Ajatuksia Päivi Räsäsen Abortti-kirjan äärellä

11/11/2018

Kirjat

ON IHMISIÄ, JOTKA herättävät voimakkaita intohimoja lähes pelkällä olemassaolollaan – lääkäri, kansanedustaja ja ex-sisäministeri Päivi Räsänen on yksi tällainen. Lauseen aloittaminen sanoilla ”Päivi Räsänen sanoi…” aiheuttaa välittömästi vastalauseryöpyn – ei mitään väliä, mitä Räsänen on sanonut. Vastaavaa olen kokenut vain mainitessani Jussi Halla-ahon nimen.

Mikä Päivi Räsäsessä ärsyttää tässä suvaitsevaisuutta suuresti suitsuttavassa ajassa? Hänhän vain esittää oman vakaumuksensa mukaisia kannanottoja – aivan samalla tavoin kuin tekevät ne, jotka mieluusti lähettäisivät hänet helvettiin, kuten hiljattain luin netissä eräänkin vastustajan julistavan.

Päivi Räsänen on nainen – ja lisäksi hän on kaunis nainen. Hänellä on akateeminen koulutus, hän elää onnellisessa avioliitossa ja selviytyi epäilevistä ennakko-odotuksista huolimatta sisäministerin tehtävästä hienosti. Hän on syvästi kristitty eikä peittele kuulumistaan herätyskristilliseen Kansanlähetykseen, mutta hän ei esiinny ilman meikkiä eikä vedä hiuksiaan tiukalle nutturalle – päinvastoin: hän antaa kiharainsa liehua ja esiintyy Linnan juhlissa yhtenä illan tyylikkäimmin pukeutuneista naisista.

Rohkenen heittää villin arvauksen kahdella jossittelulla: jos Päivi Räsänen olisi lääketieteen asemesta opiskellut teologiaa ja jos hän olisi näkemyksissään liberaali, hänen osakkeensa eivät olisi aivan alhaalla ev.lut.kirkon piispapörssissä.

Mutta kun hän ei ole liberaali. Hän on fundis. Ja fundiksiahan nyt on aivan mahdotonta sietää. Siis suvaita.

 

KUN NYT YKSITYISET, yhteisöt ja eri järjestöt sekä puolueet, Vihreät ensimmäisten joukossa, ovat julistaneet, että ministerillä ei saa olla vakaumusta, ja jos onkin, hän ei saa sitä ilmaista, ja kun ulkoministeri Soini näin kumminkin vakaumuksellisena katolisena kristittynä teki ja siitä seurasi oikein epäluottamuslauseäänestys, Päivi Räsänen tarttui aiheeseen, jota oli pitkään muutenkin pohtinut, ja kirjoitti pamfletin nimeltä Abortti Kustannus Oy Uusi Tien sarjaan Mistä on kysymys?

Ennen kuin kirja oli ilmestynyt, pyöritys alkoi.

Ja nyt – nyt seuraa pari kiintoisaa esimerkkiä, kuinka Räsäsen kirjaan jo ennakolta suhtaudutaan.

Ilta-Sanomien haastattelussa Päivi Räsänen sanoo:

”– Raiskatun lapsi on yhtä arvokas kuin kuka tahansa muukin lapsi. Ajattelen, että jos tyttärelleni tapahtuisi sellaista, suosittelisin vahvasti, että hän synnyttäisi lapsen ja antaisi adoptoitavaksi, jos ei itse pystyisi hoitamaan lasta.”

Mutta kuinka Ilta-Sanomat otsikoi jutun? Ilta-Sanomat otsikoi:

”Päivi Räsänen ei sallisi aborttia tyttärelleen, vaikka raskaus olisi alkanut raiskauksesta -”

Ja MTV-uutiset nettisivullaan siteeraa Ilta-Sanomien otsikkoa sanatarkasti.

Ylilauta-sivulla blogisti muuttaa jo konditionaalin indikatiiviksi. Hän kirjoittaa:

”Päivi Räsänen suosittelee tytärtään synnyttämään raiskaajan lapsen” – ja ainakin minä saan lauseesta vääjäämättä sen käsityksen, että Päivi Räsäsen tytär on raiskattu ja raskaana…

Joten on todella mielenkiintoista odottaa, mitä Räsäsen kirjasta sanotaan, kun se on luettu. Tosin, koska kirjoittaja on Päivi Räsänen, arvostelun voi varmaan kirjoittaa kirjaa lukemattakin.

Kansanedustaja Päivi Räsänen.
(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

EN OLE PÄIVI RÄSÄSEN kanssa kaikista asioista samaa mieltä, mutta esimerkiksi aborttikysymys on sellainen, josta ortodoksikristittynä en voi olla eri mieltä hänen kanssaan. Siksi minua suuresti kiinnosti tämä kirja ja luin sen huolellisesti kynän kanssa. Kynämerkinnöistäni koskettavimpia kirjaan näihin ajatuksiin.

Voin olla samaa mieltä Räsäsen kanssa lähes kaikesta, mitä hän pamfletinomaisessa kirjasessaan abortista esittää, mutta jotkut seikat jättävät kysymysmerkkejä mieleeni. Yksi tällainen on nimenomaan raiskaus – ja heitän taas muuttaman jossittelun: jos olisin nuori, minut olisi raiskattu ja olisin tullut raskaaksi, en ole niinkään varma, jaksaisinko yhdeksän kuukautta kantaa itsessäni elävää muistutusta tuosta muutenkin traumaattisesta kokemuksesta. Tosin niiden lukujen valossa, joita Räsänen esittää, vain hyvin pieni prosentti aborteista koskee raiskauksen kohteeksi joutuneille naisille tehtyjä raskaudenkeskeytyksiä – ”Nykyisin yli 95 % kaikista aborteista tehdään vuonna 1970 voimaan tulleen lain avaamilla uusilla perusteilla”, kirjoittaa Räsänen – toisin sanoen sosiaalisin perustein.

Räsänen esittää kirjassaan hyvin järkyttäviä seikkoja: hän kuvaa tarkkaan sikiön kehitystä – ja abortoituja sikiöitä. Hän ottaa esille myös vaietun asian, kivun, jota sikiö tuntee:

”Abortti-ikäinen lapsi ei ole tunnoton kudoskappale, vaan yksilö, joka reagoi kosketukseen ja kipuärsykkeisiin.” – – – ”Nykyisellään eläinsuojelulaki antaa paremman suojan lopetettavalle eläimelle kuin aborttilaki syntymättömälle lapselle. Eläimelle ei saa teurastettaessa tuottaa kipua, mutta abortin kivuliaisuudesta ei laissa ole mainintaa eikä siitä juuri uskalleta edes keskustella.”

 

OLEELLINEN KYSYMYS ON tietysti se, milloin ihmisyksilön elämä alkaa. Räsänen vastaa:

”Biologisesti ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksestä. Hedelmöityksen jälkeen yksilön kehityksessä ei ole mitään ratkaisevaa käännekohtaa, jossa alkion tai sikiön voitaisiin katsoa saavuttaneen ihmisyyden.”

Abortin puolustajien mielestä sikiö ei kuitenkaan ole ihmispersoona. ”Ihmispersoonan kriteereiksi on asetettu tietoisuus itsestä, oman tulevaisuuden ja menneisyyden tajuaminen ja kommunikointikyky.” Mutta tämän määritelmän mukaan ei terve vastasyntynyt lapsi eroa sikiöstä. Osuvasti Räsänen huomauttaa lisäksi, että ”Näitä kriteereitä eivät täytä – – – myöskään syvästi kehitysvammaiset tai dementoituneet aikuiset.”

Ja yhtä oleellinen kysymys kuin kysymys ihmisyksilön elämän alkamisajankohdasta on kysymys siitä, onko vammaisella oikeutta elämään. Minusta kysymys sinänsä on jo järkyttävä ja tuo, ikävä kyllä, mieleeni vain ajatuksen entisestä natsi-Saksasta. Vain terveet, kauniit ja rohkeat ansaitsevat elää – ja syntyä?

Räsänen käsittelee varsin laajasti äitiysneuvoloiden seulontajärjestelmää ja tuo esiin epämiellyttävän asian: ”Sikiöseulonnoissa ihmisen elämän hintaa on laskettu rahassa.” Vammaisena syntyvä ihminen on rasitus yhteiskunnalle. Räsänen esittää tilastotiedon vuodelta 2014. Sen ”mukaan sikiöperusteiset keskeytykset muodostivat 69 prosenttia 21-trisomian [Downin oireyhtymä] kokonaisesiintyvyydestä.”

Ja Räsänen kysyy:

”Onko Downin syndrooma sellainen onnettomuus, että yhteiskunnan taholta täytyy tarjota mahdollisuutta tällaisen elämän lopettamiseen?”

 

RÄSÄNEN KÄSITTELEE KIRJASSA myös sairaalahenkilökunnan tilannetta. Läntisen Euroopan maista vain Suomi ja Ruotsi eivät suo lääkäreille, sairaanhoitajille tai kätilöille, terveydenhuollon henkilöstölle, mahdollisuutta vakaumuksensa takia kieltäytyä raskaudenkeskeytyksistä. Ei, vaikka ”Euroopan neuvoston päätöslauselmassa 1763 (2010) todetaan, että hoitohenkilökunnalla on oltava oikeus ilman mitään sanktioita tai syrjintää kieltäytyä tekemästä tai avustamasta abortin tai eutanasian suorittamisessa.” Ei, vaikka Maailman lääkäriliitto on samaa mieltä.

Naisella on oikeus omaan ruumiiseensa – mutta hoitohenkilökunnalla ei ole oikeutta vakaumukseensa?

Niin, tämä vakaumus.

Päivi Räsäsen vakaumus perustuu siis kristilliseen elämänkatsomukseen, ja pahaa pelkään, että hänen tekstinsä ei erityisesti uppoa niihin, jotka vapaata aborttia kannattavat. Olisikohan ehkä syytä ainakin avoimin mielin lukea tämä kirjanen; se ei kiireisenkään uranaisen aikaan suurta aukkoa aiheuta – hiukan rohkeutta se toki kysyy, avoimuus, ennakkoluulot – niin, suvaitsemattomuus. Voisivat ihan hyvin kirjasen lukea myös ne kansanedustajat, joiden mielestä Suomen ulkopolitiikkaan on kirjattu vapaan abortin apologia. Toivoisin, että he kuvittelisivat mielessään, niinsanoakseni katselisivat sielunsa silmin, niitä abortoituja sikiöitä, joista on tehty silkkaa jätettä. Joiden pikku käsi saattaisi pudota vahingossa omalle kädelle. Jotka todellakaan eivät eläessäänkään olleet osa naisen ruumista, sillä ”Ainoa merkittävä ero syntymättömän ja vastasyntyneen lapsen välillä on, että syntymätön elää kohdussa.” Kohtu – se on osa naisen ruumista, mutta sen asukas on erillinen elävä olento.

Myös kristillisten käsitysten ja raamatullisten tapahtumien esiin ottaminen on erinomainen ja perusteltu asia, hyvin kaunista on esimerkiksi kuvaus Elisabetin ja Marian kohtaamisesta – mutta kuinka monia sellaiset perustelut kiinnostavat tässä ajassa, josta Räsänen itsekin toteaa:

”Elämme historian vaihetta, jossa kristillisen kulttuurin vaikutus yhteiskuntaan on jälleen ohenemassa.”

Ehkä suurin ongelma on juuri siinä?

Hellevi Matihalti

 

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: