Joulukalenteri: Lauantai 14.12.2019

14/12/2019

Joulukalenteri2019

 

Osa Jouko Ollikaisen teoksesta Kulttuurikeskus Sofian näyttelyssä ”Kaikki se mihin uskon” syksyllä 2019. (Kuva: Hellevi Matihalti)

 

”Jos Jumala olisi halunnut jonkun jolla oli Pyhän Fransiskuksen alati hurmaava persoonallisuus, hän olisi valinnut sellaisen, siitä voit olla varma. Mutta kun asia oli niin kuin oli, hän valitsi parhaan, älykkäimmän, rakastavimman, vähiten sentimentaalisen, jäljittelemättömimmän mestarin, mitä hän luultavasti ikinä olisi voinutkaan valita. Ja kun sinä et sitä huomaa, niin usko pois, sinä et huomaa koko Jeesus-rukouksen ydintä. Jeesus-rukouksella on yksi tarkoitus, ja vain yksi. Täyttää ihminen, joka sitä lukee Kristus-tietoisuudella. Sen tarkoituksena ei ole hankkia ihmiselle mitään kodikasta, pyhempi-kuin-sinä kohtauspaikkaa, jossa on joku tahmea, palvottava jumalainen olento, joka ottaa ihmisen käsivarsilleen ja vapauttaa hänet kaikista velvollisuuksista ja heittää menemään kaikki ikävät weltschmerzit ja professori Tupperit ikuisiksi ajoiksi.”

 J.D.Salinger, Franny ja Zooey. 1962. Tammi

 

En tietenkään ollut edes kuullut Jeesuksen rukouksesta, ennen kuin minut liitettiin ortodoksiseen kirkkoon. Vaeltajan kertomukset eivät sisältyneet siihen korkeaan kirjakasaan, jonka tulevan seurakuntani kirkkoherra isä Raimo Huttu antoi luettavakseni – siinä minun katekumeeniopetukseni. Vasta jollakin Valamon-vierailullani silloinen igumeni Panteleimon opasti minut Vaeltajan kertomuksiin.

En tiedä, kuinka hyvin Pentti Saarikoski tunsi Jeesuksen rukouksen – ainakin hän kääntää sen Jeesus-rukoukseksi suomentaessaan J.D.Salingerin Frannya ja Zooeya.

Itse asiassa ensimmäisen kerran siis törmäsin tähän rukoukseen lukiessani vielä Sieppari-hurmiossa Frannya ja Zooeya heti sen ilmestyttyä – en kyllä lainkaan tiennyt, mistä on kyse.

En tiedä, kuinka hyvin Salinger oli tästä rukouksesta perillä; Vaeltajan kertomukset hän kaikesta päätellen oli lukenut, mutta muuten mietiskely sinänsä hänen maailmassaan kuului idän uskontoihin vähän kuin itsestään selvyytenä, eikä ollut niin suurta väliä, oliko kyse zen-buddhalaisuudesta vai kristinuskosta.

Minua vain on mietityttänyt se, miksi nuori älymystö läntiseen kaupallistuneeseen kulttuuriin kyllästyneenä alkoi etsiä syvyyttä elämäänsä idän suurten maailmanuskontojen avulla. Miksi mantran piti olla ulkopuolelta kristinuskon; miksei tämä Jeesus-rukous riittänyt?

Voisiko yksi syy olla siinä, että kristinusko näyttäytyi yhtenä kaupallisen kulttuurin edustajana?

Voisiko ajatusta jatkaa pidemmälle – nykyisiin suuriin kirkostaeroamislukuihin?

Voisiko olla totta, että suola on ruvennut käymään mauttomaksi?

 

Hellevi Matihalti 

 

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: