Kustannustehokas tapa sielujen pelastamiseksi

04/10/2019

Kolumni

Järvenpään kirkon kattomaalauksia. Kuva/Foto: Hellevi Matihalti

OLEN KÄSITTÄNYT, että kirkkokansan tulisi olla hiljaa, kun edustuksellinen demokratia kirkossamme toimii. Kirkollishallitus käsittelee ja esittää, kirkolliskokous päättää, ja sitten ruvetaan avoimiksi ja kerrotaan kirkkokansalle, mitä tuleman pitää.

Kirkossamme vain ei ole edustuksellista demokratiaa. Edustuksellinen demokratia toimii näin, jos vaikkapa valtio kuten Suomen valtio, otetaan esimerkiksi, että kansalaiset äänestävät suoralla kansanvaalilla kansanedustajat. Kirkkokansa, seurakuntalaiset, eivät äänestä suoralla vaalilla kirkolliskokousedustajia. Niin että se siitä demokratiasta ja sen edustuksellisuudesta.

Toki seurakunnat ovat saaneet sanoa sanansa tässä tulenpalavassa kysymyksessä, mitkä kirkot saavat jatkaa toimintaansa, mutta uskokoon ken haluaa seurakuntien sanan paljonkaan painavan. Sitä paitsi: eihän ollenkaan pyritä sanelemaan, mitkä kiinteistöt, käsittääkseni siis kirkkorakennukset, pitää purkaa tai myydä – joka tapauksessa vähitellen poistaa kirkollisesta käytöstä.  Seurakunnat saavat ihan itse päättää asiasta.

Kirkollishallitus kumminkin hippusen kiristää: peruskorjauksiin ei tule avustuksia. Minä vain kysyn: eikö se ole sanelupolitiikkaa?

Kyllä minä sen ymmärrän, että rahat alkavat olla lopussa. Oikeudenkäynnit kalliine asianajajineen eivät ole halpaa huvia, ja joissakin seurakunnissa on kuulemani mukaan harrastettu jonkin sortin coachaustakin, joka sekin on tullut hintoihinsa.

 

KOTISEURAKUNNASSANI, Helsingin seurakunnassa, harjoiteltiin jälleen viime kesänä, miltä tuntuu, kun vain muutamassa kirkossa on sunnuntaisin liturgia. En tiedä, kuinka täynnä kirkkokansaa Uspenskin katedraali on ollut, kun palveluksia ei ollut esimerkiksi sen enempää Myllypurossa kuin Tikkurilassa. Minä en pääse Uspenskin katedraaliin sen paremmin kuin muutkaan liikuntaesteiset, mutta kulttuurihistoriallista arvoa katedraalilla kieltämättä on, ja se on tietysti syytä säilyttää hyväkuntoisena myös tuleville sukupolville.

Sikäli kuin tulevissa sukupolvissa kirkossa kävijöitä katedraalin täydeltä on.

Myös ortodokseja eroaa kirkosta jatkuvasti, vaikka siitä ei sen suuremmasti tiedotetakaan. Varmaan asiaa pohditaan niin sanotun edustuksellisen demokratian toimintatavoin.

Rohkenen myös epäillä, että kirkkoharvennus uusia jäseniä kirkkoon tuo. Liittyjiä pitäisi löytyä muualtakin kuin maahanmuuttajista, kun kuolleiden määrä on kaksi kertaa niin suuri kuin kastettujen – jos vertailuvuotena käytetään vuotta 2017. Siitähän viimeiset, vuosien takaisiin kalentereihin verrattuna hyvin supistetut, tiedot on saatavilla.

 

KIRKON SIVULLA todetaan selvästi kiinteistöraporttia käsittelevässä kirjoituksessa:

”Kirkon voimassa olevassa tavoite- ja toimintasuunnitelmassa todetaan selvästi: ´Kirkon organisaation kehittämisen tavoitteena on resurssien tarkoituksenmukainen käyttö ja kestävä talous. Seurakuntien resursseja tulee käyttää pikemminkin toimintaan kuin rakennuksiin.´

Kun nyt oman seurakuntani parhaiten tunnen, tarkastelen tietysti sitä. Jos on valittava kahden kohdan, toiminnan tai rakennusten, välillä, niin tokihan minäkin kannatan toimintaa. Kysymys on vain siitä, millaisesta toiminnasta on kyse.

Tässä iässä ja tässä tilanteessa, missä olen, pidän kirkon tärkeimpänä tehtävänä jumalanpalvelusten toimittamista.

Järvenpään kirkon kryptan ikoniseinä. Kuva/Foto:Hellevi Matihalti

Kun siis kotiseurakunnassani on kirkkoja niin runsaasti, että lopetettavienkin listaa piisaa, ja kun palveluksia kesäaikana toimitetiin käsittämättömän vähän, on ihan aikuisten oikeasti pakko kysyä, mihin toimintaan esimerkiksi Helsingin seurakunta käyttää resurssejaan – jos sellainenkin kirkko kuin rakkaudella rakennettu ja ennen kaikkea kauniiksi saatettu Jumalansynnyttäjän Kazanilaisen ikonin kirkko Järvenpäässä pannaan listalle ”ei apua peruskorjauksiin”?

 

Jumalansynnyttäjän (Pokrovan) kirkko Kirkkonummella. Ristisaatto saapuu takaisin kirkkoon. Kuva/Foto: Hellevi Matihalti

SITTEN ON olemassa esimerkiksi tällainen kirkko kuin Pokrovan kirkko Kirkkonummella.

Tarinan tietävät kaikki: Olipa kerran hevostalli ja muuan Jumalan tähden houkka.

– Mitä te teitte, minä erään haastattelun yhteydessä kysyin isä Haritonilta, joka ei silloin vielä tainnut isä ollakaan, – mitä te teitte, minä siis kysyin, kun rahat loppuivat ja kirkko ei ollut vielä likikään valmis?

– Mie rukoilin ja lähdin kerjuulle.

Rukoukset epäilemättä kuultiin ja kerjuu tuotti tulosta, koska siellä se nyt on, kirkko, joka ei saa avustusta kirkollishallitukselta, tuskin anookaan, ja jossa toimitetaan palvelukset säännöllisesti – ja jossa juhlien jälkeen vielä ruokitaan koko kirkkokansa. Kun ei ole vaikeata välillä vaihtaa papin viittaa keittiöhenkilökunnan ja tarjoilijan asuiksi.

Kaikki pääsiäisyöpalveluksen rukoilijat oli kutsuttu myös osallistumaan yhteiselle aterialle. Kuva/Foto: Hellevi Matihalti

Lienee hyvin totta edelleen pyhän Franciscus Assisilaisen rukous:

”…sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.”

Mutta. Tuskin ne nämä nykypapit kerjuulle lähtisivät, kirkkorakennuksenkaan takia. Papeilla on virka-aika ja lain säätämät vapaapäivät. Päivystävä pappikin päivystää vain määrätunnit.

 

NIINPÄ, KUN tässä taas vuorokauden verran vierailin sairaalassa, tulin siellä valvoessani ajatelleeksi, mikä mahtaa olla kustannustehokkain tapa sielujen pelastamiseksi. Lieneekö sitä pohdittu kertaakaan missään työryhmässä? Kirkollishallituksessa? Kirkolliskokouksen asialistalla en sellaista muista viimeisten 20 vuoden aikana ainakaan olleen…

Hellevi Matihalti

, , , , ,

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: