Muistoja Thessalonikista suuren paaston aikaan

19/03/2019

Artikkeli

(Kuva/photo: Isä Johanneksen kuvakokoelma )

Isä Johannes Karhusaari opiskeli Thessalonikissa yhdeksäntoista vuotta sitten. Tuolloin hän kirjoitti Ortodoksiviestiin kokemuksistaan, opiskelustaan ja havainnoistaan. Simeon ja Hanna on saanut julkaistavakseen otteen kirjoituksesta.

 

Thessalonikissa elämä jatkuu ja paastonaika on meneillään.

Kaupungin kaikki grillit toimivat, giros-vartaat pyörivät ja uudet jäätelölaatikot ilmestyivät heti ensimmäisinä lämpiminä päivinä kioskien kupeille.

Puhdas maanantai oli vapaapäivä: silloin lennätettiin leijoja ja syötiin perinneruokaa. Jokainen poliitikko esiintyi milloin missäkin –  kolmen viikon kuluttua ovat nimittäin vaalit.

Televisiossa puhuttiin paastostakin, torikauppiaat esittelivät paastoruokia ja ihmisiä haastateltiin paastoamisesta. Joku paastoaa viikon, toiset ensimmäisen ja suuren viikon, joku sanoi rehellisesti syövänsä kaikkea. Niin täällä ortodoksian kehdossa. Yliopiston ruokalassa saa joka päivä paastoruokaa – paitsi viime keskiviikkona. Mustekala oli loppunut, ja tarjottiin vaihtoehtona kalaa. Kala ei ole paastoruoka täällä. Kalaa syödään ainoastaan 25.3. ja Lasaruksen lauantaina.

Ag. Panteleimonos 1300 luku. (Kuva/photo: Isä Johanneksen kuvakokoelma )

Tämä kaksinaisuus ihmetyttää.

On täysin urbaania ja täysin pyhää! Kaiken liikenteen ja kaupungin melun keskeltä voi astua täpötäyteen kirkkoon, jossa vallitsee hiljaisuus ja rauha.

Viime perjantai-iltana (17.3) oli Akatistoksen ensimmäinen stasis (osa): ehtoonjälkeisessä palveluksessa luetaan kanoni Jumalansynnyttäjälle ja sen päätyttyä akatistosta neljänteen kontakkiin saakka. Näin edetään neljänä perjantaina, ja viidentenä perjantaina luetaan akatistos kokonaan, joko perjantai-iltana ehtoonjälkeisessä palveluksessa tai lauantaiaamuna aamupalveluksessa. Palvelus kokoaa kirkot täpötäyteen ihmisiä, niin kuin suuri kanonikin.

Teologinen tiedekunta joulukuussa 2000. Edessä kuusikauppiaita.
(Kuva/photo: Isä Johanneksen kuvakokoelma )

Viereisellä hautausmaalla on lauantaisin vilkasta. Muistopalveluksia toimitetaan jatkuvasti. Tuntuu, että haudoilla käydään ahkerasti. Illalla hautausmaalla loistavat kynttilät ja lampukat. Kukkia, oikeita ja muovisia, on haudoilla runsaasti. Portinpielen kukkakojut voivat hyvin.

Isä Johannes Thessalonikissa vuonna 2000.
(Kuva/photo: Isä Johanneksen kuvakokoelma)

Eräänä perjantai-iltana tammikuussa olin ulkona ja näin, että Ag. Panteleimonin kirkosta loisti valot. Kello oli noin kymmenen. Menin sisään, ja yllätys oli suuri: kirkossa oli liturgia meneillään. Pappismunkki ja kaksi diakonia olivat toimittamassa, neljä nuorta miestä laulamassa ja kirkko täpö täynnä kansaa!

Galeriuksen riemukaari 300 l. jKr
(Kuva/photo: Isä Johanneksen kuvakokoelma )

Kirkko, joka on 1300-luvulta, oli upeasti restauroitu vuoden 1978 maanjäristyksen jäljiltä. Kysyin, onko tämä normaali tilanne täällä, ja sain vastauksen, että joka perjantai-ilta kello kahdeksan jälkeen toimitetaan paraklitikos-kanoni pyhälle Panteleimonille ja sen jälkeen liturgia sekä artoklasia (leipien siunaus). Viime perjantaina (17.3) oli kanonin paikalla akatistos ja lopussa artoklasia sekä panihidoja. Ag. Dimitrioksen kryptassa on samoin perjantai-iltaisin liturgia kello 21.30. Olen kuullut, että Pr. Eliaan kirkossa olisi kaksi kertaa viikossa agripnia (kokoöinen palvelus), ja silloin tällöin näkee ilmoituksia agripnioista eri kirkoissa. Ne alkavat yleensä kello kymmenen maissa ja jatkuvat aamuyöhön.

(Kuva/photo: Isä Johanneksen kuvakokoelma )

Toisaalta, kun katselee kirkkojen ilmoitustauluja, niin havaitsee sen surullisen tosiasian, että on niitäkin, joissa toimitetaan aamulla: aamupalvelus, hetket ja ehtoopalvelus alkaen kello 7.00 ja illalla ehtoojälkeinen 17.30!

En ole selvittänyt itselleni täkäläistä seurakuntasysteemiä. Kirjoilla ollaan siinä kotikylässä tai kaupungeissa, jossa on synnytty tai isovanhemmat ovat syntyneet, vaikka asuttaisiin Ateenan keskustassa. Näissä kylissä käydään äänestämässä ja hankitaan tarvittavat paperit.

Thessalonikissa on yli sata kirkkoa ja kolme hiippakuntaa. Osa kirkoista on eri luostareiden metohio’ita eli podvorioita eli maatiloja, huomattava osa on Athoksen kaupunkitaloja ja niiden kirkkoja. Ag. Panteleimon on Ag. Theodoran luostarin metohio (käytännössä hiippakunnan pappien ja täällä opiskelevien pappien asuntola, keskellä kaupunkia). Miten kuulutaan johonkin seurakuntaan, se ei ole minulle selvinnyt.

Eräänä sunnuntaina muuan nainen kysyi kasteen toimittamisesta meidän kirkossamme, mutta vastaus oli selvä: kasteet tapahtuvat seurakuntien kirkoissa, täällä ne ovat kielletyt – ja täysin mahdotonta on, että kaste toimitettaisiin kotona.

Luulen, että jokaiseen kirkkoon on kotiutunut oma joukkonsa ja välimatkojen lyhyys poistaa kulkemisesteet. Thessalonikissa ympäristökuntineen on noin miljoona asukasta, mutta kaikki ovat ahtautuneet Helsinkiä pienemmälle alueelle. Keskustassa on kirkkoja lähes vieri vieressä. Hiippakunta on vuokrannut joitakin metohio -kirkkoja omaan käyttöönsä.

Rotonda, Ag. Georgios. (Kuva/photo: Isä Johanneksen kuvakokoelma )

Olin sovintosunnuntain iltana Ag. Grigorios Palamasin nunnaluostarissa, 40 kilometriä Thessalonikista länsiluoteeseen. Luostari on uusi, vain 14 vuotta sitten aloittanut toimintansa, ja siellä on yli 30 nuorta nunnaa. Ympäristö oli hyvin hoidettua ja siistiä, orvokit kukkivat pihalla.

Pappi oli vanha tuttu, isä Joannikios, Oroposta, Ateenasta pohjoiseen olevasta luostarista, jossa kävin ensi kerran vuonna 1976. Luostariin oli tuolloin kerääntynyt suuri joukko pyhiinvaeltajia, ja mikä ilahduttavinta, nuorisoa. Toimitimme yhdessä ehtoopalveluksen ja rippi-isä piti täpötäydelle kirkkokansalle opetuspuheen paaston ylittävästä merestä, stadionista, jossa on monia satamia: rukousta, katumusta, kieltäytymistä, Pyhän Efraimin rukous, paaston jumalanpalvelukset, lähimmäiset ja lopuksi Pyhä ja Suuri Pääsiäinen.

Nunnat lauloivat kauniisti ja palveluksen päätteeksi kaikille luostariin tulleille vieraille tarjottiin kahvia ja makeisia. Oli pieniä lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia. Tunnelma oli hilpeän tuttavallinen ja vapautunut. Lopuksi illan pimetessä vieraat poistuvat ja toivottivat toisilleen ja sisarille: Hyvää nelikymmenikköä!

Pyhän Nektarioksen kirkko. (Kuva/photo: Isä Johanneksen kuvakokoelma )

Paikallinen hurskaus on toisenlaista ja nähtävissä on sellaista syvyyttä, jota en ole kotomaassa havainnut. Toisaalta on paljon pelkkää muotoa, ja ristinmerkkiä huiskitaan jokaisen kirkon kohdalla, ja siihen se useimmiten taitaa jäädä.

Kirkossa pussataan kädet märäksi, mutta bussissa harvoin kukaan antaa istumapaikan, useimmiten joku vanha mummeli. Nuoret istua rojottavat ja katselevat ikkunasta ulos. Metrossa ja busseissa on kyltti: ”Tämä paikka on varattu papeille, sotainvalideille, vanhoille ihmisille (maskuliinissa) ja odottaville äideille”.

Panagia Halkéon (1062) Kupariseppien Neitsyt. (Kuva/photo: Isä Johanneksen kuvakokoelma )

No, maassa maan tavalla. En ole mikään grekofili, mutta kun täällä viihtyy, niin miksen olisi ja ottaisi opiksi hyviä asioita – huonoista en viitsi edes kertoakaan. Olen kulkenut viitassa täällä lähes sataprosenttisesti. Se rajoittaa hieman elämää ja menemistä, mutta eiköhän sitä ole tämän elämän aikana juostu yhdessä ja toisessa paikassa, joten voi ottaakin rauhallisesti. Mitään uutta ei ole auringon alla. Toisaalta täällä on totuttu näkemään pappeja, niin ettei kukaan kiinnitä mitään erikoista huomiota mustakaapuihin.

Kahdentoista apostolin kirkko. Kristuksen kirkastuminen, mosaiikki.
(Kuva/photo: Isä Johanneksen kuvakokoelma )

Kreikkalaisten syvä katkera pelko katolista kirkkoa kohtaan on asia, jota en ymmärrä.

Minulle on muodostunut se kuva, että täkäläiset eivät halua millään tavoin ymmärtääkään. Täydellinen umpisolmu.

Dódeka Apostolon – Kahdentoista apostolin kirkko.
(Kuva/photo: Isä Johanneksen kuvakokoelma )

Eräänä iltana TV:ssä oli ohjelma katolisesta kirkosta, ja metropoliitta Damaskinos Sveitsistä selvitti käytyjä keskusteluja asiallisesti ja kiihkottomasti. Ohjelma oli itsessään aivan hyvä, mutta meni keskiverto kreikkalaisen hilseen ylitse. Heti perään samalla kanavalla jatkui ohjelma jostain kokouksesta, jossa joku arkkimandriitta piti esitelmän katolisen kirkon harhaoppisuudesta – kuulijoiden joukossa suuri joukko munkkeja ja nunnia, piispoista päätellen suurin osa porukasta oli ns. vanhakalenterisia. Ohjelma katkesi yhtäkkiä ja siirryttiin seuraamaan jalkapallo-ottelua ilman mitään kommentteja!

Paavin vierailun mahdollisuutta ja hänen Suuren paaston alkaessa esittämäänsä anteeksipyyntöä on vatvottu lehtien ja TV:n palstoilla. Anteeksipyyntöön suhtauduttiin hyvin penseästi: Paavi ei kohdistanut anteeksipyyntöä erikseen ortodokseille! Onneksi asia ei ole minun päänsärkyni.

Pyhän Nektarioksen kirkko. (Kuva/photo: Isä Johanneksen kuvakokoelma )

Pari asiaa, jotka täällä ovat kiitettäviä:

1) muistelulaput elävien ja kuolleiden puolesta.

Liturgiaan tuodaan mukana, mikäli mahdollista, itse leivottu kirkkoleipä (artos), joka on iso, vähintään 25 cm halkaisijaltaan, tai leipäkaupasta ostettu. Samasta taikinasta on leivottu tavallinen myytävä valkoinen ruokaleipä (psomi). Artoksen mukana on muistelulaput ja rahalahja, yleensä 500 – 1000 GDR (10-20 mk). Artoksista pappi valitsee sen, josta otetaan Karitsa ja muisteluosat, muut artokset leikataan nyrkinkokoisiksi palasiksi, jotka jaetaan liturgian lopulla antidorona kirkkokansalle.

Muistelulappuja on todella paljon. Eräässä luostarissa olin liturgiassa ja siellä eräällä pappismunkilla oli mukanaan matkalaukullinen niitä kauniisti niputettuina kuin setelit. Koko palveluksen ajan hän luki niitä.

Romaniassa muistelulappujen tuoja tulee, niin kuin täälläkin, artoksen kanssa alttarin pohjoisovelle sytytetty kynttilä kädessään, ja mukana on myös rahalahja. Romaniassa lahjan summa merkitään muistelulappuun ja kynttilä menee kiertoon. Romaniassa on ilmeisesti jokin systeemi, joka määrää kuinka kauan kyseistä lappua luetaan – aika riippuu ilmeisesti lahjoituksen määrästä. Romaniassa luostareissa monta pappia luki koko palveluksen näitä muisteluita.

Soisi meilläkin asiaa enemmän opetettavan, jos uskomme esirukouksen voimaan.

Panagia Ahiropiitos, 400-luku. (Kuva/photo: Isä Johanneksen kuvakokoelma )

2) Useissa kirkoissa ja luostareissa on erityiset ”rippituolit” synnintunnustuksia varten. Usein se on vähän puhelinkoppia isompi, ja ripittäytyjä on siellä kahden rippi-isän kanssa. Molemmat istuvat ja lopuksi katuva polvistuu. Usein niissä on himmennetty lasiovi, jotta odottajat näkevät, että sisällä on synnintunnustuksella olija. Näin taataan rauha ja yksityisyys.


Agia Sofia ~ 700 luku.
(Kuva/photo: Isä Johanneksen kuvakokoelma )

Pariisissa oli samanlaisia ”synnintunnustustoimistoja” joissakin katolisissa kirkoissa perinteisten rippituolien lisäksi. Olen sivusta seurannut ja keskustellut täkäläisten pappien kanssa, ja synnintunnustus kestää vähintään puoli tuntia. Ei mitään automaatteja eikä niin sanottuja yleisiä synnintunnustuksia.

Tänään päivällä oli taas lämmintä, ja joka päivä huomaa uusien kukkien puhjenneen kukkimaan. Joidenkin puiden oksat ovat täynnä kukkia kuin helmiä.

Viileä sää jatkuu, mutta onneksi olen säästynyt loskalta ja lumipyryiltä.

 

Thessalonikissa suuren paaston toisella viikolla 2000

 

isä Johannes

,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: