Valamon konservointilaitos – sen synty ja lopettaminen?

(Kuva/photo: Aristarkos Srviö)

Kirkon talousarviossa vuodelle 2020 esitetään, että Valamon konservointilaitokselle ei enää myönnetä toiminta-avustusta. Sen sijaan aiemmin konservointilaitoksen saama 90 000 euroa kohdennetaan konservointiin ja konservointitarpeen selvittämiseen seurakunnissa. Talousarvion esitys perustuu kirkollishallituksen 9.4.2019 tekemään päätökseen.

Simeon ja Hanna julkaisee tiivistettynä ja toimitettuna arkkimandriitta Sergein lähetekeskustelupuheenvuoron, joka ansiokkaasti myös taustoittaa Valamon konservointilaitoksen syntyä ja toimintaa.

Mitä kulttuuriomaisuudellemme tapahtuu?

Varsin arvovaltainen joukko kulttuuriperinnön ammattilaisia ja asiantuntijoita kertoo kirkolliskokousedustajille toimitetussa kirjeessä siitä huolesta, jota kirkkomme ulkopuolellakin kannetaan kansallisesti merkittävän kulttuuriomaisuutemme hoidosta ja säilyttämisestä. Olemme jättämässä seurakuntien omalle vastuulle sen, miten kulttuuriomaisuuden säilyttäminen järjestetään.

Onko seurakunnissa osaamista arvioida, mikä taho on ammattitaitoisin tehtävään? Konservaattori ei vieläkään ole lain suojaama ammattinimike, ja alalla toimivat kouluttamattomat harrastelijat ovat aiheuttaneet peruuttamatonta tuhoa kulttuuriperinnölle, myös kirkkomme piirissä. Osaako seurakunta arvioida missä kiireellisyysjärjestyksessä konservointia tehdään ja mitkä ovat vaadittavat toimenpiteet?

Valamon luostarilla ei ole jatkossa mahdollisuuksia huolehtia koko kirkkoa palvelevasta konservointitoiminnasta, mikäli tappiot jäävät yksin luostarin kannettavaksi.

 

Mitä on konservoitu?

 

Laitosta perustettaessa Suomessa toimi vain valtiollisia konservointilaitoksia, jotka eivät juuri tehneet konservointia yksityisasiakkaille. Nykyään ammattikorkeakoulusta valmistuvat konservaattorit ohjataan yksityisyrittäjiksi, joten konservointipalvelujen tarjonta on kasvanut valtavasti.

Kiristyneessä kilpailutilanteessa Valamon konservointilaitoksen kohtaloksi koitui laitoksen syrjäinen sijainti. Kaupungeissa toimivat konservoinnin yksityisyrittäjät ovat paremmin tavoitettavissa. Tämän lisäksi kirkkomme seurakunnat, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, eivät ole osanneet tai olleet halukkaita sitoutumaan pyhäkköjensä taiteen konservointiin. Näistä syistä konservointilaitoksen taloudellinen tilanne muodostui luostarille kestämättömäksi.

Luostarille on tietenkin ollut suuri etu siinä, että olemme voineet maksullisen palvelutoiminnan ohella konservoida kohteita omista kokoelmistamme. Tällä tavoin arvokkaat teoksemme ovat suurilta osin asianmukaisessa kunnossa. Tälle työlle on oma hintansa, kuten kaikkien muidenkin luostarissa toimivien yksiköiden työlle sen kohdistuessa luostarin omaan toimintaan. Tämä vastauksena kritiikkiin, jonka mukaan konservointilaitoksen tuloksessa olisi pitänyt huomioida luostarin omaan esineistöön kohdistunut työ. Yksiköt ovat luostarissa olemassa tavalla tai toisella luostaria varten, mutta ne eivät voi toiminnallaan vaarantaa luostarin toimintaedellytyksiä.

Kirkollishallitus on valmistellut talousarvion, mutta kirkolliskokouksella on päätäntävalta sen vahvistamiseen sellaisenaan, tai, perustelluista syistä, sen muuttamiseen. Mielestäni kyse on koko kirkkoa koskevasta periaatteellisesta linjauksesta, josta kirkolliskokousedustajilla tulee olla selkeä yhteinen näkemys ja tahto, oli se sitten konservointilaitoksen lakkauttaminen ja sen asiantuntijuuden hylkääminen tai jokin muu vaihtoehto.

Arkkimandriitta Sergei
(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

 

Ortodoksisen kulttuurin säilyttämistä ja kehittämistä varten

 

Suomen ortodoksisen kirkkokunnan konservaattorin virka perustettiin vuonna 1978. Sekä konservaattorin virka että konservointilaitos olivat arkkipiispa Paavalin idea, ja hänen myötävaikutuksellaan sekä laajan verkostonsa tuella ne saatiin toteutettua.

Konservaattori Helena Nikkanen nimitettiin tähän virkaan 11.4.1978. Rakennushallituksen työnä valtion varoin rakennettu konservointilaitos valmistui vuonna 1984 vastaamaan Suomen ortodoksisen kirkon tarpeisiin. Valtio katsoi, että kirkkomme tarvitsee asianmukaiset puitteet kulttuuriomaisuudestaan huolehtimiseen. Peruskiven muurauksen yhteydessä silloinen opetusministeri Kaarina Suonio esitti valtiovallan edustajana toiveen, että Valamon uudet laitokset, niin konservointilaitos kuin kirjasto, auttaisivat säilyttämään kirkon kulttuuriperintöä ja kehittämään ortodoksista kulttuuria Suomessa.

On merkillepantavaa, kuinka erilaisin asentein aikaa vievästä ja taloudellisesti ”tuottamattomasta” kulttuurityöstä, sen tavoitteista ja rahoituksesta nykyisin keskustellaan. Konservointilaitoksen tehtäviksi määriteltiin kirkon omistaman puulle ja kankaalle maalatun esineistön tutkiminen, dokumentointi, konservointi ja restaurointi, sekä ennalta ehkäisevä konservointi ja neuvonta. Valamon konservointilaitos oli ensimmäinen, ja on edelleen ainoa varta vasten tarkoitukseensa rakennettu konservointilaitos. Maan muiden, usein vanhojen museorakennusten yhteyteen suunniteltujen konservointitilojen rinnalla laitos onkin tilaresurssiensa ansiosta pystynyt ottamaan huomioon myös suurikokoisten ja aikaa vievien konservointikohteiden tarpeet.

 

Lopetetaanko tämä kaikki?

 

Toiminnan alkaessa konservointilaitoksia oli Suomessa vain kuusi, joista kolme Ateneumissa. Seurakuntien pyhäköiden ja niiden ikoneiden konservointitarpeen määrittämiseksi kehitettiin oma dokumentointijärjestelmä. Kymmeniä Suomen ortodoksisia kirkkoja on dokumentoitu konservointilaitoksen toimesta ja jokainen ikoni on myös valokuvattu. Koko tämä kymmeniä pyhäkköjä ja tuhansia ikoneita käsittävä arkisto on Valamon konservointilaitoksen tiloissa, ja karttuu edelleen.

 

Perustamisestaan saakka Valamon konservointilaitos on toiminut kotimaisten ja ulkomaisten konservaattoriopiskelijoiden harjoittelupaikkana. Näyttelytoimintaa on toteutettu yhteistyössä ortodoksisen kirkkotaiteen tutkijoiden kanssa, niin Suomessa kuin ulkomailla. Konservointilaitos on myös järjestänyt lukuisia seminaareja ja kansainvälisiä projekteja työpajoineen. Näistä kaikista on toimitettu myös julkaisut. Maantieteellisestä sijainnistaan huolimatta, konservointilaitos on pitänyt tiivistä yhteyttä ikonikonservaattoreihin ja -tutkijoihin Euroopassa ja Venäjällä. Tieteellistä yhteistyötä on tehty esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston ja Kansallisgallerian kanssa.

Vuosikymmeniä on kulunut laitoksen perustamispäätöksestä, mutta vastuu ei ole suinkaan vähentynyt, päinvastoin, sen merkitys on kasvanut ja kasvaa. Kyse ei ole vain luostarin, vaan koko kirkon omaisuudesta. Vaikka merkittävä osa kirkkomme kulttuuriomaisuudesta sijaitsee Valamossa, ei konservointilaitosta ole perustettu vain luostaria varten, vaan koko kirkkoa varten. Tämän takia ei ole perusteltua, että taloudelliset tappiot vaarantavat luostarin toiminnan.

 

Vastuu kulttuuriomaisuudesta

Kirkkomme kulttuuriomaisuus on kansallisestikin merkittävä. Mikäli haluamme säilyttää sen jälkipolville, tulee siitä pitää asianmukaisesti huolta.

Konservointilaitokselle on kertynyt merkittävä arkisto ja sen lisäksi osaamista, jota kirkon on edelleen järkevä hyödyntää sekä kehittää. Valamon konservointilaitos on erikoistunut ikonien konservointiin ja laitoksen johtava konservaattori on tällä hetkellä ainoa työikäinen ikoneihin erikoistunut konservaattori Suomessa. Tällä erityisosaamisella on merkittävä arvo omalle kirkollemme.

Kirkon yhteiskunnalliseen tehtävään ja lain osoittamaan vastuuseen kuuluu, että se huolehtii asianmukaisesti kulttuuriomaisuudestaan. Kirkolliskokouksen on perusteltua huolehtia siitä linjaamalla asia tässä kirkolliskokouksessa.

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggaajaa tykkää tästä: