Ne seitsemät seurakunnat

21/01/2019

Kolumni

Ilmestyskirjan seitsemän kirkkoa.
(Kuva/photo: Sonia Halliday Photo Library)

Niin siinä näyttää käyneen, että seurakuntauudistus kirkossamme etenee vimmattua vauhtia. Tähän saakka on tehty pienempiä yhdistelyitä, jotkut niistäkin tiettävästi vastoin yhdisteltävien tahtoa – mutta koskapa kukaan omaan itseensä niin tarkkaan näkee kuin viisaat ulkopuoliset, joilla on käsissään kaikki valta.

Nyt ollaan kumminkin viemässä rankalla kädellä eteenpäin vakavasti sitä käsittämätöntä uudistusta, että kolmen hiippakunnan arkkipiispakunnassa olisi vain seitsemän seurakuntaa: Helsingin hiippakuntaan kuuluisi kolme seurakuntaa, Kuopion ja Karjalan hiippakuntaan kaksi seurakuntaa samoin kuin Oulun hiippakuntaan.

Koska kirkon sivulla radikaalia uudistusta esiteltäessä, taustoitettaessa ja ainoaksi oikeaksi malliksi todisteltaessa todetaan, että ”Seurakuntauudistus on koko kirkkoa ja jokaista kirkon jäsentä koskeva prosessi”, huomaan saaneeni ihan ylimmältä taholta luvan tarkastella tätä prosessia omasta, kirkon jäsenen ominaisuudesta käsin.

Lisäksi ”lausuntopyyntö julkaistaan nyt kirkon sivuilla liitteineen, jotta kaikki asiasta kiinnostuneet voivat perehtyä päätöksenteon tueksi koottuun materiaaliin.” Asiasta kiinnostuneena olen perehtynyt lausuntopyyntöön, mutta ei se minua ole vakuuttanut siitä, että oltaisiin tekemässä ainoalaatuisen hienoa uudistusta. Uudistusta nyt kumminkin, ja jotkuthan aina suorastaan hurmioituvat kuullessaan sanan ”uudistus” – niinhän tekivät jo ikkunat Eurooppaan avanneet tulenkantajat viime vuosituhannella.

 

Mitä sisältää siis esitys, joka vanhojen merkkien mahdollisesti yhä pitäessä paikkansa viedään päätökseen ensi kirkolliskokouksessa.

On muuten mielenkiintoista, että asiasta päättävät kevään aikana valittavat kirkolliskokousedustajat, joihin saattaa tulla uusiakin jäseniä. Tosin jäsenet valikoituvat tässä horisontissa, mistä kirkon tilaa tarkkailen, hyvin usein samanmielisistä, niin että johtohahmon perusteella tietää, mistä tuuli puhaltaa ja minne suuntaan se puhaltaa.

Mutta kirkon tiedotusta lainatakseni:

”Kirkolliskokous, kirkollishallitus ja piispainkokous ovat marraskuussa 2018 tehneet päätöksen seurakuntauudistuksen käynnistämisestä siten, että Suomen ortodoksisen kirkon seurakuntien määräksi ehdotetaan seitsemän.”

Nämä seitsemän seurakuntaa sijoittuisivat hiippakuntakartalle kuten tuolla ylempänä jo kirjoitin. Mutta sitten ylläri ylläri:

”Muutoksen yhteydessä perustettaisiin riittävä määrä kappeliseurakuntia.” Vaikka uudistusta perustellaan myös kustannussyillä, en viitsi ruveta pohtimaan kappeliseurakuntien hintaa kokonaisuudistuksen sisällä.

Koska muutos astuisi voimaan jo 1.1.2020, niin kylläpä päättäjillä tai idean isillä (mahdollisesti äitejäkin on) kiirutta pitää.

Kerrasta poikki ja se on siinä.

 

Mitenkähän, kun asiaa mielessäni pyörittelin, sain ajatuksiini taas Ilmestyskirjan.

Ja huomatkaapa kiintoisa asia:

Ilmestyskirjan alkuosassa Ylösnoussut kirjoittaa kirjeitä seitsemälle seurakunnalle, joita ovat Laodikean, Filadelfian, Sardeksen, Tyatiran, Pergamonin, Smyrnan ja Efesoksen seurakunnat. Hiippakunnista ei puhuta mitään – tokihan niitä tuolloin oli, kun varhaisseurakunnista on kyse.

Kirjeet on osoitettu seurakuntien ”enkeleille”, jolla erään tulkinnan mukaan tarkoitettaneen seurakuntien paimenia. Viestit eivät kuitenkaan ole henkilökohtaisia vain näille paimenille, vaan ne koskettavat koko seurakuntaa.

Noista seurakuntakirjeistä minulle on läheisin aina ollut se kirje, jonka Laodikean vauras seurakunta sai, koska se on niin monimerkityksinen ja se puuttuu aikamme yhteen tärkeään puoleen, välinpitämättömyyteen. Ja näin piti Laodikean seurakunnan enkelille kirjoitettaman:

”Näin sanoo Aamen, uskollinen ja luotettava todistaja, Jumalan luomakunnan alku: ’Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani. ’Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet. Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi! Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän. ’Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen. ’Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.’” (Ilm. 3:14–22)

 

Kun nyt – mitä todennäköisimmin – saamme mekin Suomen ortodoksisessa kirkossa seitsemän seurakuntaa ja lähestymme edes sillä tavoin alkukirkkoa, minusta on mielenkiintoista ajatella, mihin seurakuntaan itse kukin näistä uusista vertautuu.

Mikä seurakunta lienee se suurin ja kaunein, suorastaan haalea ja poisoksennettava?

Itse asiassa: kun nyt jo ollaan näin vankalla tiellä uudistuksen toteuttamisessa, voisi miettiä, kuinka tässä suhteessa on.

Voisipa sitä jokainen kirkon jäsen miettiä, koska ”seurakuntauudistus on koko kirkkoa ja jokaista kirkon jäsentä koskeva prosessi.”

 

Hellevi Matihalti

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: