Siirtyminen yhteiseen ortodoksiseen pääsiäiseen ?

12/03/2019

Artikkeli

Pääsiäinen Jerusalemissa Arkkipiispa Leo patriarkan vieraana .
(kuva/photo: Timo Lintunen)

Liityin 1990-luvulla ortodoksiseen kirkkoon. Olin silloin uuden kalenterin kannattaja. Se tuntui luonnolliselta ja loogiselta, ja kiistoja vanhan ajanlaskun pääsiäiseen siirtymisestä lähinnä hämmästelin. Pääsiäisen ajankohdasta puhuminen ei tuntunut tärkeältä.

Sisäänajovaiheeni ortodoksisuuteen on ollut pitkä. Rippi-isäni kehotti minua ensin selvittämään, tarvitsenko kirkkoa. Se selviäisi elämällä kirkkovuosi jumalanpalveluksien kautta, ja lukemalla ortodoksista kirjallisuutta.

Irrottautuakseni työn ja arjen oravanpyörästä lähdin pyhiinvaelluksille pari kertaa vuodessa, jotta saisin vahvuutta elää uskoani todeksi ja juurruttaa Pyhien kautta rukoukset arkeeni. Koska olen syntynyt ”lasten pääsiäisenä”, syntymäpäivämatkani osuivat usein pääsiäisaikaan. Tunsin kaikkialla, kirkoissa ja luostareissa suurta yhteenkuuluvuutta ja ylpeyttä pienestä ortodoksisesta kirkostamme – se tuntui kokoaan vaikuttavammalta ortodoksisen uskon majakalta suomalaisessa yhteiskunnassa.

Petcherskin lavra.Piispa jakaa pääsiäismunia.
(Kuva/photo: Timo Lintunen)

Kuitenkin tähän yhteyteen liittyi särö. Monet tiesivät, että Suomessa vietetään pääsiäistä eri aikaan. Historiallisten syiden selittäminen tuntui hankalalta, sillä jatkokysymys kuitenkin kuului: ”Miksi te edelleen vietätte pääsiäistä eri aikaan?”

 

Ylösnousemusjuhla Jerusalemissa

 

Mitä enemmän olen saanut ortodoksiystäviä maailmalta, sitä vaikeammalta tuntuu Suomen ortodoksisen kirkon eriseuraisuus pääsiäiskysymyksessä. Kun 250 miljoonaa ortodoksia viettää yhdessä pääsiäistä, Suomen 60.000 ortodoksia ei voi juhlia yhdessä heidän kanssaan. Se on surullista.

Via Dolorosan ristisaatto päättyy pyhälle pihalle.
(Kuva/photo: Timo Lintunen )

Omassa elämässäni ortodoksinen identiteetti ja ortodoksinen ajattelu ovat tulleet yhä vahvemmiksi. Minua määrittää enemmän yhteinen usko kuin kieli tai kansallisuus. Tämä on kulminoitunut Jerusalemissa, jossa olen viettänyt viimeksi kaksi ortodoksista pääsiäistä Pyhän haudan kirkon ylösnousemusjuhlassa. Ei ollut kansallisuuksia, ei valtiorajoja eikä kieliä, jotka olisivat erottaneet. Olimme kaikki yhteisen uskon todistajia ja riemuitsimme Vapahtajamme ylösnousemisesta. Tuo ylitsevuotava rakkauden ilmapiiri sädehti ihmisten silmistä ja yhdisti meidät kaikki juuri tuolla hetkellä.  Se on vahvin yhteisöllinen kokemus, jonka olen saanut elää todeksi.

Tiedän, että sydämessäni vietän aina pääsiäistä juuri tuolloin, kun koko ortodoksinen maailma siitä riemuitsee. Tiedän myös, että moni suomalainen maahanmuuttaja kokee tämän asian vielä minua voimakkaammin.

 

Pyhän haudan kirkon ihme

 

Ihmettelen, kuinka huonosti suomalaiset ortodoksit tuntevat Pyhän tulen ihmeet Pyhän haudan kirkossa pääsiäisenä, suuren viikon lauantaina. Ja monet niistäkään, joka tuntevat sen, eivät usko siihen. Jokainen ortodoksi kuitenkin uskoo kirkkomme liturgiassa tapahtuvaan suurimpaan ihmeeseen, mysteerioon, kun eukaristiassa leipä ja viini muuttuvat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi ulkomuotoaan muuttamatta. Kuinka paljon helpommaksi Herra on tehnyt meille uskomisen tähän toiseksi suurimpaan ihmeeseen, joka tapahtuu joka vuosi pääsiäisenä Pyhän haudan kirkossa.

Golgatan ristin paikka.
(Kuva/photo: Timo Lintunen)

Tuon ihmeen paljastaminen huijaukseksi olisi muslimeille voitto. Kuitenkaan sen aitoutta ei ole pystytty kiistämään 2000 vuoden aikana. Monet väkevimmät todistukset Pyhän tulen ihmeestä ovat turkkilaisvallan ajalta. Patriarkalta estettiin pääsy Pyhän haudan kirkkoon, jolloin Pyhä tuli tunkeutui ulos oven vierestä kirkon kiviseinästä halkaisten kivisen pylvään. Nykyään myös moskeijoihin viedään tuli Pyhän haudan kirkosta. Myös alueella nykyisin valtaa pitävät juutalaiset hyötyisivät, jos kristittyjen ihme paljastuisi huijaukseksi.

Kuitenkaan tätä ei ole voitu kyseenalaistaa. Nykyään juutalaiset viranomaiset hoitavat vartioinnin ja tarkastukset. Pyhän tulen palveluksessa tyhjyydestä syntyvä ihmeellinen, viileä liekki, joka ei polta kuumuudellaan, on jokaisen kristityn nähtävissä ja koettavissa.

Silti moni asiaa kokematon on valmis vähättelemään sen merkitystä tai jopa tuomitsemaan sen huuhaaksi.

Patriarkka pesee papiston jalat Pyhllä pihalla.
(Kuva/photo: Timo Lintunen)

Osa arvokeskustelua

 

Vanhan ajanlaskun kannattajia syytetään usein konservatiiveiksi. Halu yhteisen ortodoksisen pääsiäisen viettämiseen ei kuitenkaan mielestäni kerro mitään ihmisen asenteista tai arvomaailmasta. Yhdenkään seurakuntalaisen ajattelu tai arvomaailma ei siitä muutu, jos pääsiäinen olisi eri aikaan kuin valtaväestöllämme. Toivon, että nämä asiat pidetään mahdollisimman yksinkertaisina. Ihmiset voisivat avoimesti pohtia, mitä etua siitä heille olisi, jos ortodoksinen pääsiäinen olisi eri aikaan kuin luterilainen. Sitä paitsi joinakin vuosina pääsiäinen on jo nyt saman aikainen läntisen kirkon kanssa.

Hautauspalvelus Jerusalemissa.
(Kuva/photo: Timo Lintunen)

Haluaisin ihmisten miettivän, mitä merkitsee, jos siirrymme viettämään yhteistä ortodoksista pääsiäistä. Noin joka kolmas pääsiäinen on läntisen kirkon kanssa yhteinen. Se jatkuisi edelleen. Valitettavasti ei puhuta itse asiasta, yhteisestä ortodoksisesta pääsiäisestä, vaan valitaan ryhmä, jonka kristillis-eettiseen ajatteluun halutaan samastua ja valitaan pääsiäisen viettoaika tämän ryhmän mukaan, jolloin ryhmittymien väliin on syntynyt jakolinja. Kun yhteisen ortodoksisen pääsiäisen viettäminen on osa tällaista arvokeskustelua, jää huomiotta mahdollisuus, että ”sekaperheet ja –suvut” voisivat osallistua molempien kirkkojen pääsiäistraditioihin.

Jokainen ihminen voi olla edelleen edistyksellinen ja avarakatseinen, vaikka pääsiäinen olisi ortodoksisen maailman kanssa yhteinen

Itselleni on tärkeintä saada kysymys pääsiäisen vietosta pois suuremmasta kontekstista, jossa on paljon arvoväritteistä vastakkainasettelua, ja tuoda keskustelun ytimeen tuo kaikkein tärkein asia, se, että kaikki ortodoksit voisivat viettää kirkkovuoden suurinta juhlaa samanaikaisesti myös Suomessa.

Mielestäni keskustelu harhaantuu pois ytimestään, silloin kun aletaan puhua kalentereista, ja käsketään katsomaan taivaalle, sillä yhteinen pääsiäinen on tärkeämpää kuin mitkään kalenterit. Yhteisen pääsiäisen vesittäminen ajatuksella, että nämä ovat vain ihmisten sopimuksia tai että jokainen sunnuntai on pieni pääsiäinen, vähättelee asian merkitystä. Yhteinen pääsiäinen on monelle kirkon yhteydessä elävälle ortodoksille hyvin tärkeä. Siksi näen, että ne seurakuntalaiset, joille nykykäytäntö ei ole ehdoton, voisivat joustaa tässä asiassa.

Pääsiäinen Kiovassa (Ukraina) Petcherskin lavrassa.
(Kuva/photo: Timo Lintunen)

Paavi Franciscuksen ehdotus

 

Nykyisen pääsiäiskäytännön perustelu sillä, että kirkon tulee adaptoitua ympäröivän yhteiskunnan käytäntöön, ei palvele Suomen ortodoksisen kirkon tilannetta. Kirkkomme nähdään nyt jo liiaksi lännen kirkkoon mukautuneena. Siksi meidän tulee identifioitua ortodoksiseen maailmaan ja ortodoksiseen yhteisyyteen.

Jos teemme ratkaisumme siltä pohjalta, että sovitamme ortodoksista uskonelämää koskevat linjaukset mahdollisimman saumattomasti luterilaiseen yhteiskuntaan, ei lopputuloksena suinkaan ole idealistien esittämä malli muulle ortodoksiselle maailmalle. Toiveikkaimmat esittävät sellaisia ajatuksia, että muu ortodoksinen maailma seuraisi meidän esimerkkiämme, ja meitä saatettaisiin jopa ihailla. Niin ei käy – pikemminkin Suomen ortodoksinen kirkko mielletään yhä vahvemmin uniaattien kaltaiseksi ortodoksisesta maailmasta hitaasti irtaantuvaksi ryhmäksi.

Siirtymällä yhteiseen ortodoksiseen pääsiäiseen Suomen ortodoksisen kirkon arvo nousisi muun ortodoksisen maailman silmissä.

Uskon kristittyjen yhteisen pääsiäisen ratkaisun olevan löytymässä ja uskon myös, että ratkaisu tapahtuu roomalaiskatolisen kirkon suunnalta. Sen piirissä on myönteistä ajattelua siirtymisestä vanhan ajanlaskun pääsiäiseen. Sitoutuminen nykyiseen protestanttien pääsiäiskäytäntöön marginalisoisi meitä entisestään. Uuden, yhteisen, kristillisen pääsiäisen ajankohdasta on monia ehdotuksia, mutta yksikään niistä ei ole saanut varauksetonta kannatusta.  Ratkaisut ilman konsensusta johtaisivat kirkkomme hajoamiseen pääsiäiskysymyksen kohdalla. Tähän ei haluta joutua. Siksi erivapautta Suomen ortodoksisen kirkon nykykäytännölle ei ole myönnetty. Tämän vuoksi kirkkomme ’sooloilu’ on ongelmallista. Minusta osoittaa vääränlaista ylpeyttä, että Suomen ortodoksinen kirkko ei suostu viettämään muiden ortodoksien kanssa yhteistä pääsiäistä, ennen kuin muu maailma on siirtynyt meitä tyydyttävään ratkaisuun. Näitä asioita ei voi hoitaa jättäytymällä ulkopuolelle, vaan on yhdessä neuvottelemalla etsittävä yhteinen ratkaisu.

Paavi Franciscus osoitti mielestäni esimerkillistä avarakatseisuutta yhteiseen pääsiäiseen pyrittäessä, kun hän kolmisen vuotta sitten heitti ilmaan ajatuksen, että roomalaiskatolinen kirkko voisi ekumeenisena vastaantulona harkita siirtymistä juliaaniseen pääsiäiseen. Lähi-idässä Rooman alaisuudessa toimivissa itäisen riituksen kirkoissa on jo siirrytty viettämään pääsiäistä juliaanisen kalenterin mukaan. Roomalaiskatoliselle kirkolle siirtyminen juliaanisen kalenterin pääsiäisen viettoon tuntuu olevan helpompaa kuin Suomen ortodoksiselle kirkolle.

Meillähän jo pääsiäisen ajankohdasta keskusteleminenkin tuntuu olevan vaikeaa.

Menetämmekö vai saammeko lisää?

 

Suomalaiseen pääsiäistraditioon kuuluu sekä ortodoksisen että luterilaisen pääsiäisen vietto. Minulle molemmat traditiot ovat tärkeitä. Luterilaisen pääsiäisen päällekkäisyys ortodoksisen pääsiäisen kanssa on minusta harmillista.

Helsingissä kymmeniä tuhansia ihmisiä kerännyt Via Crucis -kärsimysnäytelmä, joka alkaa Kaisaniemen puistosta ja päättyy Tuomiokirkon portaille, osuu suuren viikon perjantaille. Samoin Tuomiokirkossa esitetään pitkäperjantaina Bachin Johannes- tai Matteus-passio, joka menee päällekkäin Kristuksen hautauspalveluksen kanssa. En pääse kuulemaan passioista juuri muuta, kuin loppukuoron, sillä Kristuksen hautauspalvelus on minulle erittäin tärkeä. Ilman hautausta ei ole ylösnousemusta.

Uskon, että tällaisia päällekkäisyyksiä on muuallakin Suomessa. Mielestäni tasa-arvo toteutuisi paremmin, jos yhteiseen ortodoksiseen pääsiäiseen siirryttäessä voisimme osallistua ekumeenisessa hengessä myös muiden kristillisten kirkkojen pääsiäistraditioon

Tällä hetkellä keskustelussa korostetaan vain niitä asioita, joita menetämme siirtyessämme yhteiseen ortodoksiseen pääsiäiseen. Ei haluta nähdä niitä mahdollisuuksia, joita voimme saavuttaa. Niinä kertoina kun ortodoksinen pääsiäinen on läntisen pääsiäisen jälkeen, korostaisi se myös luterilaisella puolella ajatusta, ettei pääsiäisaika päätykään pääsiäiseen, vaan se alkaa siitä. Tämä ajatus on protestanttien keskuudessa kokonaan hämärtynyt.

Puheenvuorot, joissa nykyistä käytäntöä perustellaan kirkollisilla vapaapäivillä, tuntuvat kovin kepeiltä. Vain suuren perjantain päiväpalvelus on ainoa, johon tavallisessa päivätyössä käyvä ei voi osallistua, ellei ole mahdollisuutta työvuorojen järjestelyyn. Tällaisia töitä sekularisoituvassa yhteiskunnassamme on yhä vähemmän.

Kuva Vituman luostarista Kreikassa.
(Kuva/photo: Timo Lintunen)

Herätys vieraantuneille

 

Ihmisten on tehtävä arvovalintoja. Opettajana joudun useita kertoja vuodessa myöntämään oppilaille lomaa vanhempien lähtiessä viikon tai kahden lomamatkalle etelän lämpöön. Uskon, että pääsiäinen on niin merkittävä juhla ortodokseille, että työstä voidaan ottaa vapaapäivä silloin, kun kansallinen vapaapäivä ei osu yksiin käytössä olevan kalenterin vapaapäivien kanssa. Mielestäni satunnaiset vapaapäivät eivät ole riittävä peruste hylätä ortodoksisen maailman yhteistä pääsiäistä. Eikä sovi väheksyä myöskään kahden kristillisen tradition perheissä avautuvaa mahdollisuutta osallistua joinain vuosina molempien kirkkojen pääsiäistraditioihin.

Minulle on esitetty ajatus, että yhteiskunnan valtakulttuurin mukautuminen tukee ihmisten sitoutumista kirkon elämään ja tuo lisäarvoa kirkollemme. Ajatuksen mukaan Suomen ortodoksisen kirkon sitoutuminen pääsiäisen vietossa gregoriaaniseen kalenteriin olisi tärkeä side, jolla löyhästi kirkkoomme sidoksissa olevat jäsenet pysyisivät kirkkomme yhteydessä.

Olen eri mieltä.  Kirkkomme eriaikainen pääsiäinen ei ole uhka vieraantumiselle. Ristiäiset, kasteet, häät, hautajaiset, kodin siunaukset ja sakramentit ovat niitä toimituksia, jotka sitovat ihmiset kirkkoon pääsiäisen ajankohdasta piittaamatta. Kirkon ja ortodoksisen uskon ottaminen osaksi, tai paremmin sanoen aktiiviseksi pariksi elämään, vaatii mielenmuutosta, eräänlaista pyhyyden kosketusta, jonka jälkeen kirkko ja todeksi eletty usko on läsnä kaikessa.

En usko, että pääsiäisen satunnaisella eriaikaisuudella olisi suurta muutosta niille, jotka eivät ole aktiiveja seurakunnassa. Ne ihmiset, jotka eivät elä kirkon yhteydessä eivätkä elä uskoaan todeksi arjessa, eivät myöskään vieraannu lisää, mikäli ortodoksinen pääsiäisen osuisi jollekin toiselle sunnuntaille. Uskon, että siirtyminen voisi olla jopa herätys omalle valtavirrasta erottuvalle identiteetille, ja ortodoksisuudella olisi oma paikkansa edes joskus eri aikaan omassa erityisyydessään, ilman luterilaisen pääsiäisen vaikutusta. Näen, että joinakin vuosina irrottautuminen luterilaisesta pääsiäisen vietosta toisi lisäarvoa ortodoksiselle pääsiäiselle. Muutoksen suuruutta mielestäni ylikorostetaan. Keskimäärin noin joka kolmas pääsiäinen olisi edelleenkin samaan aikaan.

 

Maahanmuuttajien lisääntyvä osuus

 

Maahanmuuttajien osuus kirkossamme lisääntyy jatkuvasti. Jo nyt useissa seurakunnissa lähes puolet kirkkokansasta on maahanmuuttajia. Suomen kirkon eriseuraisuus pääsiäiskysymyksessä on vuosi vuodelta suurempi kipupiste kirkkomme jäsenistölle. Joissain tapauksissa se tulee myös merkitsemään Moskovan patriarkaatin vaikutuksen lisääntymisestä Suomessa, sillä juliaanisen pääsiäisen vietto on monille venäläistaustaisille tärkeää, ja siksi on matkustettu pääsiäiseksi Venäjälle. Nyt Moskovan patriarkaatin ehtoollisyhteyden katkaisun vuoksi moni seurakuntalainen joutuu uuden valinnan eteen, jossa Suomessa vietettävä Lännen kirkon pääsiäinen ei tunnu oikealta ratkaisulta.

EU-jäsenyyden myötä ihmisten liikkuminen lisääntyy, ja maahanmuuttajien osuus tulee vain kasvamaan kirkossamme. Olemme joka tapauksessa lähitulevaisuudessa sen tilanteen edessä, että paine yhteiseen ortodoksiseen pääsiäiseen siirtymiseen kasvaa. Olisi viisautta tehdä pääsiäisen osalta tämä myönnytys jo nyt, jolloin tulevaisuudessa Suomeen muuttavien ortodoksien sulautuminen ortodoksiseen kirkkoomme olisi helpompaa.

Yhteiseen ortodoksiseen pääsiäiseen siirtymällä olisi myös mahdollisuus välttää nykyistä suuremmat ristiriidat patriarkaattien välillä. Pelkään, että monet Suomeen tulevat ortodoksit jatkossa päätyvät Moskovan patriarkaatin alaisiin seurakuntiin nimenomaan meidän pääsiäisemme ajankohdan vuoksi, ja tämä merkitsee myös jatkossa Moskovan patriarkaatin vaikutusvallan lisääntymistä alueellemme.

Pääsiäisyö Konstantinopolin patriarkaatin kirkossa Istanbulissa,
(Kuva/photo: Timo Lintunen)

Yhteiseen pääsiäisenviettoon!

 

En koe, että kirkollemme asetettujen haasteiden ratkaisuna olisi pitäytyä luterilaisen kirkon pääsiäisessä, vaan sen sijaan tarvitaan ortodoksinen vaihtoehto, eräänlainen suojasatama niille, jotka kokevat, ettei sekularisoitunut yhteiskunta eikä liioin luterilainen uskonkäsitys ole enää sitä, mihin he haluavat identifioitua. Siksi olen sitä mieltä, että Suomen ortodoksisen kirkon ei pidä enää takertua rakenteisiin, jotka ovat yhteisen ortodoksisen ajattelun ja yhteyden rakentamisen kannalta destruktiivisia.

Mielestäni Suomen ortodoksisen kirkon pitäisi siirtyä yhteisen ortodoksisen pääsiäisen viettoon nyt eikä vasta sitten, kun Suomen ortodoksisen kirkon eriseuraisuus on jakanut maamme ortodoksit kahteen eripuraiseen ryhmään.

Mieluummin hallittu ja sovinnollinen myönnytys nyt, kuin suuri kirkkoamme rikki raastava jakautuminen tulevaisuudessa. Myönnytys yhteisen ortodoksisen pääsiäisen osalta takaisi Suomen ortodoksiselle kirkolle rauhan ja eheytymisen mahdollisuuden tulevia vuosikymmeniä ajatellen.

 

Timo Lintunen

, , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: