Tasejatkuvuus ja rukouksellinen yhteys

28/11/2019

kirkolliskokous, Kolumni

Kirkolliskokouksen täysistunto Valamon luostarissa Heinävedellä 25.11.2019.
(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni ja Oulun metropoliitta Elia jättivät kirkolliskokoukselle aloitteen Oulun ja Karjalan hiippakuntien rajojen tarkistuksesta. Kirkolliskokous suuressa viisaudessaan hylkäsi aloitteen.

Mistä on kysymys?

Kysymys on välimatkoista. Kysymys on seurakuntalaisten toiveista. Kysymys on hiippakuntapiispojen yksimielisestä ratkaisuehdotuksesta hankalassa tilanteessa.

Mutta kirkolliskokousedustajat näemmä vähät välittävät siitä, mitä kirkkokansa toivoo ja mikä olisi tärkeää jokapäiväisen rukouselämän kannalta. Kirkolliskokous rakastaa hallintoa ja mitä ilmeisimmin sen uudistamista. Kas näin: Kirkon hallinnon uudistuksen keskeisenä tavoitteena on vahvistaa jäljelle jäävien seurakuntien taloudellista ja hallinnollista asemaa seurakuntien yhdistämisen kautta. Seurakuntia yhdistämällä voidaan vähentää moninkertaista ja päällekkäistä hallintoa, saada aikaan kustannussäästöjä kiinteistökulujen vähentämisen kautta sekä kohdentaa seurakuntien henkilöstöresursseja tarkoituksenmukaisella ja tehokkaalla tavalla pastoraaliseen toimintaan.”

Kun kirkolliskokous päätöksensä ensimmäisen kappaleen lopussa ottaa esille, hämmästyttävää kyllä, myös pastoraalisen toiminnan, on ihan pakko ihmetellä, mitä kirkolliskokousedustajat oikein ajattelevat. Ovatko he aikuisten oikeasti luoneet silmäystäkään karttaan?

Kysehän on liki Oulun kaupunkia sijaitsevista alueista, jotka jäävät nyt Kuopiossa toimivan piispan kaitsentaan – vaikka Oulun piispa asustaa ihan nurkan takana.

Mutta mitäpä tuosta, kun on olemassa tasejatkuvuus. No niin, en minäkään tiedä, mitä se tarkoittaa, mutta epäilemättä se on sielun pelastuksen kannalta hyvin tärkeä asia, sillä:

Yhdistämällä seurakuntia fuusion kautta voidaan seurakuntien tasejatkuvuus säilyttää ja keskittämällä seurakunnille tuotettavia palveluita voidaan saavuttaa verotuksellisia etuja ja säästöjä, joita ei uudistuksessa voida vaarantaa.”

Ymmärrän oikein hyvin, että lakiteksti on lakitekstiä ja kirkolliskokous on erinomaisen päättävä elin ja muotoilee päätöksensä kylmän asiallisesti, mutta ihan tavallisena ortodoksisen kirkon jäsenenä, jonka mielestä jumalanpalveluselämän järjestäminen ja hoitaminen on seurakunnan päätehtävä ja sielun pelastus kirkon tärkein asia, koen tekstin särähtävän niin pahasti että kipeää tekee.

 

Mitä kirkkokansan toiveista, kun vain saavutetaan verotuksellisia etuja ja säästöjä! Kunhan aitat saadaan satoa täyteen, voidaan huokaista helpotuksesta.

Ja epuun viimeinen lause on ainakin minulle täysin käsittämätön:

”Tässä uudistuksessa seurakunnat liitetään kokonaisuudessaan toisiinsa edellä mainituista syistä, eikä seurakuntien pilkkominen ole tämän vuoksi mahdollista.”

Se on minulle täysin käsittämätön siksi, etten ole kuullut sellaista päätöstä tehtävän, jonka mukaan näin olisi. Ellei sitten vedota verotukseen, säästöihin, tuloihin – ja tasejatkuvuuteen mitä se sitten onkaan.

Vaikka asia ei koske minua henkilökohtaisesti millään tavalla, se koskettaa minua kipeästi sen takia, että se minun näkemykseni mukaan paljastaa kirkon päättävien elinten tavan priorisoida asiat.

Hellevi Matihalti

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: