”Psalmi on enkelten työtä, taivaallista elämää, hengellistä suitsutusta”

17/03/2019

Kirjat

Hilkka Seppälä: Ortodoksisen kirkkolaulun teologia. Toimittanut Seija Lappalainen. 2018. Suomen bysanttilaisen musiikin seura ry.

 

Epäilemättä jokaisella jokseenkin säännöllisesti jumalanpalveluselämään osallistuvalla ortodoksilla on jonkinlainen käsitys ortodoksisesta kirkkolaulusta. Itse kuvittelin – kiitos monien alan ammattilaisten kanssa käymieni keskusteluiden – tietäväni varsin paljon aiheesta. Suuri tietämättömyyteni paljastui, kun paneuduin tähän Hilkka Seppälän asiantuntemuksella ja suurella perehtyneisyydellä kirjottamaan ja Seija Lappalaisen ammattitaidolla toimittamaan kirjaan.

Tiesin – ja otaksun jokaisen ortodoksin tietävän – esimerkiksi sen tosiasian, että soittimet eivät kuulu ortodoksiseen kirkkomusiikkiin. ”Kirkossa ei käytetä soittimia, vaan jumalanpalvelukset luetaan ja lauletaan ainoastaan ihmisäänin. Tämä sääntö, joka ilmeisesti on ollut voimassa kristinuskon syntyvaiheista saakka, vaikutti siten, että musiikki muotoutui laadultaan tietynlaiseksi.”

Vasta nyt huomaan kuitenkin, että jos joku olisi minulta kysynyt, miksi näin on, en todellakaan olisi osannut vastata kysymykseen. Tämän asian selityksiin perehtyminen olikin minulle yksi kirjan huikaisevimmista anneista, ei vain siksi, että nyt tiedän syyn, vaan enemmänkin siksi, kuinka hienosti Hilkka Seppälä tämän asian tuo esille, oikeastaan vähä vähältä, kunnes se puhkeaa täyteen voimaansa osiossa Kolmen nuorukaisen laulu tulisessa pätsissä.

Aleksander Wikströmin maalaus Taivaan portti (tempera, lehtimetalli), 2002.
(Kuva/photo: Hellevi Matihalti)

Vanhan testamentin kuvauksissa kyllä käytetään soittimia; tämä tulee erityisen hyvin esiin Psalmeissakin, joka kuitenkin on ”laulun kannalta tärkein perintö” kristilliselle laululle. Seppälä selvittää asian, nojautuen isien opetuksiin, perusteellisesti teoksen V luvussa, joka on saanut otsikon Soitinten teologia. Hän lainaa mm. Justinos Filosofia ja Marttyyriä, jonka mukaan ”’sieluttomat’ soittimet kuuluvat lasten leikkeihin. Sen sijaan laulaminen ’ sulostuttaa sielun halajamaan hartaasti sitä, mistä lauluissa lauletaan, nukuttaa lihan kapinoivat himot, torjuu näkymättömien vihollisten meissä herättämät ajatukset, kastelee sielun hedelmällisesti kantamaan jumalallisten hyvyyksien hedelmää, tekee jumalallisuuden kilvoittelijat urheiksi ja käörsivällisiksi hirveyksien keskellä, ja koituu jumalalliseksi parannukseksi kaikissa elämän murheissa.’”

Seppälän, ja siis isien opetuksen, mukaan Uuden liiton ihminen on aikuistunut. Aivan niin kuin veriuhreista on luovuttu, on myös luovuttu soittimien käytöstä, koska ”ihminen luotiin eläväksi soittimeksi”.

Mutta kaikkein selkeimmin soitinkielto tulee esille juuri kolmelle nuorukaiselle tapahtuneessa ihmeessä. Tämä tapahtuma kuvataan Danielin kirjassa (Dan. 3). Kun kuningas Nebukadnessar vaati kaikkia kumartamaan kultaista patsasta ja nuo kolme nuorukaista siitä kieltäytyivät, käytettiin pakanallisessa seremoniassa lukuisia soittimia, kun taas pätsissä, jossa nuorukaiset oli ollut tarkoitus polttaa kuoliaiksi, kuului kolmen nuorukaisen ylistyslaulu: ”Ole kiitetty, Herra, meidän isiemme Jumala, ja ylistetty ja korotettu iankaikkisesti…”

”Ulkopuolelle pätsin oli jäänyt pakanallisen hirmuvaltiaan pystyttämän kultaisen kuvan palvontaan liittynyt soitinten pauhu. Oli muodostunut kaksi olotilaa: maallinen ja taivaallinen. – – – Kultaisen patsaan kumartaminen tapahtui siis soittimien säestyksellä. – – – Siis soittimien käyttö, soittaminen, kuului epäjumalanpalvelukseen. Materiaa palvottiin materian avulla.”

 

Teoksessa Seppälä käy tarkkaan läpi kristillisen lauluperinteen, joka hänen mukaansa syntyi Kristuksen syntyessä. ”Taivaallisten ja maallisten laulajien kuorot, jotka esiintyivät tuolloin yhdessä ensimmäisen kerran, jäivät kristillisen laulun pysyväksi malliksi.” Mutta laulun peruselementit löytyyät Apostolien teoista ja kirjeistä, joissa he antavat ohjeita, ja näiden ohjeiden ja elementtien varaan kirkon opettajat tukeutuvat, kun he puolestaan opettavat kirkkolaulua.

Seppälä tuo painokkaasti esiin laulamisen armolahjana apostoli Paavalin Korinttolaiskirjeen mukaisesti (1. Kor. 14:26): ”Laulun armolahja näkyy selvästi myös sitenkin, että Jumala ei ole luonut kaikkia ihmisiä musikaalisiksi eikä jokaisella olekaan ääneen laulamisen lahjaa. Muidenkin armolahjojen jako tapahtuu saman periaatteen mukaan. Kaikki eivät osaa laulaa, eivät opettaa eivätkä profetoida.” Seppälä korostaa kuitenkin, että laulaminen ei ole vain ääneen laulamista – tästä esimerkkinä Seppälä tuo esille Mooseksen, joka oli vaiti – mutta kuitenkin huusi.

”Niinpä kirkko opettaakin, että huutamisella ei kuvata anojan äänen kovuutta, vaan mielenlaatua, auliutta. Huutaminen voi tapahtua täysin äänettömästi. Koska tällainen huuto on Jumalalle mieleen, se on Jumalan puoleen suunnattua laulua.”


Hilkka Seppälä tyttärentyttärensä Isabellan kanssa Valamon luostarissa kesäkuussa 2007, Valamossa tuolloin toimitettu vigilia oli maassamme ensimmäinen, jossa kaikki suomalainen musiikki oli bysanttilaisen kirkkolaulun mukaista. – (Kuva/photo: Aamun Koitto 13/2007. Anneli Pietarinen)

Professori emerita Hilkka Seppälä on tehnyt suurenmoisen työn kootessaan kirkkolaulun teologiaa koskevat luentonsa Joensuun/Itä-Suomen yliopistossa ja täydentäessään ne kokonaisuudeksi, jonka Seija Lappalainen on toimittanut taitavasti ja kirkkolauluun niin ikään vahvasti perehtyneenä. Tämä on erityisen merkittävää, koska ”laulun teologiasta ei toistaiseksi ole kirjoitettu teosta, joka keskittyisi laulun syntyyn ja kasvamiseen perinteen näkökulmasta”, kuten Seppälä itsekin kirjan johdannossa toteaa.

Mieluusti soisin tämän kirjan joutuvan mahdollisimman monen rukoilijan käsiin, sillä oppiminen kirkkolaulun perinteistä ja merkityksestä laajentaa varmasti käsitystä myös jumalanpalveluksen kulusta ja kirkon vertautumisesta taivaaseen. ”Kirkko on maanpäällinen taivas”, kirjoittaa Seppälä epilogissa. ”Näin Herran huoneeseen astuessaan uskovaiset voivat tuntea todella olevansa Jumalaa lähellä.”

Voisin hyvin ajatella, että ainakin suurten juhlien alla olisi hyvä tutkistella, millä tavalla kirkkolaulu kohdentuu kyseiseen juhlaan ja mikä sen syvin merkitys on: ”Sanoman omaksuminen musiikin avulla, sekä tietona että tunteena on tehokkaampaa kuin tiedon opettaminen ja omaksuminen ilman tunnetta.”

 

Hellevi Matihalti

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: