Joulukalenteri: Torstai 5.12.2019

05/12/2019

Joulukalenteri2019

Harmo on hauras kuin jouluiset lasipallot… (Kuva/photo: Hellevi Matihalti)

 

 

 

Joulu

 Kynttilänliekki kentällä! On jouluaaton iltapäivä, ja himmeä, heikko aurinko tuskin pääsee paistamaan kolealla taivaalla, joka on pilvetön, mutta kauttaaltaan harmahtava eikä sininen. Äkkiä kuuluu kova risahdus, kun vihreät oksat syttyvät palamaan, sitten näkyy tiheä, kärpänvalkoinen savu ja vihdoin liekki, joka haihduttaa savun ja nuolee ilmaa nopeilla tulikielillä.

 Voi liekkiä tuulessa! Punertavat, keltaiset, malvanväriset, siniset ilmanhenget nousevat kohti salaperäistä, matalaa taivasta ja häviävät tiesi minne. Ne jättävät jälkeensä kylmyyteen hiilloksen tuoksun. Maa lämpiää, joulukuussa! Lempeä talvi, onnellisten joulu!

 Lähelläolevat cistuspensaat sulavat. Lämpenevän ilman läpi nähtynä koko maisema värisee ja puhdistuu kuin se olisi kimaltelevaa lasia. Ja vuokraajan lapset, joilla ei ole jouluseimeä, hakeutuvat tulen ympärille köyhinä ja surullisina, lämmittämään kohmettuneita käsiään. He heittelevät hiillokseen tammenterhoja ja kastanjia, jotka sinkoavat ilmaan paukahtaen.

 Lapsilla on jo hauskaa, ja he hypähtävät tulen yli, joka illan pimetessä hohtaa punaisena, ja laulavat:

Kulje, Maria,

kulje, Joosef…

Minä vien Harmon leikkimään heidän kanssaan.

Juan Ramón Jiménez, Harmo ja minä. Andalusialainen elegia. 1957. WSOY

 

Harmo ja minä, espanjalaisen, Nobelilla vuonna 1956 palkitun runoilijan Juan Ramón Jiménezin pieni proosateos on niitä kirjoja, jotka otan selattavaksi silloin tällöin, lukeakseni kertomuksen sieltä toisen täältä.

Harmo. Runoilijan aasi, ”on pieni, villava ja pehmeä, pinnalta niin hienoinen että sen luulisi olevan pelkkää pumpulia, kokonaan vailla luita”. Aasillaan nuori runoilija ratsastaa Moguerin pikkukaupungin kaduilla ja kaupunkia ympäröivällä maaseudulla, ja tarinat syntyvät runoilijan havainnoidessa ympäristöään.

Kuljetin perheeni joskus kymmeniä vuosia sitten lasten hiihtoloman aikaan Andalusiaan, Mogueriinkin, jossa tiesin Jiménezin kodin olevan museona. Mutta voi! Ei ollut turistisesonki, ja museo oli suljettuna. Kolkuttelimme kuitenkin ovella niin kauan, että meille avattiin. Kun lähes kyynelet silmissä selitin, että olimme tulleet Suomesta saakka ihan tämän kirjan takia – minulla oli suomenkielinen Harmo ja minä mukanani – meidät kutsuttiin sisään ja saimme kiertää koko talon, näimme Jiménezin Moguerin ajan työhuoneen, Harmon tallin, näimme kirjassa kuvatun kaivon, josta tähdet öisin kuvastuivat…

Kyllä, se oli hyvin ihmeellinen kokemus.

Myöhemmin luin tuon pikku kirjan iltalukemisena molemmille pojanpojilleni. Tyhmä aikuinen minussa pohti, ymmärtävätkö he jotakin lukemastani. Minun piti kysyä asiaa.

Viisaasti kuin vain lapsi vanhempi pojanpoikani, ehkä nelivuotias silloin, katsoi minuun silmät suurina ja vastasi: Se on niin kaunista!

Hellevi Matihalti

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: