Vietämme pääsiäistä joka viikko

14/01/2019

Haastattelu

Kaksi Viron ystävää – isä Heikki Huttunen ja Aleksi Härkönen, joka toimi useita vuosia Suomen suurlähettiläänä Virossa. Kuva isä Heikin lähtiäisjuhlasta ja uuden pääsihteerin Mari-Anna Pöntisen tulojuhlasta lokakuussa 2015.
(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

Isä Heikki Huttunen on yhtä aikaa hyvin kiireinen ja hyvin rauhallinen. Ennen tapaamistamme hän on sanonut, että hänellä on aikataulu, ja minä olen ymmärtänyt aikataulun tarkoituksen: tiedän, ettei aikaa ole kovin paljon.

Siitä huolimatta hän istuu aivan rauhassa keittiönpöydän ääressä – niin rauhassa, että minäkin rauhoitun, ja juomme teetä. Hunajan kanssa – olen unohtanut sitruunat.

Tiedän jo kysyessäni hänen mielipiteensä siitä, pitäisikö pääsiäisen vieton ajankohtaa muuttaa Suomen ortodoksisessa kirkossa. Niinpä asetankin kysymykseni toisin – pyydän häntä kertomaan, miksi ajankohtaa ei pitäisi muuttaa.

Isä Heikki sanoo, että kysymykseni on nurinkurinen. Hän lieventää ja sanoo, että se on ehkä nurinkurinen.

”Heijastaako se alemmuudentunnetta, jota saatamme suomalaisina ortodokseina tuntea isompia ja vanhempia paikalliskirkkoja kohtaan? Onko se sijaistoiminto sen asemesta, että miettisimme kirkkomme elämän oikeita haasteita?” hän heittää vastaukseksi kysymyksiä. Ja lisää kysymyksiä:

”Arvelemmeko olevamme viisaampia ja laajakatseisempia kuin Sortavalan isät ja äidit, jotka aikoinaan tekivät monta perustavaa ratkaisua kirkkomme rakennusvaiheessa toistasataa vuotta sitten? He uskoivat, että ortodoksisella uskolla ja elämällä on annettavaa muotoutuvassa suomalaisessa yhteiskunnassa. Heidän linjanvetonsa olivat ennakkoluulottomia ja luovia, ja niiden tavoitteena oli tuoda esille kirkon sanomaa, ei huoli sen muotojen muuttumattomuudesta. Niitä olivat esimerkiksi suomen kieli, kansanvallan osuus päätöksenteossa, kristinoppikoulu ja muu kasvatustyö, ja sama ajanlasku kuin siinä maailmassa, jossa eletään. Ne liittyivät Venäjän kirkon uudistusliikkeeseen, joka johti vuosien 1917-1918 kirkolliskokoukseen, mutta jonka hedelmät hiipuivat pian kirkon vainoissa. Niissä otettiin myös rohkeasti mallia joistakin luterilaisen kirkon toimintatavoista. Näitä päätöksiä saamme kiittää siitä, että kirkkomme on yleensä olemassa monista vastuksista huolimatta – 1900-luvun alun luterilaisesta painostuksesta ja käännytyksestä, Karjalan menettämisen katastrofista ja hajaantumisesta pieneksi vähemmistöksi eri puolille jäljelle jäänyttä isänmaata sekä kasvavasta maallistumisesta.”

Totta, aivan totta joka sana. Huomaan vain nyökytteleväni. Ja isä Heikki jatkaa:

”Näissä asioissa ei meillä ole mitään ujosteltavaa. Päinvastoin, monet kirkkoamme tuntevat isompien kirkkojen ortodoksit ihailevatkin suomalaisen ortodoksisuuden kotoutumista pohjoismaiseen ympäristöönsä. Uusi ajanlasku on yksi syy siihen, että pientä kirkkoamme saatetaan jopa pitää mallina kaikille ortodokseille.”

Sekakalenteri ei ole pysyvä ratkaisu

Mutta koko maailmassa kaikki muut ortodoksit.., ajattelen ja sanon ääneenkin. Isä Heikki vastaa:

”Ortodoksinen ykseys on pääargumentti, kun perustellaan tarvetta siirtyä juliaaniseen kalenteriin pääsiäisen suhteen. Sen merkitys on kasvanut nähdäkseni kahdesta syystä. Internet ja sosiaalinen media tuovat tietoisuuteemme ajanlaskujen eron, samoin kuin ortodoksisten maahanmuuttajien tulo Suomeen. Asun itse kahdessa maassa ja olen ollut vastuussa kreikan- ja englanninkielisistä jumalanpalveluksista Helsingissä. Tämän kokemukseni perusteella ajanlaskukysymystä saatetaan liioitella, se on kuitenkin vain yksi niistä länsimaisista piirteistä kirkossamme, jota jotkut ihmettelevät ja toiset ihailevat.”

”Tästä keskustelusta unohtuu helposti kaksi muuta perusasiaa. Ensimmäinen on, että Suomen ortodoksinen kirkko noudattaa kirjaimellisesti Nikean ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen päätöstä pääsiäisen ajankohdasta: se on ensimmäinen sunnuntai kevätpäivän tasauksen jälkeisen täysikuun jälkeen. Sen voi jokainen itse tarkistaa, jos katsoo keväällä taivaalle. Juliaanisen ajanlaskun virhe perustuu siihen, että kevätpäivän tasausta ei tarkisteta taivaalta, vaan kalenterista, joka on jäänyt 13 päivää jälkeen. Toinen perusasia on, että Suomen ortodoksit viettävät pääsiäistä yhdessä oman maansa muiden kristittyjen kanssa, mikä oli Nikean säädöksen tarkoitus koko maailmassa, lännen ja idän kesken. Näin tekevät myös esimerkiksi Kreikassa katolilaiset ja protestantit, jotka noudattavat sikäläisen ortodoksisen enemmistön ajanlaskua.”

”Kysymys pääsiäisen ajankohdasta on ekumeenisella asialistalla. Kukaan asiaan perehtynyt ei pidä pysyvänä ratkaisuna sekakalenteria, jota suurin osa ortodokseista noudattaa – kuukaudet gregoriaanisen mukaan ja pääsiäiskierto juliaanisen. Se oli väliaikaisratkaisu, kun 1930-luvulla ajanlasku-uudistus ei onnistunut yleisesti. Säännöllisin väliajoin tehdään ehdotuksia kaikkien kristittyjen yhteisen pääsiäisen ajankohdan määrittelemiseksi, viimeksi kaksi vuotta sitten Euroopan tasolla. Syyrialais-ortodoksisen kirkon Euroopan-hiippakunnat ovat esittäneet siirtymistä uuden luvun pääsiäiseen. Monet yhtyvät patriarkka Athenagoraan ehdotukseen 1960-luvulta, että kaikki kristityt viettäisivät pääsiäistä aina huhtikuun toisen sunnuntaina. Keskustelu on olemassa, vaikka tuloksia ei ole vielä nähty. Siinä valossa ei vaikuttaisi perustellulta, jos pian sata vuotta uuden luvun mukaan elänyt Suomen ortodoksinen kirkko vaihtaisi 1930-luvun väliaikaisratkaisuun. Yhteinen pääsiäisen ajankohta on joka tapauksessa oikea tavoite.”

(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

Pääsiäinen on kokonaisuus

Olen hyvin vaikuttunut ja aivan erityisesti minua ilahduttaa ajatus kaikkien kristittyjen yhteisestä pääsiäisestä. Mutta on eräs asia, joka minua on alkanut häiritä yhä enemmän, tämä ortodoksisuuden esille ottaminen mediassa aina pääsiäisen tienoissa kuin jonakin eksoottisena elämyksenä. Kysyn isä Heikiltä, onko se hänen mielestään hyvä vai huono asia.

Hän vastaa:

”Eräs aikamme ortodoksinen ajattelija on todennut, että mieluusti huudahdamme ´Kristus nousi kuolleista!´ niille, jotka sen jo tietävät. Ei kai pääsiäisilo ole tarkoitettu vain sisäpiirille? Kirkon koko elämää johtava periaate on – pitäisi olla – lähetyskäsky. Muun Suomen kanssa vietettävä pääsiäinen on osoittautunut oivalliseksi tavaksi todistaa ortodoksisesta uskosta sille ominaisella tavalla – liturgisesti, kutsuvasti, laulamalla ja syleilemällä. Virsi 90 luterilaisessa virsikirjassa on vahva todistus siitä kaikkein parhaasta, mitä ortodokseina voimme toisessa kirkossa vahvistaa. Tunnen monia ihmisiä, joita suuri viikko ja pääsiäisyö – oman paikkakunnan kirkossa tai televisiossa – on johdattanut ortodoksisen kirkon jäseneksi.”

Tiedän virren 90.

Muistan erään pääsiäiskauden jo vuosikymmeniä sitten. Olin tätini luona, ja samaan aikaan hänen luokseen tuli vierailulle myös seurakunnan pappi, ja tämä luterilainen Juhani-pappi ehdotti, että laulaisimme yhdessä virren, joka on meille kaikille tuttu – virsikirjan virren 90: Kristus nousi kuolleista.

”Kirkkomme lähetyksen ja valistustyön kohteena ovat erityisesti sen omat etääntyneet jäsenet. Ortodoksisen pääsiäisen näkyvyys palvelee myös sitä, että he löytävät tiensä kirkkoon paaston, suuren viikon ja pääsiäisen aikana, ja esimerkiksi osallistuvat kautumuksen sakramenttiin. Olisi tärkeää vahvistaa tietoisuutta siitä, että pääsiäinen on kokonaisuus, johon kuuluvat paaston matka ja Lasaruksen lauantaista alkava kulku Vapahtajan jalanjäljissä. Liikaa ei voi korostaa sitä, kuinka niissä suurissa päivissä on kaikki se, mitä kirkko vuoden ympäri opettaa. Erillinen pääsiäinen omana ajankohtanaan, jota ei monikaan muistaisi, jättäisi myös koko kevään paastonmatkan pimentoon.”

Suuren viikon puolityhjät kirkot

Jatkan kysymyslistaani eteenpäin. Suomessa käytetään pääsiäisen kohdalla yhtenä argumenttina gregoriaanisessa ajanlaskussa pysymistä sitä, että suuri, ehkä suurin osa ortodoksisista perheistä on seka-avioliittoja. Kysyn siis, miten mahtaisi käydä, jos emme viettäisikään pääsiäistä samaan aikaan kuin muu Suomi.

Jos näin kävisi, minä kysyn, arveletko, että ortodoksinen pääsiäinen ”häviäisi” tällaisissa perheissä?

Isä Heikki huomauttaa, ettei Suomen ortodoksinen kirkko noudata gregoriaanista kalenteria…

”…vaan meletiaanista, eli korjattua juliaanista. Se perustui 1900-luvun alun parhaiden astronomien laskelmiin, ja esiteltiin Venäjän kirkolliskokouksessa 1917. Se oli suunniteltu koko ortodoksista maailmaa varten, mutta toteutui vain Suomessa, Virossa, Slovakiassa ja joissakin yksittäisissä hiippakunnissa, kuten Moskovan Patriarkaatin Alankomaiden hiippakunnassa edelleen.”

Ja sitten hän vastaa kysymykseeni:

”Asun jo toista kertaa elämässäni maassa, jossa ortodoksit viettävät pääsiäistä omia aikojaan, erikseen läntisen kristinuskon kalenterista. Näen, kuinka kirkot ovat puolityhjiä melkein koko suuren viikon ajan. Vasta suuren perjantain iltana ja pääsiäisyönä huomaa, että ortodokseja on enemmän kuin pienten seurakuntien ydinjoukko. Vaikka emme voi kehua Suomen ortodoksien ahkeruutta kirkossakävijöinä, tämä on kuitenkin aivan toista kuin mitä näen Espoossa, Helsingissä ja Ilomantsissa.”

”Eriaikainen pääsiäinen veisi meiltä myös ihanan kirkkaan viikon. Toisena pääsiäispäivänä ei olisi lastenjuhlia ja iloista kellonkilkatusta. Kirkkaalla viikolla tuskin saataisiin satoja koululaisia täyttämään kirkot. Kristinoppileirille tulevat nuoret eivät osaisi laulaa pääsiäistroparia, niin kuin nyt tekevät, vaikka usein eivät ole käyneet kirkossa kuin opettajan kanssa pääsiäisviikolla.”

Huomaan, että vastaus on hyvin selkeä.

Mutta en minä tähän lopeta. Minä haluan tietää, miten isä Heikki suhtautuu siihen, että vietetään pääsiäistä kaksi kertaa – ensin juhlitaan koto-Suomessa ja sitten matkustetaan viettämään ylösnousemusjuhlaa toiseen kertaan sellaiseen maahan, missä noudatetaan juliaanista kalenteria.

(Kuva/photo: CEC )

Kyllä, isä Heikki hymyilee hiukan ja selittää minulle, että me vietämme pääsiäistä joka viikko.

”Kirkkovuosi julistaa pelastushistoriaa vuorokauden, viikon ja vuoden kierrossa. Elämme sitä joka hetki, taas ja taaskin. Sen ytimessä on risti ja ylösnousemus joka viikko ja joka päivä. Keskiviikon ja perjantain paasto muistuttaa suuren viikon tapahtumista ja sunnuntai on aina ylösnousemusjuhla. Ylösnousemuksen (Pyhän haudan) kirkossa Jerusalemissa on yöpalvelus joka pyhä. Suuren paaston ja suuren viikon matka kohti pääsiäistä on kirkkovuoden olennaisin osa, ydin. Sehän leimaa koko kevätkautta, tänä vuonna helmikuusta kesäkuuhun, eikä sitä voi viettää monta kertaa peräkkäin. Pääsiäiskauden kaikkiin sunnuntaihin liittyy hienoja tapoja eri paikallisissa perinteissä, jotka jatkavat pääsiäisyön iloista tunnelmaa, kuten vaikka ukrainalaisessa perinteessä ristisaatto kirkon ympäri pääsiäisveisuja laulaen. Tältä kannalta pääsiäisaikana voi mainiosti viettää ylösnousemuksen yöpalvelusta toisenkin kerran. Itselleni on tärkeää viettää pääsiäistä perheen ja ystävien kanssa kotimaassa ja uudestaan toisen seurakuntani kanssa Belgiassa, milloin eri ajanlaskujen pääsiäiskierto on eri aikaan. Tässä viittaan siis pääsiäisyöpalvelukseen – suureen viikkoon ei varmaankaan voi paneutua kahteen kertaan.”

Pelastus tapahtuu tässä ja nyt

Lopuksi otan esiin Simeonin ja Hannan julkaisemaan metropoliitta Stefanuksen haastatteluun.

– Miten kommentoit hänen esittämiään näkökohtia – erityisesti sitä, mitä hän sanoo patriarkan suhtautumisesta kalenterikysymykseen?

”En osaa kommentoida metropoliitta Stefanuksen haastattelua muutoin kuin sillä, mitä edellä olen kertonut”, isä Heikki sanoo. ”Pääsiäisen suhteen jälkineuvostoliittolainen Viro on ihan erilainen kuin Suomi. Stefanus on myös sanonut, että vain kaksi ortodoksista kirkkoa on oikeasti länsimaisia, Viron ja Suomen; kalenteri varmasti kuuluu länsimaisuuteemme. Patriarkkamme rakastaa ja kunnioittaa Suomen ortodoksista kirkkoa ja sen erityislaatua. Hän tuntee sen, kuinka vaikutamme omaan maahamme paljon kokoamme isommalla tavalla ja kuinka meillä samasta syystä on kansainvälistä merkitystä.”

”Uskomme ytimessä on Jumalan lihaksituleminen. Hän ei jäänyt kaukaiseksi, abstraktiksi käsitteeksi, ei kutsu meitä pakoon tästä todellisuudesta, sulkemaan silmiämme siltä tai painamaan päätämme uskonnolliseen perinnepensaaseen. Päinvastoin, Hän itse tuli meidän keskellemme, tähän paikkaan ja aikaan. Hän tuli lihaksi ja vereksi. Hän kutsuu meitä syömään ja juomaan lihansa ja verensä, tulemaan mukaan siihen elämään, jonka Hänen ylösnousemuksensa kirkastaa tässä maailmassa. Pelastus tapahtuu tässä ja nyt, tässä maailmassa ja tätä maailmaa varten, ei irrallan siitä eikä eri ulottuvuudessa tai eri ajanlaskussa.”

 

Hellevi Matihalti

 

Rovasti Heikki Huttunen on toiminut vuodesta 2016 Euroopan kirkkojen konferenssin (EKK) pääsihteerinä toimipaikkanaan Bryssel. Hän on EKK:n ensimmäinen ortodoksinen ja pohjoismainen pääsihteeri.

Ennen tätä tehtävää hän toimi Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) pääsihteerinä vuodet 2006-2015, ja hänen valittiin toimeen  Helsingin ortodoksisen seurakunnan papin toimesta.

,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: