Sivallus: Kenen kanssa juhlaa vietetään?

12/01/2019

sivallus

(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

VIIME AIKOINA ON keskusteleminen pääsiäisen ajankohdasta selvästi lisääntynyt ortodoksien keskuudessa. Tulee miettineeksi, mikä siihen mahtaa olla syynä? Onko jotain erityistä tapahtunut kirkkopoliittisesti, niin että ajattelu ajankohdasta voisi olla jopa muutoksessa?

Tuollaisiin asioihin on törmännyt erilaisilla areenoilla ja ne ovat saaneet vahvistusta sosiaalisenkin median sivuilla kuten vaikkapa Facebookissa. Moni ihminen on yllättäen haikaillut ihan julkisesti yhteisen ortodoksisen pääsiäisen perään.

Palataanpa ajassa hieman taaksepäin.

Vielä muutama vuosi sitten useimmat suomalaiset ortodoksit olivat vakaasti sitä mieltä, että nykyinen pääsiäisen viettämisajankohta on ihan sopiva meille länsimaalaistuneille, urbanisoituneille suomalaisille. Joku jopa ihmetteli ääneen, miksei ortodoksisessa kirkossakin voitaisi uskoa tiedemiehiä, jotka ovat todistaneet lännen tavan viettää pääsiäistä olevan tieteellisessä mielessä ja tarkkuudessa parempi.

YKSI TÄRKEIMMISTÄ ARGUMENTEISTA pääsiäisen viettämiseen samaan aikaan luterilaisten kanssa oli työelämä, saadut kirkolliset vapaapäivät sekä niiden rytmittäminen ja viettäminen perheissä, jossa oli molempien uskontojen jäseniä.

Tuohon aikaan suomalainen ortodoksinen kirkko eli suosion aallonharjalla, eikä ollut mitenkään ”kirkko- tai muuten poliittisesti korrektia” ryhtyä ryppyilemään valtiovaltaa, ammatti- ja työnantajajärjestöjä ja niiden määräämää pääsiäisen ajankohtaa vastaan. Halusimme kaiketi olla niin kovasti kunnon suomalaisia, hyviä kansalaisia. Olimme taipuneet tietynlaisen yhtenäistämiskulttuurin alle, johon kaikilta osin kuului, ettemme poikkea liiaksi yhtenäisestä kulttuurista. Voimme toki olla hieman poikkeavia, kultturelleja ja pikantteja erikoisuuksia, mutta vain tietyissä rajoissa.

Ei mennyt montakaan vuotta, kun suomalainen yhtenäiskulttuuri alkoi rakoilla. Maahan tuli muualta maailmasta eri tavoin uskovia ihmisiä, ja maamme alkoi monikulttuuristua. Luterilainen kirkko koki tuon muutoksen monella tavalla ja monissa asioissa. Se alkoi jopa hieman rakoillakin liitoksissaan, ja syntyi erilaisia kirkon sisäisiä kuppikuntia vaikkapa suhteessa naispappeuteen tai sukupuolten välisiin avioliittoihin.

ORTODOKSISELLA KIRKOLLA MENI tässä suhteessa paremmin, koska sitä oli kauan pidetty konservatiivisempana mutta silti suvaitsevaisempana ja, kumma kyllä, myös monikulttuurisena. Nämä ominaisuudet ortodoksinen kirkko sai varmaankin pitkälti siksi, että suurin osa enemmistöstä ei ollenkaan tuntenut, eikä tunne vieläkään, koko ortodoksista kirkkoa ja sen tapoja. Ne harvat asiat, joista tietoa median välityksellä saatiin, liittyivät lähinnä ikoneihin ja siihen kauneuteen, minkä ortodoksisessa palveluksessakin saattoi havaita. Muut median esiintuomat ”tiedot” aiheuttivat yleensä ihmetystä ja joskus jopa paheksuntaa. Usein ne liittyivät esimerkiksi kanoneihin, pappien avioeroihin ja muihin vastaaviin asioihin.

Kuitenkin kirkon sisässäkin kuohui ja tapahtui, ja maailma tunki mukaan sinnekin. Sekularisoituminen eli maallistuminen alkoi vallata tilaa myös ortodoksisessa kirkossa, papeista alkoi tulla entistä enemmän virkamiesmäisiä, ja he halusivat myös näyttää suomalaisilta papeilta. Se monen muun muutoksen ohessa oli varmaan yksi käännekohta myös pääsiäisen ajankohtaa koskevan ajattelutavan muutoksessa.

ENÄÄ EI OLLUT suurta tarvetta näyttää yhtenäiseltä luterilaisten rinnalla, koska maailmalle ei muutenkaan ollut niin suurta väliä, miten kirkko kulki tietänsä, kunhan ei ryhtynyt suuremmin ryppyilemään enemmistön sanelemien muutoksien edessä. Ortodoksiseen kirkkoonkin mahtui samaan aikaan jokunen skandaalinpoikanen, kun piispa talutti naispuolisen toisuskoisen piispan ortodoksisen kirkon pyhimpään, alttariin, paikkaan, jonne normaalisti ei ollut asiaa edes ortodoksisilla naisilla, ellei heillä ollut jotain erityistä tehtävää ja piispan erillistä lupaa mennä sinne.

Muitakin tapahtumia seurasi tuon eriskummallisen episodin jälkeen, ja keskustelu alkoi selvästi valua ortodoksiselta kannalta katsottuna epätavalliseen suuntaan – muutoksien tekemiseen kirkossa ja kirkon käytänteissä. Mutta muutoksen tietä kuljettaessa avautui myös mahdollisuus ajatella, ettei meidän tosiaankaan ole pakko viettää pääsiäistä samaan aikaan kuin muut suomalaiset. Olisi todella hyvä viettää sitä samaan aikaan kuin muut ortodoksit.

VIRON VENÄJÄSTÄ RIIPPUMATON kirkko teki niin. Se muutti kalenterinsa ns. sekakalenteriksi. Tässä sekakalenterissa muita juhlia vietetään länsimaiseen tapaan samaan aikaan muun yhteiskunnan kanssa, mutta pääsiäinen ja siitä riippuvat juhlat saavan paikkansa samaan aikaan muun ortodoksisen maailman kanssa. Suomen ortodoksinen kirkko jäi yksin viettämään pääsiäistä varsin epäortodoksiseen tapaansa, ja paineet sen kun lisääntyivät.

Keskustelu jatkuu, ja sille on nyt selvästi tilaus.

Enää ei ole väliä maallistuneelle yhteiskunnalle ja kirkosta erkaantuneille kansalaisille, milloin kirkot pääsiäistä viettävät ja minkä takia. Kunhan vain saadaan niitä palkallisia vapaapäiviä, vaikka ei kirkkoon kuuluttaisikaan.

Saavutettuja etuja kun ei voi kukaan Suomessa ottaa pois. Ei kirkkokaan.

 

Vastarannankiiski

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: