Helsinkiläistynyt arkkipiispa Leo nosti esiin synkkiä näkymiä eriarvoistuneesta Suomesta

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo saapuu kirkolliskokouksen avajaisistuntoon.
(Kuva/Photo: Aristarkos Sirviö)

Kirkolliskokouksen avauspuhe toi esiin uudenlaisen arkkipiispan. Puheesta kävi ilmi että arkkipiispa Leo ja hänen esikuntansa ovat sukeltaneet syvälle pääkaupungin ongelmiin. Puheen pääpaino oli arkkipiispan huolessa eriarvoisuuden juurtumisessa syvälle suomalaisen yhteiskunnan rakenteisiin.

”Vuoden 2018 aikana valmistui eri tahojen teettämiä katsauksia maamme eriarvoistumisen tematiikasta, jota myös valtamedia on pitänyt säännöllisesti esillä. Eriarvoisuus kattaa maamme koko ikäjakauman ja sosiaaliset ryhmät kehdosta hautaan. Tämä on tärkeä todeta ja tiedostaa, etenkin kun olemme kokoontuneet tänne pohtimaan kirkkomme tehtävää”.

Puheen yksityiskohdat ja kuvaukset eriarvoisuuden ilmenemisestä Helsingissä saivat kuulijan vakuuttuneeksi, että Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa ei uudessa kotikaupungissaan ole nähtävyyksiä katsellut, vaan tarkalla silmällä tutkinut kaupunginosia.

”Helsingin sisältä löytyy kokonainen kaupunginosa, noin 6000 asukkaan Jakomäki, kerrostalolähiö Koillis-Helsingissä, jossa korkeakoulutettujen osuus on yhtä pieni kuin Suomen heikoimmin koulutetussa kunnassa tilastojen valossa. Työttömyysastekin on korkeampi kuin muualla”.

Helsinkiläisenä minun mieleeni nousi vahvoja ja aitoja mielikuvia, kun arkkipiispa puheessaan lähes runollisin sanakääntein maalaili kuvaa sinänsä raadollisesta aiheesta:

”Nuori, joka matkustaa Helsingissä kaupunginosasta toiseen, voi matkustaa sosiaalisen ympäristön näkökulmasta vähintään yhtä pitkälle kuin ajamalla satoja kilometrejä Suomen halki. Tuskin muualla Suomessa näkee samanlaista ihmisen tuskaakaan, kuin pienellä kaupunkiajelulla pääkaupunkiseudulla. Esimerkiksi stadin nuoren pyörämatkalle Hermannista Sörnäisten kautta Helsingin rautatieasemalle mahtuu vankila, päihdepoliklinikoita, huumeiden vieroitushoito-osastoja ja turvakoteja niitä tarvitseville. Näissä paikoissa kuollaan viikoittain. Siellä katsotaan kuolemaa silmästä silmään jo varhaisaikuisuuden kynnyksellä”.

(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

Arkkipiispa Leo ei kuitenkaan tyydy vain toteamaan vaan vyöryttää kirkolle vastuuta, ja kirkon päättäjiltä hän vaatii tekoja.

”Sörnäisten ja Sevettijärven suuressa välimaastossa toimivat kaikki seurakuntamme. Niiden taloudellisiin ja toiminnallisiin edellytyksiin te kaikki olette tutustuneet sen työn kautta, jossa olette olleet mukana seurakunta-, hiippakunta- ja kirkolliskokoustasolla.  Tähän liittyen meidän on yhteisesti myös kirkkona löydettävä ja käytettävä ne pitkäntähtäimen suunnittelun työkalut, joilla yhteiskunnallisen kehityksen vaikutuksia ja muutoksia punnitaan suhteessa kirkkomme elämään, kirkkomme perinteeseen”.

Oikein arkkipiispa muistuttaa, että pelkkänä ihmisten kirkkona emme kykene muuttumaan emmekä ympäröivää hätää poistamaan. Tähän tarvitaan Jumalaa, jumalallista voimaa:

”Me olemme myös Jumalan pelto, me olemme Jumalan kansa. Hän tekee työtään meissä ja meidän kauttamme. Ihmiset kyllä tunnistavat, kun näin ei tapahdu. Vaikka me antaisimme kuinka monta ateriaa hyvänsä, ihmiset huomaavat, jos emme anna sitä heille rakkaudesta. Ja kun se annetaan heille ilman rakkautta, niin mittamme ei kelpaa Jumalalle, sillä vuorisaarnan sanoin: ”Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan” (Matt. 7:2–3). Auttamistyön on lähdettävä sydämestä. Tuota työtä myös me olemme täällä mahdollistamassa”.

Puheessaan arkkipiispa esitti vetoomuksen, että pienenä ja yhä monikulttuurisempana kirkkona kykenisimme nopeisiin muutoksiin ja osaisimme vähemmistökirkkona kantaa vastuuta omista vähemmistöistämme ja alkuperäiskansoistamme.

”Yksi kirkon tärkeimmistä vastuualueista on läsnä oleminen ja rinnalla kulkeminen. Kirkon on tuotava hyvää sanomaa, toivon pilkahdusta harmaiden lähiöidenkin keskelle, ei elää harmaata arkea! Yhtä hyvin evankeliumin sanomaa on tuotava myös syrjäseuduille. Kuinka usein kuulemme esimerkiksi nuorten saamelaisporomiesten korkeista itsemurhaluvuista? Emme juurikaan, sillä tällaisen pienen marginaaliryhmän tragedia ei helposti uutiskynnystä ylitä. Viime vuonna julkaistun saamelaisten itsemurhien ehkäisysuunnitelman mukaan saamelaisilla esiintyy lisääntyneessä määrin itsemurhia maiden valtaväestöön verrattuna. Muiden pohjoismaiden tapaan luvut ovat hälyttäviä myös Suomessa”.

(kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

Puhe pidettiin Valamon luostarissa Heinävedellä. Tarkkakorvainen kuulija ei voinut olla huomaamatta Leon lausetta.

Suomessa istuukin tiukasti mielikuva, että koulutuksellinen hyväosaisuus on vauraiden kaupunkiseutujen ilmiö, ja vastaavasti matala koulutustaso ja köyhyys kuuluvat syrjäisille maaseutualueille, esimerkiksi tänne Pohjois-Karjalaan”.

Heinävedellä on käyty parinvuoden mittainen kädenvääntö, joka liittyy Suomessa meneillään olevaan maakunta- ja SOTE –uudistukseen. Heinävesi on nyt liitetty maakuntahallinnon sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden murroksessa Joensuuhun, pois Savon ja Kuopion vaikutusvallasta.

Aritarkos Sirviö

Heinävesi

 

Arkkipiispa Leon avajaispuhe on luettavissa kokonaan kirkon ort.fi –sivustolla.

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: