todella runsaasti. Mutta nyt Riston Valinta on myös kirja, joka myötäilee radio-ohjelmasta tuttuja elementtejä, mutta ei kuitenkaan ole kirjan kansien väliin aseteltu radio-ohjelma. Kun sanon kirjan myötäilevän radio-ohjelmasta tuttuja elementtejä, tarkoitan ensi sijaisesti tapaa, jolla Nordell tekee nämä ohjelmat liittäen niihin myös ulkomusiikillisia aineksia.

Eräällä tapaa oleellista on sekin, että Nordell mahduttaa mukaan runsaasti ortodoksisuutta silloinkin, kun musiikkina on vankasti luterilaisten tai katolisten säveltäjien musiikkia; tai se, että luontevan radiopuheen joukossa yhtäkkiä ollaankin Västanfjärdin meren sileäksi hiomilla rantakallioilla, maistellaan oman reseptin mukaan laitettua kalakeittoa tai purjehditaan Tingelingillä tyrskyävillä aalloilla. Ja silti koko ajan musiikki on ohjelman pääasia – taidemusiikki ikään katsomatta.

Korostan vielä uudestaan, vähän toisin sanoin, että kirjana Riston Valinta ei ole kopio saman nimisestä radio-ohjelmasta – joskin arvelen, että kirjan idea on saattanut syntyä tekijän mielessä, kun hän on kirjoittanut ohjelmien tekstiosuuksia.

 

KIRJAN ALAOTSIKKO ON Parasta mahdollista musiikkia vuoden matkalle. Koska Nordell pitäytyy kirjassa kirkkomusiikkiin, vuodenkulkua ei aloiteta kalenterivuoden mukaan tammikuusta vaan kirkkovuoden mukaan joulukuusta. Nordell on valinnut, ehkä viisaasti, luterilaisen kirkon kirkkovuoden alun; ortodoksisessa kirkossa kirkkovuosi alkaa syyskuun 1. päivänä – minkä kirjoittaja kyllä tuo esiin; kaiken kaikkiaan tässä suhteessa kattaus on erinomaisen tasapuolinen.

Jokaiselle kirkkovuoden kuukaudelle kirjoittaja on valinnut neljä kirkkomusiikkiteosta, ja ne hän esittelee kirjassa samoin kuin säveltäjätkin – myös tekstien tekijöistä hän kertoo silloin kun tekijät ovat tiedossa. Myös muuta taustoitusta Nordell tuo kiitettävästi esiin, niin että musiikin maallikon on lähes helppoa omaksua kaikki tieto. Ja aivan suurenmoista on se, että Nordell on laatinut myös soittolistan, jonka löytää Spotify-suoratoistopalvelusta. Näin lukija ei jää ainoastaan esiteltyjen teosten sanallisen kuvauksen varaan, vaan voi myös omin korvin kuunnella tuon teoksen. Mainittakoon, että Spotify-palvelu tarjoaa kuukauden ilmaisen kokeilukäytön, ken ei tätä palvelua jatkuvaksi halua itselleen.

 

KIRJOITAN TÄTÄ TUOLLAISENA mainitsemanani musiikin maallikkona, jolla kyllä on tietyt lempisäveltäjänsä ja näiden teoksista suurimmat suosikkinsa, mutta kirkkomusiikkia vain harvat suosikkini ovat. Ylitse muiden omissa suosikeissani on tietysti Venetsian punapäinen pappi, Antonio Vivaldi – sitä en tiedä eikä sitä kerro liioin Riston Valinta, onko hän säveltänyt kirkkomusiikkia. Toinen sija asteikollani jakaantuu Johann Sebastian Bachin ja Ludvig van Beethovenin kesken, ja Beethovenin Missa Solemnis on aina kuulunut suuriin suosikkeihini. Hiukan jo rahiseva vinyyli todistaa, että sitä on paljon kuunneltu – ja vähän holtittomastikin, kun raapaisuja on levyyn syntynyt.

Riston Valinnasta opin, että Missa solemnis, ”Neljälle solistille, kuorolle ja orkesterille sävelletty messu ei ole enää missään mielessä liturgista musiikkia”. Niin tai näin, minua syvästi liikuttaa se, että Beethoven omisti messunsa ”Jumalalle, joka ei ole koskaan hylännyt minua”. Omistuksen voinee ymmärtää todisteena säveltäjän uskosta – mutta yhtä hyvin se heijastaa hänen ahdistustaan niinä vuosina, jolloin kuurous sai hänet vetäytymään lähes erakoksi.

Aivan tuntematon säveltäjä minulle oli Pariisin Notre-Damen Leoninus, jonka teoksen Propter veritatem Nordell sijoittaa yhdeksi heinäkuun sävellykseksi. Myönnän kiinnostukseni heränneen nimenomaan sen vuoksi, että tämän sävellyksen esittelyn yhteydessä Nordell valottaa selkeästi minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeän gregoriaanisen kirkkomusiikin syntyä. Erityisesti valvottuina öinä minulla on usein tapana kuunnella gregoriaanista laulua, koska koen sen rauhoittavan levottoman mielen ja karkottavan unettomuuden joskus aiheuttamaa epätoivoa.

Voisin ottaa esille useampiakin säveltäjiä ja heidän teoksiaan, mutta mieluummin suon lukijalle ilon löytää nämä huikean hienot ja koskettavat teokset itse – niin tutut kuin tuntemattomatkin. Vakuutan, että valikoima on laaja ja monipuolinen, tosin varsin saksalaispainotteinen – ja siihenkin, miksi näin on, lukija saa selvityksen.

Pyhä Cecilia on musiikin ja muusikoiden suojeluspyhä. Kuvassa Antiveduto Grammatican maalaus Pyhä Cecilia ja musisoivat enkelit. (Klassisen taiteen museo, Lissabon, Portugali)  Kuva teoksesta Riston Valinta.

KUN ALKUPUOLELLA KIRJOITIN Nordellin ehkä viisaastikin valinneen kirkkovuoden luterilaisen käytännön mukaan, on minun todettava, ettei tämä valinta sulje vähimmässäkään määrin ortodoksista kirkkoa koskevan esittelyn jäävän millään tavalla varjoon. Nordell tuo esiin niin ortodoksisia tropareita, selittää juhlapyhien syntyä ja merkitystä ja siteeraa pääsiäispalvelusten yhteydessä jopa pyhän isämme Krysostomoksen pääsiäissarnaa, sen kaikkein koskettavinta ja Jumalan rakkauden ääretöntä suuruutta ilmaisevaa osaa.

Nordell ei liioin jätä ortodoksista kirkkomusiikkia teoksessaan minkäänlaiseen vähemmistöasemaan, pikemminkin päinvastoin. Tämän musiikin yhteydessä tulevat esille herkästi ja osin henkilökohtaisestikin ortodoksisen kirkkomusiikin erilaisuus ja kiinteä yhteys jumalanpalveluksiin – siltikin, että sitä esitetään myös konserteissa.

On itsestään selvää, että mukana ovat sellaiset säveltäjät kuin Einojuhani Rautavaara ja hänen Vigiliansa tai virolainen Arvo Pärt (Katumuskanoni), tai useammatkin tunnetut venäläissäveltäjät, mutta todella kunnioitettavaa on, että Nordell on valinnut esiteltäväksi myös nuoren suomalaisen säveltäjän Mikko Sidoroffin ja hänen Panihidansa. Kyseessä ei ole suinkaan 17-vuotiaan nuorukaisen onnistunut sävellys ikään kuin kuriositeettina, vaan Sidoroffin teos osoittaa sellaista lahjakkuutta ja ortodoksisuuden syvää sisäistämistä, että säveltäjä jo nyt puolustaa paikkaansa tässä joukossa. Nordell osoittaa todellisen ammattimaisuutensa musiikin alalla jo tällä valinnalla. Ammattitaitoon kuuluu aina rohkeus ja uuden etsintä.

 

LISÄKSI MINUA ILAHDUTTAA erityisesti se, että Nordell on musiikkiesittelyidensä yhteydessä ottanut esille oman aikamme suorastaan kielteisen suhtautumisen uskontoa ja erityisesti kristinuskoa kohtaan. Samoin hän ottaa esille nimenomaan luterilaista ja katolistakin kirkkoa koskevan valitettavan seikan – kirkkomusiikin suurten teosten siirtämisen konserttikäyttöön, poistamisen kokonaan siltä paikalta, mihin ne on sävelletty: jumalanpalveluskäyttöön. Nordell sanoo rohkeasti, että ”Kyse on suuresta kirkkomusiikin alasajosta kummassakin kirkkokunnassa, vaikka sitä ei kukaan suostu myöntämään.” Aiheellisesti hän ottaa esille uusien kirkkojen valmistuessa kiinnitettävän kyllä huomiota esimerkiksi tilaa kaunistaviin taideteoksiin ja tekstiileihin; oikeutetusti hän esittää kysymyksen, miksi ei myös tilata säveltäjiltä uusia teoksia?

Mutta Hildegard Bingeniläistä käsitellessään hän esittää suorastaan herkullisesti aikamme suhtautumista uskoon, joten en malta olla lainaamatta tätä ”hillittyä purkausta” kokonaisuudessaan:

”Oma aikamme ei usko mitään, ellei asioita voida näyttää toteen. Ei siis ihme, että Hildegard Bingeniläisen näkyjä on selitetty erilaisilla neurologisilla harha-aistimuksilla, migreenikohtauksilla tai mahdollisesti silmähermon surkastumisesta johtuvan skotooman eli pälvisokeuden aiheuttamiksi. Koska emme voi tietää, kärsikö Hildegard migreenistä tai skotoomasta, emme voi sulkea pois jumalallisten näkyjen mahdollisuutta. Tämä yksinkertainen päättely antaa mahdollisuuden kysymyksistä suurimmalle: Onko Jumala olemassa?

”Koska emme voi todistaa, että Jumala on olemassa, emme myöskään voi todistaa, että hän ei ole olemassa. Uskossa Jumalaan on kyse – kuinka ollakaan! – uskomisesta, ei mistään muusta! Rationaalinen nykyihminen kadottaa tämän yksinkertaisen totuuden liian monien teologisten ja filosofisten todisteluketjujen hetteikköön.”

 

JA KYLLÄ, KIRJASSA tosiaan on muutama mainio meren antimista valmistetun ruoan ohje, siinä kuuluu myös meren musiikki sileitä rantakallioita vasten – milloin hiljaisena, milloin hurjana myrskynä. Kirjassa on paljon Risto Nordellin hyvin henkilökohtaisia ajatuksia ja kokemuksia kuten hänen tiensä luterilaisesta tapakristitystä aktiiviseksi ortodoksiksi.

Kirjassa on lisäksi harvinaisen upea kuvitus: joka kuukauden alussa on Marco Peretton valokuva kuukauden teemaan liittyvästä maalauksesta, ja nämä taideteokset esittelee asiantuntevasti Liisa Väisänen.

Kun kirjan ulkoasu lisäksi on tarkkaan harkittu ja aivan upea, kirjaa voi suositella myös näyttäväksi lahjaksi. Mutta silti se poikkeaa täysin tavanomaisista lahjakirjoista, lahjakirjoiksi suunnitelluista. Siitä ei nimittäin selviä kuvat selaamalla, eipä edes kertalukaisulla, vaan se on pitkän päällekin antoisa kirja, jonka pariin on hyvä palata hiljaksiin – vaikkapa juuri kirkkovuoden kulkua seuraten.

Hellevi Matihalti

Korjattu 23.8. klo 14.22: Poistettu viimeinen kappale.

 

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: