Klimenko – kasakasta evankelistaksi

22/04/2019

Haastattelu

Viktor Klimenko Hoivakoti Helenan ala-aulassa haastattelupäivänä.
(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö )

Hurahtanut. Jeesustelija. Kyllä se iskee Raamatulla päähän.

Voisi ajatella – ja on ajateltukin. Sanottu toki ääneenkin, vasten kasvoja.

Mutta ei tämä siitä hätkähdä – kertoo itse parhaat jutut. Kokemusta on. Sehän alkoi jo lapsena: silloin sai kuulla ryssittelyä, ja silloin se tuntui. Niin kasakkaveri kuin suonissa virtasikin, ei sen sopinut antaa kuohahtaa. Ei maahanmuuttajan, pakolaisen – ei sellaisen emigrantin, jonka ensimmäisen aallon emigrantit sijoittivat välittömästi neukku-lokeroon, eikä siinä lokerossa oleva saanut heiltä minkäänlaista tukea.

– Vaikka hakeuduin heidän pariinsa, hän sanoo. – Jäin ikään kuin roikkumaan ilmaan. Mutta ajattelin, että okei, siitä vaan. Pärjään kyllä itsekin.

Pärjäsi.

Mutta silloin alussa ainoa varma seuralainen oli pelko.

(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö )

Pelko, että tulee se Stalin tännekin, vaatii luovutettavaksi, ja nämä täällä, heittävätkö suden suuhun, varmaan kuolemaan? Sillä isä oli ollut perheensä pojista ainoa, joka oli jäänyt henkiin – nuorimmainen – ja isä toi oman perheensä Suomeen vuonna 1945. Ikään kuin pakolaisina tulivat, mutta pakenivat vihollismaahan, Suomeen.

 

Pessimisti, realisti

Hän kertoo auliisti – ei juuri kysymyksiä tarvitse heittää väliin.

Mutta alku Viktor Klimenkon kanssa kaikki oli melkein hämmentänyt minut.

Olin ottanut esille vihon ja kynän – vihkoon olin kirjoittanut kysymykset, ja siihen aioin myös kirjoittaa joitakin huomioitani, vaikka itse haastattelu tallentuisikin digitaalisesti – mutta en ehtinyt esittää vielä ensimmäistäkään kysymystä, kun Klimenko sanoi:

– Kerro sinä ensin! Kerro kuka olet ja mitä olet tehnyt ja…

Katsoi niin intensiivisesti minuun, että täysin hämmentyneenä aloin kertoa itsestäni hänelle.

Mutta sain kuin sainkin ajatukseni takaisin, naurahdin hiukan, ja Klimenkokin nauroi. Hänellä on iso kaikuva nauru – annan itseni ajatella, että oikea kasakan nauru.

Kasakkana Viktor Klimenko tuli kuuluisaksi – todella kuuluisaksi, niin ettei sitä kuuluisuutta ehkä täysin Suomessa ymmärrettykään. Sillä siihen aikaan viestintä ei ollut niin nopeaa kuin nyt.

Viktor Klimenko: Kalinka (1976)

TV- ohjelmasta METSÄKUKKIA. tallenne 18.9.1976. Kasakkasuvun jälkeläinen Viktor Klimenko (s. 1942) nousi esiin laulajana jo 1960-luvun alussa

 

Emme tainneet lukea lehdistä – ja nettiähän silloin vielä ei ollut – että Viktor Klimenkolle tarjottiin töitä pariisilaisessa huippuyökerhossa, emmekä ainakaan siitä olleet tietoisia, että hän herätti kiinnostusta Hollywoodissakin.

Ruotsin uutiset sentään saattoivat kiiriä Suomeen saakka; hän levytti sielläkin, saman verran kuin Suomessa.

Kansainvälinen tähti? Miksi kasakasta ei sellaista tullut?

Hän huitaisee kädellään, sanoo, että siinä nyt oli kaikenlaista.

Jostakin vanhasta haastattelusta olin lukenut, että joskus noihin aikoihin Klimenko sairastui burn outiin. Siihen aikaan ei tosin vielä burn outista puhuttu, eikä hän tuossa haastattelussa kertomansa mukaan edes ymmärtänyt, mikä häntä vaivasi.

Mutta se muutti elämän – sitten myöhemmin.

Kasakasta tuli evankelista.

– Olen pessimisti, realisti ja herkkä ihminen, hän kuvaa itseään.

Viktor Klimenko – Mustat silmät 1970 (Очи черные)

TV- tallenne vuodelta 1970. Viktor Klimenko levytti laulun venäjäksi myös 1970.

 

Kasakka

Viivymme kuitenkin vielä kasakkavuosissa.

Olen kaksi valvottua yötä viettänyt Klimenkon seurassa – tosin vain netissä. Kuuntelin ja katselin hänen esiintymistään kasakkaroolissa, mutta kuuntelin häntä myös evankelistana, niin saarnaajana kuin hengellisten laulujen tulkkina.

Kysyn häneltä vähän provosoivasti, oliko kasakka sittenkin vain rooli huolimatta siitä, että hän on aito kasakka, niin isän kuin äidinkin suvuista. Hän kiistää, kopauttaa nyrkin pöytään, sanoo:

– Se oli henkireikäni! Pyysin äitiä tekemään minulle puvun – äiti ompeli ensimmäisen kasakkapukuni. Isä neuvoi äitiä, millainen sen piti olla, vaikka molemmat hiukan pelonsekaisesti sanoivat, että miten tässä näin – miten poika uskaltaa lähteä vetämään tällaista, kun oli Kekkosen aika ja piti olla hiljaa, kaksoiskotkaa ei saanut näkyä missään! Mutta me pojat pantiin kaksoiskotka ensimmäiseen levyyn, ja ajattelin, että mitähän Tehtaankadulla mietittiin!

Ja hän nauraa sitä isoa nauruaan, johon ei voi olla yhtymättä.

Hän kertoo, että oikein suopeasti hänen venäjänkieliseen ohjelmistoonsa ei aluksi suhtauduttu – ei silti, vaikka noihin aikoihin esimerkiksi Laila Kinnunen lauloi venäjäksi Uralin pihlajaa.

– Mutta Laila oli suomalainen, minä olin ryssä, hän toteaa.

Otti kumminkin ohjelmistoonsa teatterimaailmasta mukaan tulleiden evergreenien lisäksi slaavilaisia romansseja.

Ja sitten alkoivat floor showt ravintoloissa.

Kasakka Klimenko esiintyi Kalastajatorpalla, eikä hänellä enää ollut äidin ompelema kasakkapuku yllään. Puku oli nahkaa, kädessään hän heilautteli ruoskaa, ja kun se osui nahkaa vasten, ääniefekti oli makea.

Siitä alkoikin se osa Klimenkon elämästä, joka on viihteen suurta historiaa.

Siihen kauteen kuuluu myös vuonna 1965 Euroviisuissa edustaminen, joka tosin ei ollut suuri menestys jos menestys lainkaan. Mutta siellä Klimenko ei saanutkaan esiintyä kasakkana eikä esittää näyttelijän kykyjään. Suuret showt eivät vielä olleet elimellinen osa esitystä, joskus aivan ratkaiseva kappaleen menestymisessä.

VIKTOR KLIMENKO – Uralin pihlaja

 

Taiteilija

Jo koulussa opettaja huomasi Viktorin taiteelliset kyvyt, mutta tuolloin häntä ohjattiin pikemminkin visuaaliselle puolelle, ja kuvataide olikin hänelle hyvin merkityksellinen.

Hän yllättää minut täysin kertomalla maalanneensa herkkiä akvarelleja. Minä olisin kuvitellut hänen siveltimeensä vahvat öljyvärit ja paksut pinnat – ehkä veitsenkäytönkin työskentelyssä. Hän nauraa.

– Se on juuri se ristiriita, mistä taide syntyy, hän vakavoituu. – Minusta taiteen voima on siinä, että esität sitä, mitä et ole. Koska kuitenkin vahvuuteni on näytteleminen, se todella on sitä, joka tapauksessa.

Toki hän on tehnytkin näyttelijän töitä mm. Helsingin kaupunginteatterissa ja hänellä on iso rooli Matti Kassilan viimeisessä Palmu-elokuvassa Vodkaa, komisario Palmu! Mutta minusta näyttelijän rooli tulee esille myös silloin, kun hän laulaa – varsinkin, kun hän laulaa kasakkana.

Kysyn, miksi kasakka Klimenko saa minut vakuuttuneemmaksi kuin evankelista Klimenko. Onko se sitten rooli?

 

Skora! -Viktor Klimenko /Скоро! – Виктор Клименко

 

Hän kiistää, luonnollisesti. Myöhemmin saan kyllä näytteenkin, joka vakuuttaa minut. Hän alkaa analysoida evankelistana toimimisen vaikeuksia.

Hän sanoo, että hengellisten laulujen esittäjälle on varattu tietty rooli, jossa on pysyttävä.

– Hengelliset laulut jos mitkä ovat mitä suurimmassa määrin tekopyhiä! hän paukauttaa ja vahvistaa sanomaansa jälleen tömäyttämällä nyrkkinsä pöytään. – Kun siirryin hengellisiin lauluihin, alkuvuodet olivat aivan järkyttäviä. Pitää osata orientoitua uuteen tyyliin – ja niin kuin sanoin, hengelliset laulut ovat tyylillisesti tekopyhiä. Niihin on ajettu jotakin sellaista, mikä ei ole luonnollista.

Mietin itsekseni, että punapaitaiseen kasakan juhla-asuun pukeutunut Klimenko tuskin olisi kelvannut uskonnollisille areenoille.

Viktor Klimenko – Ryttaren På Den Vita Hästen (SVT 1989)

 

Evankelista

Klimenko sanoo yrittäneensä viedä hengellistä musiikkia eteenpäin. Ja sitten hän poimii yhtäkkiä todistajakseen Leo Tolstoin:

Leo Tolstoi on kyllä hirveän hyvä! Tolstoi on sitä mieltä, ettei ole olemassa hengellistä musiikkia. Musiikki pulppuaa joko uudestisyntyneestä sydämestä, tai sydämestä, joka on uskonnollinen. Uskonnollisesta sydämestä tullut hengellinen tuote on kaikkein kauimpana Jumalasta!

Ja jatkaa:

– Hyvä on parhaan pahin vastustaja! Ja kaikki uskonnolliset liikkeet ovat samassa kuopassa!

Viktor Klimenko Psalm 100 (venäjäksi)

 

Niin minä saan tutustua evankelista Klimenkoon.

– Jotkut päättävät, mikä on hengellistä ja mikä on synnillistä. Mutta on olemassa ihmisiä, jotka harrastavat uskonnollisuutta.

Ja hän sanoo voimallisesti vihaavansa liberalismia.

– Raamattuun ei saa koskea! Niin kuin siihen on kirjoitettu, niin se tarkoittaa. Jos sitä ei ymmärrä, ei se oikeuta sinua muuttamaan sitä! Täytyy odottaa, että jonakin päivänä ymmärrät.

VIKTOR KLIMENKO – PSALMI 100

 

Hän sanoo, että Raamatun tulkitseminen on juutalainen perinne.

– Mutta Raamattua ei saa koskaan tulkita! Jos me olemme jotakin mieltä, se on vain meidän mielipiteemme Jumalan sanasta, eikä meidän mielipiteemme ole Jumalan sanaa! Jumala seisoo vain oman sanansa takana, ei ihmisen tulkinnan takana!

– Ja miksi me tulkitsemme? hän jatkaa. – Ihminen haluaa hallita uskonnolla! Ja se on pahinta. Jeesus on tullut vapauttamaan uskon kahleista.

Olen hyvin vaikuttunut. Kysyn, miksi hän ei laula samalla tavalla kuin puhuu silloin kun laulaa hengellisiä lauluja.

– Luuletko, että ne sen jälkeen vielä tilaisivat minut! hän nauraa. – Jos haluaa tehdä yhteistyötä kirkkokunnassa, täytyy alistua. Byrokratia sammuttaa vuorenvarmasti.

Soi Hoosianna – Viktor Klimenko

 

Israelin ystävä

Hän puhuu paljon juutalaisuudesta ja on levyttänyt myös juutalaisia lauluja, on tutustunut hyvin läheltä juutalaiseen kulttuuriin. Täytyy siis kysyä, mitä Israel hänelle merkitsee.

Hän sanoo käyneensä maassa 45 kertaa.

– Olen sanonut, että nyt piisaa niin pieneen maahan investoiminen! Mutta olen aivan hulluna Israeliin! Monestakin syystä – tietysti historiallisista syistä – on kuin Raamattu kädessä kulkisi. Tässä Jeesus oli – tässä on tämä ja tässä tämä paikka. Se kaikki vahvistaa Jumalan sanaa.

– Ja Jerusalem ja toinen Jerusalem, hän miettii. – Molemmilla on uskoville valtava merkitys. Raamatun mukaan Jerusalemin pitää olla Daavidin kaupunki.  On paradoksi, että muslimit ovat tehneet hautuumaan sen kultaisen portin eteen. Muslimit eivät usko Jeesukseen, mutta ovat silti muuranneet portin varmuuden vuoksi umpeen, että tästä ei kuljeta – jos se Jeesus vaikka sattumalta tulee! Koska Raamatussahan sanotaan, että kun Jeesus tulee takaisin, hänen jalkansa osuvat Öljymäelle siihen paikkaan, josta hän lähti, ja hän ratsastaa sieltä valkoisella hevosella alas, ja silloin Jerusalemin kultainen portti on avattu. Ja hän tulee siitä portista sisälle! Näin lukee monessakin profetiassa, hän vakuuttaa.

Jerusalem (på svenska) : Viktor Klimenko

 

VHY ja Helena

Olemme istuneet haastattelun ajan yhdessä Hoivakoti Helenan neuvotteluhuoneista. Hoivakoti Helenaa ylläpitää Venäläinen Hyväntekeväisyysyhdistys Suomessa ry. (VHY) – näiden ensimmäisen aallon emigranttien aikoinaan lastenkodiksi perustama. Istuimme neuvotteluhuoneessa siksi, että parin tunnin kuluttua oli alkamassa VHY:n vuosikokous. Klimenko on tätä nykyä yhdistyksen hallituksen varajäsen.

Muisteli, että on ollut yhdistyksen jäsen viitisen vuotta, ja miten hänestä jäsen tuli? Nauroi, että liikenneonnettomuus siihen tarvittiin: hän mopoilee, eikä mopoilija ole kovin vahvoilla, kun auto ajaa päälle. Autoilija oli nainen, varsin pahasti ei käynyt eikä mopon korjauksestakaan suurta laskua tullut. Kun asioita myöhemmin setvittiin kahvilanpöydän ääressä ja korvaus oli suoritettu, nainen pani yllättäen pöydälle yhdistystä esittelevän paperin ja kysyi, olisiko hänellä halua liittyä yhdistykseen. Tähän VHY:hyn.

– Oli kyllä uskomaton alku! hän totesi.

Kulttuuritoimikuntaan hänet pantiin heti, tietysti.

VIKTOR KLIMENKO – OI HERRA MATKAMIES MAAN

 

Hän kokee toiminnan hyvin tärkeänä, mutta valittelee sitä, että kaikki on muuttunut siitä, mitä Helenan vanhainkoti aikaisemmin oli. Jotkut hänen ystävänsä olivat tuolloin vanhainkodissa, joten hän muistaa hyvin nuo ajat, kun rouvat tulivat kirkkoon kammattuina ja muutenkin laitettuina, niin kuin juhlaan ainakin. Harmittelee sitä, ettei aikaisemmin ollut löytänyt yhdistystä.

Mutta hyvä vanhuus olisi hänen mielestään kuitenkin sellainen, että perhe pysyisi yhdessä – lapset huolehtisivat vanhemmistaan.

– Entä yksinäiset? kysyn.

– Heistä huolehtisi seurakunta! hänellä on vastaus valmiina. – Muutenkin seurakuntien tulisi olla kuin perhe.

Exodus – teema:  Jerusalem – Viktor Klimento

Tallennettu Moskovassa Kremlin konserttipalatsissa 30.3.2010. Orkesteri: Russkaja filharmonija  

 

Rukous

Olemme lopettelemassa – Aristarkos kameroineen valmistautuu ottamaan kuvia.

Klimenko kumartuu pöydän yli, ojentaa kätensä ja sanoo:

– Hellevi, anna kätesi tänne.

Minä ojennan käteni hiukan hämmentyneenä ja hän tarttuu niihin.

Hellevi Matihalti ja Viktor Klimenko Hoivakoti Helenan neuvotteluhuoneessa.
(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

Hän alkaa rukoilla:

– Jeesus rakas, kiitos tästä keskustelusta. Varjele Hellevin ja minun uskoani ja tämän veljen uskoa, ja anna meille voimia olla sinun palvelijoitasi, että me yhdessä voisimme rakastaa sinua loppuun saakka.

– Herra vahvista Helleviä kaikessa sairaudessa. Sinä, Herra, olet kipujen ja sairauden tuntija, ja sinä tiedät, mikä on parasta Helleville, mutta meillä on rohkeus kuitenkin pyytää: tartu ja auta Helleviä ja katso, mitä voit tehdä tämän sairauden vuoksi. Aamen.

Ja kuulen itseni toistavan:

– Aamen.

Hellevi Matihalti

 

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: