Nimessä on voimaa

23/01/2019

Artikkeli

Kuvitelkaamme tilannetta, jossa emme muistaisi omaa nimeämme eikä kukaan ympärillämme sitä tietäisi. Varmasti tuntuisi siltä, että ei ole kukaan eikä kuulu mihinkään. Nimi antaa meille identiteetin ja liittää meidät ympäröivään yhteisöön. Nimellä on merkitystä – myös kristillisessä mielessä. Siksipä piispa Kallistos Ware on kirjoittanut kirjan ”Nimen voima”.

Vanhoissa suomalaisissa elokuvissa poliisi huutaa pakenevalle konnalle: ”Lain nimessä! Pysähtykää!”.  En tiedä, onko noin oikeasti koskaan sanottu, mutta juhlavalta se kuulostaa. ”Lain nimessä” merkitsee sekä lain antamia valtuuksia että velvollisuuksia. Nykyään muuten huudetaan ”Liikumatta! Poliisi!”.

Antiminssi on liina, jossa keskellä on ikonikuva. Liinan alalaitaan on aina kirjoitettu milloin, missä ja mille kirkolle sekä kenen piispan toimesta antiminssiliina on pyhitetty. Tämän alla piispan omakätinen allekirjoitus. Antiminssi voidaan ymmärtää piispan antamaksi ”valtakirjaksi” liturgian toimittamiseen.
(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

Herran nimessä

 Pappi aloittaa jumalanpalveluksessa opetuspuheensa sanoilla ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. Joka kerta niin sanoessamme asetamme itsellemme ankaran velvoitteen. Mehän sanomme opettavamme kolmiyhteisen Jumalan nimissä, siis Hänen sanoillaan. Saa saarnassakin käyttää rikasta, nautittavaa ja elävää kieltä – huumoriakin, mutta kirkon opetuksessa pysyen.

Liturgiassa pappi rukoilee, että hänen piispansa saisi ”rauhassa kauan elää Sinun totuutesi sanaa oikein opettavana”. Sana ”piispa” tulee kreikankielisestä sanasta ”episkopos”, eräänlainen päältä katsoja, valvoja.

Erään lähteen mukaan sana tarkoittaa alun perin luottopalvelijaa, joka valvoo muita palvelijoita ja jolle isäntä on antanut sinettinsä, siis nimensä ja allekirjoituksensa. Kun tuo palvelija lyö sinetin, se on sama kuin isäntä itse olisi sen lyönyt. Luottopalvelija siis toimii isäntänsä nimissä ja nimellä, joten piispankin tulee opettaa aivan kuin Kristus itse opettaisi sekä valvoa muiden palvelijoiden, siis pappien, opetusta.

(Kuva/photo: kangasniemi.fi)

Rahan nimessä – nimi rahassa

 Nimi on tärkeää myös taloudessa, siitä kertoo jo Matteuksen evankeliumi. Kun Jeesukselta kysyttiin, onko oikein maksaa keisarille veroa, Jeesus kehotti näyttämään rahan. Rahassa oli keisarin kuva ja nimi. Keisarin nimellä siis vahvistettiin, että rahan vastikkeeksi sai rahaan merkityn arvon edestä tavaroita ja palveluja. Rahat olivat silloin arvokasta metallia, jolla oli jotain arvoa ilman keisarin nimeäkin.

Myöhemmin käyttöön tulivat setelit. Niiden arvo perustuu täysin luottamukseen, joka vahvistetaan allekirjoituksella. Lapsena lukemaan opittuani kysyin, kuka kumma on Reino Rossi, jonka nimi oli jossain setelissä. No, hän oli silloin Suomen Pankin johtokunnan jäsen. Kirjoittaessani pyysin vaimoltani nähtäväksi setelirahan, kun omassa lompakossani ei sellaista sattunut olemaan. Allekirjoitus löytyi siitäkin. Tulkitsin sen kuuluvan Federica Mogherinille. Täytynee ajatella, että kaiketi italialaisenkin allekirjoitus on jonkinlainen rahan arvon tae?

 

Velan nimessä – nimi velassa

Rahaa se velkakin on.

Talouden hulluina vuosina pankit antoivat lainaa sen kummemmin tarkistamatta velallisen maksukykyä. Lainoihin tarvittiin takaajat. Silloin pankissa saatettiin sanoa, että takaus on muodollisuus.

Tuo muodollisuus on kuitenkin viralliselta nimeltään ”omavelkainen takaus”. Se merkitsee, että takaaja periaatteessa on samassa asemassa velallisen kanssa. Tätä ei silloin takaajille tarkkaan muistettu tai haluttu kertoa.

Mutta yhdellä allekirjoituksella voi ihminen saattaa itsensä elinikäisiin vaikeuksiin. Nimellä on siis voimaa näinkin päin.

 

Ei nimi miestä pahenna…

 Ihmisellä on tarve olla sosiaalisesti hyväksytty ja arvostettu, luoda itselleen hyvä imago. Mainonnassa korostuu tuotteen ominaisuuksien ohella vahvasti sen omistajastaan luoma mielikuva. Käyttäessään tiettyä tuotetta on parempi ihminen, tai ainakin antaa sellaisen mielikuvan.

Nimikin on osa tätä imagoa, eräänlainen ihmisen markkinointilogo. Kyllä komealta kalskahtava nimi luo enemmän uskottavuutta kuin jokin itäsuomalainen -nen-päätteinen. Vai onko joku huijari käyttänyt valenimeä Tahvo Mähönen?

Myös etu- ja sukunimen yhdistelmällä on merkitystä. Kankkusen perheessä lienee syytä välttää antamasta pojalle nimeä Aimo tai Yrjö, Vaaran perheessä tytölle nimeä Miina.

 

Suku on paras – tai pahin

Etunimi yksilöi ihmisen, mutta sukunimi liittää hänet perheeseen ja sukuun. Suomessa sukunimi on oikeastaan aika uusi asia, se tuli pakolliseksi vuonna 1920.

Umpisavolaisilla saattaa olla ruotsinkielinen nimi. Näyttelijä-koomikko Ilari Johansson on kotoisn Kuopiosta. Petri ja Pettersson Brass oli kuopiolainen bändi. Ilomantsista kotoisin ollut vaimoni isoäiti oli tyttönimeltään Räfsten, paikkakuntalaisille Räysteeni. Yksi selitys on ruotuväkilaitos, jossa ihmisille suurin piirtein arpomalla annettiin nimiä. Vänrikki Stoolin tarinoista tunnemme Dufvan ja sotamiehen viidestoista Stålt.

Toinen syy supisuomalaisen vierasperäiselle nimelle oli yliopisto. Aikanaan oli tapana antaa yliopistoon hyväksytylle ylioppilasnimi. Niinpä ilomantsilaisesta Heikki Kukkosesta tuli Henrik Renqvist. Nykyisin suku käyttää nimeä Reenpää. Alopaeukset lienevät alkuaan Kettusia.

Monella suomenkielisellä paikkakunnalla kirkkoherra ja nimismies saattoivat olla ruotsinkielisiä, olivat ainakin käyneet ruotsinkielistä yliopistoa. Tämäkin saattaa olla syynä ruotsinkielisiin nimiin, myös etunimiin.

Kiannon romaanihenkilön Topi Romppasen Riikka-puoliso oli papinkirjoissa Fredrika Eufrosyne – vanhemmatko keksineet? Lyyli-tätini olikin oikeasti Lydia Vahlborg. Se nosti kummasti silmissäni vaatimattoman ja aika näkymättömän tädin arvoa.

Nimellä on vaikutettu myös ihmisen elämään. Inkeriläinen, sodan aikana Suomeen tullut Pelagea oli mennyt naimisiin suomalasimiehen kanssa ja sai näin suomalaisen sukunimen. Nimismies muutti nimen Paulaksi ja muutenkin häivytti hänen syntyperäänsä, jottei häntä palautettaisi Neuvostoliittoon. Tämä älykäs ja hienon ihminen tahtoi, että hänet haudataan nimellä Pelagea. Noudatin hänen tahtoaan.

Läntisessä Suomessa ihmisen sukunimenä käytettiin kotipaikan nimeä. On Ala-Heikkilää ja Ylä-Jussilaa. Nimi vaihtui asuinpaikan vaihtuessa, kunnes vakinaiset sukunimet otettiin käyttöön. Sitä ennen ihminen tunnettiin jonkun poikana tai tyttärenä. Onhan ruotsinkielisissä nimissä tuo liite tavallaan edelleenkin, kuten Johansson tai Pettersson. Myös idässä sukunimissä periytyivät edellisten sukupolvien etunimet.

Isäni entinen sukunimi oli Filipoff, joka juontaa alkunsa Impilahden Sumerian kylään muuttaneesta Filip Ivanovista. Karjalassa sukunimiä annettiin ehkä enemmän ominaisuuksien mukaan. Siitä johtunee runsas eläinten nimien käyttö sukuniminä. On Harakkaa, Varista, Kuhaa, Norppaa ja Karhua, olipa kotikylässäni sairaanhoitaja Käki.

Nykyinen sukunimeni taas juontuu paikasta. Isäni syntymäkodin kohdalla on ohi virtaavassa Sumerianjoessa suvantopaikka. Varsin neutraalista nimestäkin on saatu hyväntahtoisen irvailun aihetta. Tultuani valituksi kirkkoherraksi jotkut arvelivat, että seurakunnassa alkaa suvantovaihe. Seurakunnan uuden logon jokea kuvaavassa kohdassa jotkut näkivät suvantopaikan. Onkohan nimi velvoittanut pysymään tiukoissa paikoissa tyynenä?

1930-luvulla sukunimiä suomennettiin monestakin syystä. Venäläisperäistä nimeä ei haluttu käyttää ja fennomaanit halusivat muuten vain suomalaisen nimen. Olipa jossain ehdotettu, että Suomen olympiajoukkueeseen hyväksyttäisiin vain niitä, joilla on suomenkielinen nimi. Nimi liitettiin siis vahvasti myös kansallistuntoon.

 

…ellei mies nimeä

 Nimi voi olla ihmiselle yhtä kuin maine. Nimi voi olla hyvä tai huono. Nimekkyys merkitsee hyvää mainetta. Kun taitelija pyrkii saamaan nimeä, hän hakee tunnettuutta ja sitä kautta parempia markkinoita teoksilleen. Taidemaalari Reidar Särestöneimeltä tauluja ostaneet valittivat, että maalauksesta rapisee maali pois. Taitelija oli kysynyt, näkyykö nimi alareunassa. Jos se näkyi, taitelija sanoi: ”Älä sitten valita.” Nimi takasi teoksen arvon, korvasi teoksen rapistuvan esteettisen annin.

Maineensa menettänyt saattaa puhua nimen pilaantumisesta, jopa palamisesta. Syynä voi olla vaikkapa maksuhäiriömerkintä, joka voi vaikeuttaa ihmisen arkea hyvinkin paljon. Syynä voi olla myös rikostuomio, joka leimaa ihmisen ja monesti myös hänen sukunsa. Usein ankaran tuomion saanut muuttaakin nimensä, jostain syystä tosin usein harvinaiseksi ja huomiota herättäväksi. Jos joku on menettänyt maineensa omasta mielestään aiheettomasti, hänen sanotaan haluavan ”puhdistaa nimensä” ikään kuin nimi olisi jotenkin saastunut. Jos yksi Matti Virtanen töppäilee, se pilaa vain hänen maineensa, ei muiden Matti Virtasten.

Pyhien seitsemänkymmenen apostolien joukosta löytyy monen ortodoksikristityn taivaallinen esirukoilija.
(Kuva/photo: OCA )

Pyhän nimeen

 Lehtien visailuissa silloin tällöin kysytään, miksi kymmenes marraskuuta on Martin nimipäivä. Vastaus on, että se on Martti Lutherin syntymäpäivä. Totta, mutta vain osittain. Tuo päivämäärä oli Martinin päivä jo ennen Lutherin syntymää. Katolisen tavan mukaan Luderin perheeseen syntyneelle pojalle annettiin sen pyhän nimi, jonka muistopäivää syntymän päivänä vietettiin, tässä tapauksessa pyhän Martinus Toursilaisen. Hän taas lienee saanut nimensä pyhältä Martinus Tarrakinalaiselta.

Kristillisessä mielessä nimellä on syvä hengellinen merkitys. Nimi liittää meidät paitsi ympäröivään yhteisöön myös tuonpuoleiseen, siis pyhien joukkoon, koska perinteessämme nimi annetaan kirkon pyhänä kunnioittaman ihmisen nimen mukaan. Tästä pyhästä ihminen saa itselleen taivaallisen suojelijan ja esirukoilijan, matkatoverin elämäntaipaleelleen. Tuon pyhän muistopäivä on hänen nimeään kantavan nimipäivä.

Valamon igumeni Simforian kertoi, että Laatokan Valamossa luostariveli oli nimipäivänään vapaa työnteosta, syntymäpäivää ei sillä tavalla noteerattu. Omaan syntymäämme meillä ei ole osuutta, kunnia siitä kuuluu vanhemmillemme. Nimipäiväkään ei oikeasti ole oma juhlamme, sen sankari on se meille nimensä antanut uskonsankari.

Ortodoksisessa kirkossa korostetaan, että nimi pitää antaa pyhän ihmisen nimen mukaan. Eihän asia kuitenkaan alkuaan ole ollut näin, koska pyhien nimiluettelo on vuosisatojen aikana laajentunut. Jos näin tiukasti menetellään, ei pyhien kalenteriin tule uusia nimiä, vaikka uusia pyhiä tulisikin. Tuskin esimerkiksi apostoli Filippos oli saanut nimeään keltään pyhältä, ainakaan Aleksanteri Suuren isältä? Ehkäpä meillä joskus kanonisoidaan joku Väinö, Kullervo, Aino tai Mielikki?

Vaikuttavat pyhien nimet myös sukunimiimme. Nimi Vehviläinen juontaa alkunsa Teofiloksesta, Riikonen Gregorioksesta ja Tahvanainen Stefanoksesta – ja Filipoff Filippoksesta.

 

Kuinkas puhutellaan?

Slaavilaisessa traditiossa käytetään vielä oman etunimen perässä isän nimeä.

Mietin, miten puhuttelisin Vladimiria, joka vietti kesiään isäni lapsuuskodissa. Vladimir tuntui liian tuttavalliselta, venäläiset eivät sinuttele kuin läheisiä. Herra Korsunov tuntui liian muodolliselta, vaikka Vladimirille serkkuni olikin ”herr komissaar”. Toveriksi en puhutellut, vaikka vietettiin Neuvostoliiton aikaa, sen viimeistä kesää.

Vladimir Nikolajevits oli kai ihan kohtelias puhuttelu.

Uuden nimilain myötä on Suomessakin mahdollista antaa nimeksi Jesus Maria.
(Kuva/photo: pinterest.com)

Lain nimessä nimilaista

 Oikeastaan tätä kirjoitusta pyydettiin minulta uuden nimilain vuoksi, mutta siitä minulla on vähän sanottavaa. Se ei ole herättänyt sellaista keskustelua kuin vuonna 1986 voimaan tullut sukunimilaki.

Uudessa laissa etunimien enimmäismäärä nousee kolmesta neljään. Etunimeksi voi valita myös sellaisen nimen, joka ei vastaa perinteistä kotimaista nimikäytäntöä, mutta joka on kuitenkin vakiintuneesti Suomessa käytössä. Nimi voi olla vaikkapa tyypillisesti Suomessa toisella sukupuolella käytössä oleva nimi, jota on jo nyt jonkin verran myös toisella sukupuolella. Se tulee nyt suoraan uuden lain mukaan sallituksi.

Syinä lain muuttamiseen lienevät lisääntynyt maahanmuutto ja lisääntyneet vaatimukset sukupuolineutrauliudesta. Aiemmin avioliittoon vihittävä pari saattoi ilmoittaa tulevan sukunimensä juuri ennen vihkimistä. Uuden lain myötä sukunimi pitää ilmoittaa avioliiton esteiden tutkimisen yhteydessä.

Nimellä on merkitystä – ehkä enemmän kuin arjessa ajattelemme.

 

isä Iivo Suvanto

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: