Karppanen: Kustaavalla on miesvieras

06/02/2020

Karppanen

(Kuva/photo: Aristarkos Sirviö)

Leo oli soittanut Kustaavalle ja aikonut palauttaa erään lainaamansa kirjan. Oli sanonut olevan mielessä jotain muutakin – kirjallista.

 

Teepöydässä Leo otti puheeksi eriaikaiset raamatunsuomennokset, joita hän sanoi ihmetelleensä. Viimeksi häntä oli kummastuttanut se, että psalmeista on kaksi eri numerointisysteemiä. Kustaava sanoi, että sellainen on vanhoissa teksteissä tavallista. On olemassa useita versioita ja erilaisia tekstitraditioita.

Ortodoksisessa liturgiassa laulettua tai luettua psalmia 34 (joka on Septuagintassa eli Evdomikontassa,  siis kreikankielisessä Vanhassa testamentissa ja siihen pohjautuvissa psalmikäännöksissä numerolla 33) Leo oli lukenut myös Septuagintasta suomennettuna (2010).

 

”Miksi  Raamatussa puhutaan nuorista leijonista mutta tässä psalmikäännöskirjassa rikkaista?” hän ihmetteli: Rikkaat köyhtyvät ja näkevät nälkää, mutta Herraa etsiviltä ei mikään hyvä käy vähiin.

 

”Koska kreikkalaisessa tekstissä, joka on vanhin meille säilynyt, on siinä kohtaa sana rikkaat”, selitti Kustaava ja täsmensi: ”Niin on myös nykykreikankielisessä Raamatussa ja esimerkiksi italiankielisessä, latinalaiseen Versio Vulgataan pohjautuvassa. Ja espanjalaisessa myös.”

 

”Eikö heprealainen versio olekaan vanhin?” hämmästeli Leo.

”Tottakai Psalttari on kirjoitettu alkuaan hepreaksi, mutta se tekstikorpus, mikä on siitä säilynyt, on myöhempi kuin vanhin kreikkalainen”, vastasi Kustaava.

 

”Entäpäs tämä Mooseksen rukous, psalmissa 90 tai toisenmukaisessa numeroinnissa 89? Miksi  suomenkielisessä Raamatussa sanotaan ihmisten katoavan kuin ruoho, joka hetken kukoistaa, joka vielä aamulla viheriöi, mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois, mutta Septuagintan mukaisessa suomennoksessa  kuin aamun koi vihreys kaikotkoon, illalla variskoon, käyköön kovaksi ja kuihtukoon?” kyseli Leo.

”Oiskohan siinä alkutekstissä optatiivi”, arveli Kustaava.

”Mikäh?” kiljaisi Leo.

”Se on eräänlainen käskytapa, imperatiivia lievempi. Suomessa se ei juuri enää esiinny. Optatiiveja ovat sellaiset muodot kuin tullos! ja ollos!, vanhoista runoista  tutut. Sitä psalmikohtaa ei olisi kannattanut suomentaa imperatiivilla, koska muinaiskreikan optatiivi ilmaisee myös todennäköisyyttä ja mahdollisuutta, ja niistä lienee tässä kyse. Muuan nykykreikankielinenkin raamattuversio näyttää kääntävän sen indikatiivilla, ja kuten huomasit, meidänkin suomenkielinen,  itse asiassa jo Mikael Agricolasta (1551) alkaen. Joca warahin cucoista, ia nopiasta cuiua, Ja Echtona poisleicatan ja quiuettupi. Samoin italiankielinen”, puheli Kustaava.

 

”Onko Raamattujen välillä paljonkin eroja?” uteli Leo.

”Ainakin se on suuri ero, että Septuagintaan pohjaavissa Vanhan testamentin käännöksissä ovat mukana deuterokanoniset kirjat”, Kustaava totesi.

”Ja mitä ne on?” halusi Leo tietää.

”Hepreankielisen Vanhan testamentin ulkopuolelle jätettyjä kirjoja. Niitä ovat muun muassa Viisauden kirja, Juditin kirja, Jeesus Siirakin kirja  ja Tobiaan kirja. Ja sekin ’Kolmen miehen kiitosvirsi tulessa’, joka on suurenlauantain ehtoopalveluksen parimioita. Ne puuttuvat uudemmista suomenkielisistä raamatunkäännöksistä, mutta sisältyivät jo ensimmäiseen koko Raamatun suomennokseen 1642, Myöhemminkin niitä on suomennettu ja julkaistu Raamatusta erillään, nimellä Vanhan testamentin apokryfikirjat. Uusin suomennos niistä on ilmestynyt kymmenisen vuotta sitten”, selosti Kustaava.

 

Esko Karppanen

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: