Hulluksi tullut hovineito

10/04/2020

Taide ja kulttuuri

(Kuva/photo: YLE )

Kun ihmisestä tiedetään olemattoman vähän, hänestä on – varsinkin kuoleman jälkeen – mahdollista sepittää mitä vain, eikä kukaan voi syyttää vääristelystä.

 

Legenda Ksenja Pietarilaisesta (n. 1730 – n. 1803) kertoo ihmeitä tehneestä, omaisuutensa köyhille jakaneesta nuoresta leskivaimosta Ksenja Grigorjevna Petrovasta. Uskonnollinen perimätieto rakastaa ihmeitä ja janoaa niitä yhä enemmän. Jotta ihmisestä tulisi pyhä, on tarpeen sepittää ihmetekoja lisää ja entistä ihmeellisempiä.

 

Katariina Lillqvistin nukkeanimaatio  Ksenia Pietarilainen (1999) purkaa ihmekertomusta. Ksenia – näin kirjoitettuna – on siinä hovinainen, jolla on kuppa. ”Hovissa joka toisella oli syfilis, Venuksen kruunu”, kertoo Ksenia.  Ranskalainen lääkärikään ei pystynyt sitä tautia parantamaan.

 

Aviomies oli vanhauskoisia, väkivaltainen ja ammatiltaan sotilas. Nähtyään puuterin alle kätketyn kuppaläiskän Ksenian poskella mies raivostuu ja tekee lopulta itsemurhan.

”Minut olisi unohdettu muutamassa vuodessa”, toteaa Ksenia, animaation minäkertoja. Mutta muuan markkinalaulaja sepitti laulun hulluksi tulleesta hovineidosta.  Laulaja teeskenteli sokeaa ja alkoi kertoa ihmeen tapahtuneen: näkö on palannut, Ksenia on parantanut hänet. ”Pian miraakkelista tiesi koko Vasilin saari.” Papin mielestä ihmeet ovat mahdollisia vain kirkossa, mutta laulaja – siis kansanperinne – on toista mieltä.

Avunanojia alkaa virrata ihmeidentekijättären luo.  Ksenia torjuu palvonnan ja putoaa tai pudottautuu Nevaan. ”Minä hukuin lokakuussa”, hän muistaa ja ironisoi: ”Kuolleena olin paljon arvokkaampi.”  Kylmä ruumis ei häirinnyt pyhimystarinan kehkeytymistä.

 

Ihmekertomuksilla tehdään rahaa. Viisu autuaasta Kseniasta ehtii Talvipalatsiinkin.  Keisarinnalla ja Ksenialla on ollut hovissa  yhteinen rakastaja Orlov. Mustasukkainen keisarinna kieltää laulun Kseniasta, ja niin Ksenian tarinan kuolemattomuus on taattu. Kielto on parasta mainosta tänäkin päivänä.

(Kuva/photo: rateyourmusic.com )

Entinen hovineito majailee aluksi porttojen ja pesijättärien kortteleissa ja viettää aikaansa kapakoissa; siellä ei kukaan lyö. Punainen samettipuku, puuteroidut kasvot ja huoliteltu kampaus vaihtuvat kohta hagiografiaa noudattaen aviomiehen puvuksi ja lyhyeksileikatuksi tukaksi, sittemmin harmaiksi hiuksiksi ja hampaattomaksi suuksi, jotka vihdoin lahoavat Nevan sameassa vedessä. Hukkumisestaan Ksenia sanoo: ”Se oli autuaallinen lähtö. Vain kylmää Nevan mutaa henkeen, ja niin oli ruumiini keveä kuin raakun kuori.”  Ksenia kokee ensin arvonalennuksen, ja sen jälkeen hänet rehabilitoidaan sukupolvien yli elävänä ihmetarinana.

Lillqvistin versiossa aikuisella Ksenialla on nukke, Julia. Animaation teksti sisältää sitaatin rakkaus- ja kuolemateemaisesta William Shakespearen näytelmästä Romeo ja Julia (II, 3; 1595), Paavo Cajanderin suomennoksena  (1881).  Fransiskaanimunkki Lorenzo lausuu kammiossaan Romeolle:

Koi sinisilmä nauraa synkkää yötä,
Kirjaillen idän pilviin ruskovyötä;
Ja kailo pimeys, kuin juopporuoju,
Pois päivän tulipyöräin tieltä huojuu.

 

Hyveenkin väärinkäyttö paheeks saa,
Ja paheen joskus teko kaunistaa.
Tuon heikon kukan hennon kuoren alla
Asunto eloll’ on ja kuolemalla..

 

Hyvän ja pahan suhteellisuus ilmenee ihmisen valinnoissa ja hänen teoissaan. Samassa astiassa pitävät majaa hyveellisyys ja paheellisuus. Pahat teot pyrkii ihminen kätkemään, mutta elämä, armoton tuomari, vetää ne päivänvaloon, ja öisenhämärät puuhat kaikkoavat kuin hoiperteleva humalainen ajurin vaunujen edestä.

 

Esko Karppanen

 

Ksenia Pietarilainen. Nukkeanimaatio.
Käsikirjoitus, ohjaus ja leikkaus: Katariina Lillqvist.
Animaatio: Alfons Mensdorff-Pouilly.
Tuottajat: Claes Olsson ja J-P. Koskiranta.
Lukija: Erja Manto.

Katsottavissa Yleisradion Areenassa toistaiseksi.

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggaajaa tykkää tästä: