Käännöstyöstään palkittu isä Mikael: Ruotsinkielinen ortodoksisuus luo siltaa idän ja lännen välille

24/04/2020

Haastattelu

Isä Mikael Sundkvist.
(Kuva/photo: Antero Eerola)

Suomenruotsalainen kulttuurijärjestö Svenska Litteratursällskapet palkitsi Vantaan ortodoksisen kirkon papin, isä Mikael Sundkvistin helmikuussa ortodoksisten jumalanpalvelustekstien käännöstyöstä. Sundkvist on vuosien ajan vetänyt hanketta, jossa liturgisia tekstejä on käännetty muinaiskreikasta ruotsiksi.

Säätiö perustelee 10 000 euron palkintoa työn korkealla teologisella, filosofisella ja kirjallisella laadulla. Järjestön mukaan kyseessä on kulttuuriteko, joka rikastaa ja laventaa ruotsin kielen kenttää Suomessa ja Ruotsissa.
– Litteratursällskaperin tehtäviin kuuluu palkintojen jakaminen. Tämä oli yksi monien joukossa, isä Mikael toppuuttelee haastattelussa Tikkurilan Kristuksen taivaaseenastumisen kirkon seurakuntasalissa.

– Mutta näen sen kyllä merkittävänä työmme kannalta, hän sanoo.
Käännöshanke käynnistyi runsas kymmenen vuotta sitten, jolloin isä Mikael otti asian esiin entisen Helsingin piispan, metropoliitta Ambrosiuksen kanssa.
– Ambrosius, joka on luova ihminen ja hakee yhteyksiä, kutsui koolle muutaman ihmisen ja kysyi, mitä voitaisiin tehdä suomenruotsalaisen ortodoksisuuden eteen.

”Koko todellisuuden ydin on tuossa alttarilla. Se on niin yksinkertaista”, teologiasta tohtoriksi väitellyt Mikael Sundkvist kertaa jo nuoruudessa saamiaan ajatuksia ortodoksisesta kirkosta.
(Kuva/photo: Antero Eerola)

Ambrosius tarjosikin työn alustaksi Suomen ortodoksisen kulttuurikeskuksen säätiötä, jonka hallituksen puheenjohtaja monessa mukana oleva metropoliitta on. Isä Mikael nostaa esiin myös pääesikunnan viestintäpäällikkö Max Arhippaisen, joka auttoi hakemusten tekemisessä.
Rahoitusta myöntävissä säätiöissä ymmärrettiinkin työn tärkeys.

Silta, rajamaa ja integraatio


Isä Mikael korostaa ruotsinkielisten jumalanpalvelustekstien merkitystä isommassa kulttuurisessa ympäristössä. Siihen liittyy Suomen asema idän ja lännen ja niiden kahden kristillisen perinteen välissä.

– Suomi on rajamaa ja silta. Ortodoksisen kirkon sisällä on vielä pieni ruotsinkielinen vähemmistö, joka ikään kuin kielen kautta yhdistää aika ison kuvan, ruotsinkielisen perinteen Suomessa, Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa. Ruotsia puhuva ortodoksi Suomessa – vaikka meitä on hyvin vähän – luo juuri kielen kautta yhteyden moneen suuntaan.

Isä Mikael huomauttaa, että Ruotsissa on maahanmuuton myötä nykyisin jo parisataa tuhatta idän kirkon jäsentä. Vaikka moni yhteisöistä toimii omalla kielellään, kasvaa niissä myös ruotsin merkitys. Näin huolellisesti käännetyt jumalanpalvelustekstit siivittävät myös ortodoksisten maahanmuuttajayhteisöjen hengellistä elämää.

– Vaikka on kunnianhimoista näin väittää, hyvä ruotsin kielen asu jumalanpalvelusmenoissa edistää ehkä myös maahanmuuttajataustaisten ihmisten integroitumista Ruotsiin.

Isä Mikael Sundkvistille vaihtoehtoina olisivat olleet myös ryhtyminen munkiksi tai tutkijaksi. ”Minulle kuitenkin pappeus, kirkko ja liturgia olivat tärkeitä. Käännöstyö on ollut yksi tapa, jolla olen saanut toteuttaa tutkijan kutsumusta”.
(Kuva/photo: Antero Eerola)

Kieli ja kirkon missio


Jumalanpalvelustekstejä on toki aiemminkin ollut ruotsiksi. Tyyliä on kuitenkin pidetty osittain kömpelönä, osittain vanhentuneena.

– Niissä on aiemmin päädytty kielellisesti ei-kestäviin ratkaisuihin, kun on yritetty olla liian uskollisia alkutekstille kirjaimellisesti. Sitten puhutaan kreikkaa tai slaavia ruotsiksi ja se kuulostaa hassulta. Hyvä ruotsin kieli ja hyvät käännökset edistävät myös kirkon työtä ja missiota, isä Mikael kuvaa.

– Onhan Suomessakin erittäin suuri merkitys sillä, että käytämme suomea emmekä esimerkiksi karjalaa, hän vertaa.
Käännöstyössä kysyttiinkin neuvoja myös kielen ammattilaisilta. Hankkeen seminaareissa kuultiin muun muassa tunnettua ruotsalaista latinan professoria, dominikaanipappi, kirjailija ja ajattelija Anders Piltziä. Myös suomenruotsalainen kirjailija ja Ruotsin akatemian jäsen Tua Forsström kommentoi hankkeen seminaarissa Johannes Krysostomoksen liturgian käännöstä.

– Olemme halunneet tehdä työtä avoimesti ja saada aikaiseksi tekstin, joka on uskollinen ortodoksiselle perinteelle ja tavalle ilmaista asioita, mutta samalla sellaista kieltä, josta ei-ortodoksi voi sanoa, että tämä on hyvää ruotsia, isä Mikael erittelee.

– Jos (Svenska Litteratursällskapetin) palkintokomitea on todella lukenut tekstit läpi ja päätynyt siihen, että se on hyvää ruotsia, niin se merkitsee minulle ja muille  mukana olleille todella paljon. Ehkä olemme sitten onnistuneet.

Arkkipiispa ja kirjailija päänavaajina


Suomessa ortodoksisia jumalanpalvelustekstejä on ollut ruotsin kielellä käytössä jo 1800-luvun puolivälistä. Ortodoksinen kirkko tarttui työhön kuitenkin vasta 1800-luvulla. Suuriruhtinaskunnan viimeisinä vuosikymmeninä kirkollinen esivalta Pietarissa havahtui siihen, että suomenvenäläiset ortodoksit puhuivat venäjän sijasta yhä enemmän ruotsia. Pyhä synodi perusti kaksi käännöskomiteaa, joiden tehtäväksi annettiin tekstien ruotsinnokset.
Kaikki kuitenkin muuttui, kun lokakuun vallankumous vuonna 1917 kaatoi vanhan vallan Venäjällä.

– Mutta he pääsivät aika pitkälle. Silloinkin oli kuvio, jossa mukana oli kielen asiantuntijoita ja kirkollinen esivalta hyväksyi tekstin
Isä Mikaelin mukaan tämän jälkeen käännöksiin tuli pitkä tauko, joka päättyi vasta 1960-luvulla, kun kirjailija Tito Colliander tarttui käännöstyöhön. Jossain vaiheessa hän oli yhteistyössä myös edesmenneen arkkipiispa Johanneksen (1923-2010) kanssa. Vielä elossa ollessaan Johannes lähetti isä Mikaelille kopion hänen ja Collianderin yhteisestä työstä.

Isä Mikael katsoo, että liturgiatekstien laadukkaat ruotsinnokset tuovat maahanmuuttajaortodokseja lähemmäs yhteiskuntaa myös Ruotsissa. ”Onhan Suomessakin erittäin suuri merkitys sillä, että käytämme suomea emmekä esimerkiksi karjalaa”.
(Kuva/photo: Antero Eerola)

Samoihin aikoihin kuin Collianderin työ eteni Suomessa, ortodoksinen pappi Christofer Klasson käänsi tekstejä Ruotsissa.
Lähdekielenä kirjailijalla oli kirkkoslaavi, josta hän päätyi kääntämään Johannes Krysostomoksen liturgian.
Samalla jäi kuitenkin tarve muille jumalanpalvelusteksteille, joihin kuuluvat Basileioksen ja Ennen pyhitettyjen lahjain liturgia, aamupalvelus, ehtoopalvelus ja vigilia.

Suuri työ ei ole ollut helppo, sillä ruotsinkielisiä ortodokseja on Suomen vähän, kaikkiaan noin tuhat henkeä. Vaikka Isä Mikael on itse ruotsinkielinen, hän muistuttaa seurakuntapappina tekevänsä töitä suomeksi.

– Ruotsinkielinen ortodoksisuus Suomessa on hyvin vahvasti kiinni suomenkielisessä kirkollisessa elämässä. Kirkkomme on kuitenkin suomenkielinen.

Vaikka ruotsille on jatkuva tarve, hän ei puhuisi yhtenäisestä ryhmästä.
– Kysymys on kuitenkin niin pienestä joukosta, että minä en koe, että olisi jokin erityinen vahva ryhmäidentiteetti. Yksilötaso on tietysti toinen.

”Koko todellisuuden olemus on tuossa alttarilla”


Isä Mikaelin oma tie ortodoksiksi ei kulkenut syntymän kautta. Hänet kastettiin luterilaiseksi ja ortodoksiseen kirkkoon hän liittyi vasta nuorena aikuisena.
Lapsuuden kaupungissa Pietarsaaressa kosketus kirkkoon syntyi pienen tsasounan kautta.

Aluksi ortodoksisuus tuntui kulttuurisesti vieraalta myös baptistien tilaisuuksissa käyneelle Mikael Sundkvistille.
Lukion jälkeen hän opiskeli vuoden televisiotuotantoa Tukholmassa. Siellä hän kävi ensi kertaa katolisessa messussa.

– Se teki syvän vaikutuksen. Vaikka katolinen kirkko on toki erilainen kuin meidän ortodoksinen perinteemme, niin siinä on samat elementit: pyhät, luostariperinne, näkemys pappeudesta. Se antoi jonkinlaiset avaimet, joilla pääsi vähän helpommin ymmärtämään ortodoksisuutta.

Täältä se löytyy. Palokunnan kyltti Tikkurilan ortodoksikirkon portti on tienviitta myös seurakunnan perimmäisestä tarkoituksesta.
(Kuva/photo: Antero Eerola)

Isä Mikael puhuu syvästä ja järisyttävästäkin kokemuksesta, joita ei ole aina helppo ymmärtää, saati selittää. Protestanttiset perinteet eivät enää pystyneet vastaamaan etsintään.

– Luin kirkkohistoriaa ja dogmihistoriaa, päädyin siihen, että haluan liittyä nimenomaan ortodoksisen kirkon jäseneksi. Se tuntui ajatustavoiltaan tasapainoisemmalta. Edelleenkin minulla on hyvin lämmin suhde Ruotsin katoliseen kirkkoon.

Päätös papiksi ryhtymisestä kypsyi kuitenkin myöhemmin. Siihen liittyivät siviilipalvelus Valamon luostarissa, kolme kuukautta Johannes Kastajan luostarissa Iso-Britannian Essexissä ja viisi viikkoa Athos-vuorella.

– Sen jälkeen minua ei oikeastaan kiinnostanut muu kuin ortodoksinen teologia ja hain Joensuuhun lukemaan teologiaa.
Se toi lopullisen varmuuden valintaan.

– Siihen liittyi sisäinen havahtuminen siitä – ja tämä kuulostaa ehkä suurenmoiselta – että koko todellisuuden ydin on tuossa alttarilla. Se on niin yksinkertaista, isä Mikael sanoo.

Värvääminen Moskovassa


Nuoresta teologista olisi voinut munkkikin, mutta hän löysi nykyisen vaimonsa Jennin ja meni tämän kanssa naimisiin 1995.
Vuonna 1996 rouvan venäjän kielen pro gradun viimeistely vei nuoren parin pidemmäksi aikaa Moskovaan.

Tuolloin Helsingin ortodoksisen kirkon pappi, isä Heikki Huttunen tuli suomalaisryhmän kanssa vierailemaan kaupungissa. Tarkoitus oli viettää Venäjän ortodoksisen kirkon, vanhan kalenterin mukaista pääsiäistä.

– Kolmistaan me kävelimme Punaisen torin lähellä. Hän sanoi tarvitsevansa diakonin Tapiolaan ja kysyi, tulisinko sinne. Ajattelin, jotta mikä ettei. Kyllä, minut värvättiin diakoniksi Moskovassa, isä Mikael naurahtaa.

Papiksi Mikael Sundkvist vihittiin vuonna 1998. Ensimmäinen työ järjestyi kirkkoherrana Tukholman ruotsinsuomalaisessa ortodoksisessa seurakunnassa.
Samalla myös tutkimus kiinnosti.

Sundkvistin graduohjaaja, Itä-Suomen yliopiston eksegetiikan professori Lauri Thuren yllytti Sundkvistia jatkamaan opintoja. Vuonna 2008 Sundkvist väittelikin teologian tohtoriksi. ”The Christian Laws in Paul: Reading the Apostle with Early Greek Interpreters” – nimisen väitöskirjan aihe on apostoli Paavalin suhde Mooseksen lakiin. Polttopisteessä oli se, miten varhaiset kirkkoisät tulkitsivat tätä suhdetta.

– Vuoropuhelussa isien kanssa yritin soveltaa heidän tulkintamalliaan nykykeskusteluun. Olen yrittänyt maailmalle sanoa, miten iso oivallus tämä, mutta maailma ei ollut vielä valmis ymmärtämään, hän naurahtaa.
Menestyksestä huolimatta, akateeminen ura ei tuntunut luontevalta.

– Minulle pappeus, kirkko ja liturgia olivat kuitenkin tärkeitä. Mutta käännöstyö on ollut yksi tapa, jolla on saanut toteuttaa tutkijan kutsumusta.
Vuonna 2011 hän aloitti pappina Vantaalla.

– Paikka tuli auki, kun arkkimandriitta Andreas Larikka lähti. Täältä tuli sitten pari puhelinsoittoa, joissa kysyttiin, voisinko harkita asiaa.
Nyt yhdeksän vuotta jatkunut työ Vantaalla on hänen pisin pestinsä toistaiseksi.

”Kuten kirkon pitääkin olla”

Tilastot kertovat, että Vantaa on asukasluvultaan Suomen nopeimmin kasvava kaupunki. Se on samalla Suomen monikulttuurisin kaupunki, jossa maahanmuuttajataustaisen ja vieraskielisen väestön osuus on suurempi kuin missään muussa Suomen kunnassa.

Monikulttuurisuus on läsnä myös kirkon elämässä. Isä Mikaelin mukaan sunnuntain liturgioissa karkeasti yksi kolmasosa kirkkokansasta on ortodoksiseen perinteeseen syntyneitä, kolmasosa myöhemmällä iällä liittyneitä ja ehkä kolmasosa maahanmuuttajia. Mukana on venäjää, serbiaa ja bulgariaa puhuvia, mutta myös tulijoita Lähi-idästä.

Vielä runsaat kymmenen vuotta sitten seurakunnassa näkyi vahva karjalainen väri. Aika on kuitenkin muuttunut, vaikka kirkon perinteet tunnetusti ovat pysyviä.

– Seurakunta tai kirkon työntekijät eivät ole tehneet mitään ratkaisua tähän suuntaan, mutta se on vain tapahtunut. Vantaalla asuvista muualta tulleista osa löytää tiensä myös meille.

Isä Mikael muistuttaa, että monessa länsimaassa ortodoksinen kirkollinen elämä kanavoituu etnisten taustan mukaan. Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa tai Yhdysvalloissa on yleensä venäläinen, kreikkalainen tai bulgarialainen kirkko.

– Se on ymmärrettävää, sillä kieli on tärkeä. Mutta se vähän peittää kirkon katolisuutta (yleinen, kaikkialla oleva). On upea, että sunnuntai kerää eri kielisiä ihmisiä yhteen liturgiaan.  Se on juuri niin kuin kirkon pitää olla, isä Mikael hymyilee.

Antero Eerola

Tämä artikkeli on omistettu Simeon ja Hanna – lehden vastaavan toimittajan, toimittaja ja kirjailija Hellevi Matihaltin muistolle.
Ikuinen muisto!
Helleville Tikkurilan kirkko oli Helenan vanhainkodin kirkon ohella rakas kotikirkko. Hänelle oli tärkeää,  että ruotsin kielellä on Suomessa virallinen asema.

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggaajaa tykkää tästä: