”Sen tähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka helposti saa meidät kiedotuksi, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilpailussa, silmät luotuina uskon alkuunpanijaan ja täydelliseksi tekijään, Jeesukseen, joka odotettavanaan olevaa iloa varten kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istuutui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle” [Hepr. 12:1-2]
Ekumeeninen Monastero di Bose toivottaa tervetulleiksi pyhiinvaeltajat läheltä ja kaukaa. Nuoret pääsevät talkoolaisina työntämään sormensa multaan, vanhemmat osallistumaan yhteisön rukouspalveluksiin ja aterioille. Kastanjametsien muulipoluilla Piemonten laaksossa on kuin aina olisi ollut näin.

Natura-alueella perhoskaunokaiset liitelevät, esikot herättävät maaliskuisen pientareen eloon. Sisiliskot kahisevat kuivissa lehdissä, mustarastas laulaa ja suvivirsi soi sydämessä. Melua ei ole.
Täällä viihtyisi ilmastoaktivisti Greta Thunbergkin: jalkamies ei pääse kuluttamaan rahaa luostarin kauppaa kauemmas. Kahviautomaatin ginsengcappuccinoon saa uppoamaan kokonaista 50 senttiä.
* * *
Vieras löytää perille mutkan kautta, ehkä tuttavan vihjeestä. – Harhailin Magnanon autioituneen kylän kujia, tuntui aavemaiselta. Pimeä laskeutui, tie mutkitteli. Minne ihmeeseen olen joutunut! Lopulta avasin kirkon oven ja näin valkoisissa puvuissa sisaret ja veljet laulamassa, ja tunsin suurta iloa, kertoo Alexander, ensikertalainen Bosen kävijä, ammatiltaan psykoterapeutti.

Vieras ohjataan huoneeseen perille henkilökohtaisesti. Pöydällä on kirje, jossa on käytännön ohjeita ja hengellisiä evästyksiä. ”Jumalani, jos on totta että sinä olet kaikkialla, miksi ajatukseni niin usein ovat muualla? – Jos matkustat ympäri maailmaa, löydät jälkiä Jumalasta; jos laskeudut sisimpääsi, löydät itse Jumalan.”
Vieraat jaetaan aterialle apostolien kokoisiin pöytäkuntiin, isäntäväki kutsuu jokaista nimeltä. Ateriahuoneilla on nimet: Kaana, Betseda, Betania, Siiloan, Qumran, Magdala… Useimmiten ruokarukouksen jälkeen taustalla soi musiikki, ja vasta jälkiruoan aikana saa puhua.

”Jeesus vetäytyi mielellään yksinäisyyteen, vuorelle tai autiomaahan. Aina hän kuitenkin palasi, myötätuntoisena häntä odottavia ihmisjoukkoja kohtaan. Jumala on kaikkialla siellä missä mekin; meidän ei pidä etsiä häntä muualta eikä paeta todellisuutta, jossa elämme.”
”Vetäytyminen on vauhdin hiljentämistä, silmien sulkemista hetkiseksi… ei jotta unohtaisimme, vaan jotta löytäisimme uudestaan mitä olemme, kootaksemme voimamme, laittaaksemme ajatuksemme järjestykseen ja tyynnyttääksemme levottomuutemme. Mikään näistä ei ole vain itsekuriharjoitus. Se on keino valmistautua tapaamista varten: jos pysyttelemme hiljaa yksinäisyydessä, teemme niin koska olemme varmoja että kohtaamme Jumalan läsnäolon.”
”Mitä merkitsee olla avoin Hengelle? Sanassa sanotaan, että olemme Hengen temppeli, ja vaikka se pitää paikkansa jokaisen kohdalla, ei se merkitse että Henki on suljettu sisäämme. Jumalan Sana osoittaa että koska olemme samaa ruumista, niin sama Henki elävöittää tuon ruumiin. Olla avoin Hengelle on elämistä sekä Jumalan että veljiemme ja sisartemme kanssa yhteydessä, vilpittömästi ja tiiviisti, kiitollisuuden hengessä.”
”Avoimuus Hengelle edellyttää että asetamme itsemme Yhden eteen joka toimii meissä ja jokaisessa toisessakin, niin että pysymme hänen edessään siinä elävän veden virrassa, joka on rakkauden Kolminaisuus, Jumalalle omistettu elämä. Vetäytymisellä emme tavoittele täydellisyyttä, vaan sydämen muutosta, kääntymistä rakkaudella Jumalaa kohti, niin kuin pidämme lujasti kiinni sisartemme ja veljiemme kädestä. ” (Otteita kirjeestä vierailijoille).
Kävijää ilahduttaa kauneus ja harmonia. Modernia taidetta on sisätiloissa ja ulkona, kaikki on kuin yhden sommittelijan kädenjälkeä.

– Kauneus on osa elämäämme ja hyvinvointiamme, sanoo sisar Francesca. Melkein kaikki on rakennettu ja tehty itse, esimerkiksi huonekalut. On vihannes- ja mehiläistarha. Myyntiin leivomme leipää, teemme hilloja. On taidekutomo, savenvalimo ja ikonimaalaamo. – Ei meillä ole yhtään palkattua työntekijää.
– Ekumenia on keskeistä. Se on välttämätön osa toimintaamme, muutenhan emme olisi kristittyjä. Tavoite yhteydestä on ikuinen, jännite on ikuinen. Emme ole samanlaisia, mutta erilaisuudessa meidän pitää edetä. Siksi pidämme kiinni vuotuisista tieteellisistä konferensseista, vaikeuksista huolimatta. Uskon pitää olla tärkeämpi kuin taloudelliset, sosiaaliset ja poliittiset konfliktit.
Yhteys antiikin ajan kulttuurimaisemaan rauhoittaa mieltä, aivan kuin auttaisi sulautumaan osaksi ajatonta. Alppien lumihuiput erottuvat taustalla, kirkkomatkalla tuoksuu krysanteemipuu.

(Kuva/photo: Elina Kahla)
. Lintujen maaliskuinen laulu. Vain luonnonvalo. Polku johtaa 1100-luvulla rakennetulle marttyyri pyhän Secunduksen kirkolle. Secundus oli historiallinen henkilö, soturi Astista. Painostuksesta huolimatta hän kieltäytyi luopumasta uskostaan, kidutettiin ja mestattiin keisari Hadrianuksen aikana vuonna 119.

(Kuva/photo: Elina Kahla)
Taaempana on maatila, joka tarjoaa juhlapyhinä majoituspaikkoja luostarin vieraille. Talkoolaisnuoriso asettelee kasvitarhan tukirakenteita jo paikoilleen. Kylvötyöt alkavat.
Yhteisöllä on tieteellistä tutkimusta, ja se on kansainvälisesti erinomaisesti verkottunut. Oma kustantamo Qiqajo keskittyy teologisiin italiankielisiin teoksiin. Erityisesti yhteisön perustajan, isä Enzo Bianchin kirjoja on paljon. Englanniksi on Words of Spirituality.
Ensimmäinen kohtaaminen: ikonitaide
Erityisessä ikonihuoneessa on esillä yhteisön rukouselämään sovellettuja ikoneja. Tyylisuuntia on useita: on etiopialaisia, koptilaisia, bysanttilaisia, venäläisiä, italialaisia ja moderneja ikoneja. Sisar Lara Sacco järjestää kaikille halukkaille avoimia ikonimaalauksen intensiivikursseja. Hänen opetusnäkemyksensä on lempeä ja kannustava. – Maalaus on oman itsen peili, laudalla edessään oppilas näkee oman luonteensa. On tärkeää, että oppilas itse korjaa virheensä. Se vaatii rohkeutta, mutta lisää itseluottamusta. Ryhmän jäsenet myös korjaavat toinen toisiaan ja siten he kehittyvät. Maalaamisen kautta he oppivat ilmaisemaan itseään ja puhumaan itsestään. Siten maalaaminen on heille parantava prosessi.

(Kuva/photo: Elina Kahla)
Toinen kohtaaminen: tutkimus, kustantaminen ja konferenssit
Tapaan veljestöstä Venäjän filosofiaan erikoistuneen munkki Adalberto Mainardin, jonka vastuulla ovat mm. vuotuiset ekumeeniset konferenssit idän ortodoksisen ja lännen katolisen kirkon välillä. Veli Adalberto on kääntänyt venäjästä italiaan teoksia Siluan Athoslaiselta nykyrunoilija Olga Sedakovaan. Adalberto näki valokuvassa venäläisen munkin soutamassa kapoisalla jokiveneellä, halusi kutsua tämän seuraavaan konferenssiin, mutta ei tiennyt tämän nimeä. Lopulta, tuttavien välityksellä nimi tietenkin selvisi ja kutsu meni perille… Adalberto on myös yhteisön urkuri ja muusikko. Paraikaa hän kääntää venäläisen isä Pavel Florenskin mystistä teosta onomatodoksiasta. Pian käy ilmi, että nykykirjailija Jevgeni Vodolazkinin kuvaus Magnanon historiasta on Adalberton välittämää (Arsenin neljä elämää -kirjassa).
Veli Guido Dotti puolestaan vastaa Bosen italiankielisen Qiqajon-kustantamon toiminnasta ja osallistuu Kirkkojen maailmanneuvoston rauhan- ja oikeudenmukaisuuden pyhiinvaelluksien järjestämiseen – Ne ovat tärkeitä. Pitää nähdä pakolaisleirin elämä omin silmin, jotta siitä voisi puhua. Italia on aina ollut maa, josta on lähdetty. Olen itsekin paluumuuttajien jälkeläinen. Meillä pitää olla kyky myös ottaa vastaan.
Välittäjän roolista idän ja lännen välissä Dotti sanoo: – Olemme vapaampia kuin kirkkokunnat ja voimme auttaa epävirallisesti. Voimme tarjoa konferenssien osapuolille rukouksellisen ilmapiirin, tehdä taustatyötä ja esiintyä enemmän kuin neutraalina toimijana, ymmärtää eri vastakkaisten osapuolten taustoja. Olemme luonnollisesti pahoillamme Ukrainan kirkon ja Moskovan patriarkaatin välille syntyneestä eripurasta, vaikka ymmärrämme sen kehityksensä tuloksena. Italiasta päin katsottuna on mainittava, että maassa asuu miljoonan ortodoksin diaspora lähtömainaan Venäjä, Ukraina ja Romania. Nämä uskovaiset eivät katso hyvällä nykyistä käännettä, ja heidän kohdallaan on kyse ennen kaikkea pastoraalisen tuen tarpeesta. Haluamme jatkaa vakiintuneiden yhteistyökumppaniemme kutsumista edelleen; Ukrainan uuden autokefaalisen kirkon kanssa meille ei ole syntynyt yhteistyösuhdetta.
Kolmas kohtaaminen: nuoriso
Perinteisen luostarisäännön tavoin herätys on kello 4.30. Hetkipalveluksia on vuorokauden kuluessa kolme. Aamupalan jälkeen monet silmät ovat väsymyksestä sumuiset. Nuoret sisaret, jotka silmissäni ovat tyttösiä, sanovat rytmin noudattamisen olevan mahdollista, sillä siihen harjaantuu ajan kanssa. – On ehdoton sääntö, että valinta pitää tehdä nuorena, sillä kysymys on sitoutumisesta koko elämän ajaksi, sisar Francesca kertoo. – Vaikka olemme väsyneitä, haluamme joka hetki muistaa miksi täällä oikeastaan olemme.
Säteilevien nuorten psalmien veisuun seuraaminen suorastaan herkistää mieleni, herättää toivon tulevaisuudesta. Sisaret toimivat jumalanpalveluksissa veljien rinnalla. Valkoiset huppuasut ovat sukupuolittamisen tuolla puolen, ja hennon sisaren pyörittäessä suitsutusastiaa vinhasti olen hieraista silmiäni. – Meille on tärkeää, että saamme olla naisina sitä mitä me olemme, Francesca sanoo.


(Kuva/photo: Elina Kahla)
Elina Kahla
Kirjoittaja vieraili Bosessa maaliskuussa 2019.