Rapatessa roiskuu

27/11/2018

kirkolliskokous, Kolumni

(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

NIINPÄHÄN SIINÄ VAIN kävi kuin aavistelin – kahdella ehdokkaalla piispanvaaliin ei mennä.

Haastatteluun kutsuttiin ennakkoon tiedettyjen piispa Arsenin ja arkkimandriitta Sergein lisäksi myös arkkimandriitta Andreas Larikka, jonka nimi siis oli suljettujen ovien takana käydyssä täysistunnossa tullut esille kolmanneksi ehdokkaaksi.

Nyt on kirkolliskokousedustajilla aikaa nukkua kaksi yötä tai pohtia yhdessä ja erikseen, kenelle ehdokkaalle äänensä antaisi – kunhan ehdokkaat vielä virallisesti julkistetaan.

Arkkimandriitan arvolla on kaikki kolme palkittu ja kirkon hyväksi jokainen on omalla sarallaan päivätyötä tehnyt. Vähän on rapatessa roiskunut itse kunkin kohdalla, joten ensimmäisen kiven voi käteensä ottaa se, joka itsensä täydelliseksi kokee.

Yhtäläisyyttä on siinäkin, että kaikki ovat munkiksi vihittyjä: Arseni ja Sergei ovat Uuden Valamon luostarista Heinävedeltä, Andreas kreikkalaisesta Dusikon Pyhän Vissarionin luostarista, jossa hän tosin ei paljon ole ennättänyt asustaa, sillä sen ajan, minkä on Kreikassa viettänyt, on enimmäkseen ollut Halkin Pyhän Kolminaisuuden luostarissa, ja viime ajat hän on palvellut Lintulan luostarissa yhdessä arkkimandriitta Hermanin kanssa.

 

ISÄ ANDREAS OLI siis tällä kertaa yllätysnimi, jota kokemuksen perusteella odotin – en isä Andreasta vaan kolmatta piispaehdokasta.

Kuinka tässä näin pääsi käymään, kun keväisessä kyselyssä kirkon sivuilla hänen nimensä mainittiin niiden joukossa, jotka eivät ole käytettävissä Kuopion ja Karjalan hiippakunnan metropoliittaa valittaessa?

En sen enempää häntä kuin muitakaan kandidaatteja ole haastatellut, kunhan pyysin cv:t jokaiselta, että Simeon ja Hanna voisi oikeaan aikaan julkistaa asianomaisten tähänastiset tekemiset ja osaamiset. Mutta niin vain lienee, että kun on kirkon työhön ryhtynyt, ei oikein ole lupaa kieltäytyä tarjotusta työstä – tai mahdollisuudesta siihen.

Silti jaksan edelleen toistaa kaipuutani avoimuuteen. Jopa piispanvaalin yhteydessä.

 

KUN NYT KATSOO työhaastatteluun saakka selviytyneitä, ei oikein voi kysyä: Ken on heistä kaunehin? No, kysyä sitäkin tietysti voi, mutta se ei ole ihan oleellinen kysymys tässä yhteydessä.

Olisiko kysyttävä: Ken on heistä taitavin?

Jos ihan vilpittömästi ehdokkaiden kykyjä metropoliitan tehtävien hoitamiseen punnitaan, ainoa, jolla on asiasta näyttöä, on tietysti piispa Arseni: hänhän on hoitanut metropoliitan tehtäviä niin Oulun hiippakunnassa kuin, parhaillaan, Kuopion ja Karjalan hiippakunnassa. Isä Sergein ja isä Andreaksen kohdalla on katsottava cv:stä tähänastisia työtehtäviä, tarkasteltava, miten ne on tullut hoidetuksi ja mietittävä, minkä verran ne osoittavat kykyjä hiippakuntapiispan työhön.

Ja kertovathan itse kunkin esittelyt varsin paljon muustakin osaamisesta ja muista taidoista, jotka ovat relevantteja myös piispan tehtävien hoitamisessa.

Mutta tietenkään en rupea neuvomaan valitsijoita; siellähän nuo istuvat, puolidemokraattisesti valittuina, minuakin edustamassa. Toivon vain, että niin tässäkin asiassa kuin muissa kirkolliskokouksen päätöksissä päättäjät rehellisesti voisivat jälkeenpäin sanoa: Pyhä Henki ja me olemme päättäneet…

 

TOSIN KAIKKI ON mahdollista. Sen olen oppinut, kun useamman vuoden ajan olen tiiviisti seurannut kirkolliskokoustyöskentelyä – en toki paikan päällä, mutta hyvin informoituna useammaltakin taholta.

Enpä siis ihmettelisi, vaikka – todennäköisesti huomenna – julkistettava ehdokaslista olisi jopa toisenlainen kuin luettelo haastatteluun kutsutuista…

Huomenna silti olen enemmän keskittynyt muuhun kuin piispan vaaliin. Huomenna minulla on jälleen ”tuomiopäivä” – huomenna kuulen lääkäriltäni, kuinka syöpäni voi. Niin vain on, että tällä hetkellä se koskettaa minua sittenkin enemmän.

Hellevi Matihalti

, ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: